Kirjavuosi 2011

Vuosi 2011 on ollut täynnä mielenkiintoisia kirjoja ja mieleenpainuvia lukukokemuksia. Minun on ihan mahdotonta yrittää arvioida, mikä tänä vuonna lukemistani kirjoista on ollut kaikkein paras. Vuoteen mahtuu niin monta erilaista, mutta oivallista kirjaa. 

Tänä vuonna luin aika paljon lapsille ja nuorille suunnattuja kirjoja ja tutustuin dystopia -genreen ihan urakalla. Luin myös muutaman jättimäisen tiiliskiven ja vain pari extempore -kirjaa, jotka osuivat sattumalta eteeni kirjastossa tai muualla maailmassa. "Lohtukirja" eli jonkin negatiivisen kokemuksen seurauksena lohdutukseksi hankittu kirja osoittautui hyväksi keksinnöksi, sillä se pelasti pahan päivän pariinkin otteeseen. Kiitos monista hyvistä kirjavalinnoista kuuluu myös kanssabloggareille, sillä suurin osa tämän vuoden kirjavalinnoista perustuu blogeista löytämiini vinkkeihin. Taas sitä nähdään miten suuri merkitys kirjablogeilla onkaan!

Osallistuin (tai yritin osallistua) tänä vuonna myös muutamaan haasteeseen, jotka seuraavassa kootusti. Lue kaupungista, jossa olet käynyt -haasteeseeni luin Noidan ripin sekä Annan sinulle maan, ja matkasin näiden mukana Skotlannin ja Barcelonan mielenmaisemiin. Read the book, see the movie -teemalla luin ja katselin Aavikon kukan, Luolakarhun klaanin ja Ole luonani aina -kirjan. Vaikka haaste kaiketi kesti vain tämän vuoden, aion lukea samalla periaatteella myös jatkossa kun sopiva kirja-elokuva -pari osuu kohdalle. Klassikkohaasteessa epäonnistuin ja luin ainoastaan kaksi klassikkoa: Salaisen puutarhan sekä Häivähdys purppuraa -romaanin.

Kirjavan kammarin Totally British -haaste tuotti hiukan enemmän tulosta. Välillä jopa tuntui siltä, että melkein minkä hyvänsä kirjan saattoi liikutta kategorioiden alle. Minun värisuorani oli seuraava:

- Early Classics

- Silver Fork Novels

- Modern Men Writers

* Ishiguro: Ole luonani aina

* C.J. Sansom: Luostarin varjot

* Joe Abercrombie: Ase itse

- Modern Women Writers

* Susan Fletcher: Noidan rippi

* Joanne Harris: Sarkaa ja samettia

-British Chik Lit

*Cecilia Ahern: Ihmemaa

-British Poetry

-Children's Britain

* Burnett: Salainen puutarha

*Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta

- Detective Novels

- Gothic Fictio

*Sarah Waters: Vieras kartanossa

- Modern Thrillers

* Ken Follett: Eedenin vasara

* Mario Reading:Nostradamuksen aikakirjat

- Royal Fiction

- Stiff Upper Lip

- Éirinn go Brách

*Cecilia Ahern: Mitä huominen tuo tullessaan

- Maybe British, Never English

- Multicultural Britain

* Cris Cleave: Little Been tarina

* Waris Dirie: Aavikon kukka

- Commonwealth

* Margaret Atwood:Orjattaresi

Kuva elokuvasta Ylpeys ja ennakkoluulo (2005)

Tämän vuoden haasteista lienee tarpeellista mainita myös NaNoWriMo eli marraskuun (maaninen) kirjoituskuukausi, jonka aikana kirjoitin melkein 70 000 sanaa. Vaikka meneillään oli neljäs kertani mukana marraskuisessa kirjoitusurakassa, opin silti taas paljon uutta. Kiitokset kanssananottajille ja kirittäjille.

Tänä vuonna blogiini on eksytty hakusanoilla Vinttikamarissa (kivaa, että joku osaa hakea ihan tarkoituksella), Ildefonso Falcones ja Waris Dirie (sekä Aavikon kukka -kirja). Luetuimmat postaukset ovat olleet Waris Dirien Aavikon kukka: kirja ja elokuva, Dorothy Hearst: Suden lupaus sekä Diana Gabaldon: Luiden kaiku. Nämä postaukset ovat keränneet erityisesti tuntemattomia lukijoita, jotka eivät ole jättäneet itsestään jälkeä kommenttilaatikkoon tai muualle. Yhtä kaikki mukavaa, jos näistä on ollut jollekin iloa.

Tänä vuonna lukemistani kirjoista nostan erityisesti esille seuraavat:

Patrick Rothfus: Tuulen nimi. Ihana fantasiakirja, joka tempaisi minut ihan täysillä mukaansa. Juuri sellainen kirja, josta minä tykkään. Tästä en ole pahemmin lukenut arvosteluja, mutta jotenkin sopii minun genreeni se, että tykkään sellaisista kirjoista, joista ei pahemmin pidetä ääntä blogimaailmassa.

Susan Fletcher: Noidan rippi. Tästä kirjasta on jopa metelöitykin blogimaailmassa eikä ihan suotta. Minuun skotlantilaisen maiseman ystävänä tämä kauniin surullinen kertomus teki lähtemättömän vaikutuksen. Kuuluu sarjaan "kirjat joita en tule koskaan unohtamaan".

Gregory David Roberts: Shantaram. Kirja, josta en ole lukenut yhtään blogiarviota! Miksei kukaan lue tätä? Käsittämätön seikkailukertomus, joka perustuu kirjoittajan omaan elämään. Järkyn kokoinen tiiliskivi, mutta hieno tarina. Lukuromaani sanan jokaisessa merkityksessä.

Näiden lisäksi vietin erittäin hienoja hetkiä Nälkäpeli -trilogian parissa, sekä Vieras kartanossa- ja Ole luonani aina -kirjojen maisemissa. 

Dystopian lisäksi tutustuin myös aikuisten vampyyreihin Charlaine Harrisin opastuksella, sekä sekoilin Pasi Ilmari Jääskeläisen kintereillä maagisen realismin sokkeloissa. Lähetin myös kirjallista pullopostia ja tein ennätyksen olemalla ostamatta kovinkaan monta uutta kirjaa. Olen myös siinä mielessä onnistunut yrityksissäni, etten lukenut ihan hirveän monta kirjaa, jotka olisin lukenut joskus aikaisemminkin (alla olevassa listassa tähti niiden kirjojen perässä, jotka on aikaisemminkin luettu)

Hieno ja mielenkiintoinen kirjavuosi! Ja jännityksellä jään odottamaan, mitä vuosi 2012 tuokaan tullessaan!

Kuva poimittu täältä

• Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
• Smith: Polttava rannikko *
• Stiefvater: Ikuisuus
• Harris: Kylmäveristen klubi
• Kanto&Rannela: Tähystäjäneito
• Rees: Merirosvoja!
• Harris: Verenjanoa Dallasissa
• De Mari: Viimeinen haltia
• Harris: Veren voima
• Lappalainen&Leinonen: Routasisarukset
• Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate
• Ahern: Ihmemaa
• Ahern: Mitä huominen tuo tullessaan
• Pearson: Kuka on Jenna Fox?
• Crichton: Aikamatka
• Condie: Tarkoitettu
• Martin: Valtaistuinpeli
• Collins: Matkijanärhi
• Atwood: Orjattaresi
• Collins: Vihan liekit
• Collins: Nälkäpeli
• Gelinek: Kymmenes sinfonia
• Roberts: Shantaram
• Abedi: Lucian
• Cleave: Little Been tarina
• Cross: Paavi Johanna
• Honkasalo: Eropaperit
• Reading: Nostradamuksen aikakirjat
• Waters: Vieras kartanossa
• Ellilä: Eksyneet näkevät unia
• Lindqvist: Kuinka kuolleita käsitellään
• Fletcher: Noidan rippi
• Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen
• Isaacson: Hevospoika
• Aarnio: Virvatulen vartijat
• Burnett: Salainen puutarha *
• Jalo: Laukkaa kauas Lumitähti
• Sansom: Luostarin varjot
• Aarnio: Veden vanki
• Lloréns: Annan sinulle maan
• Harris: Sarkaa ja samettia
• Meyer: Aamunkoi *
• Walker: Häivähdys purppuraa
• Eränen: Heiluharjan tarina *
• Stiefvater: Häivähdys
• Ellilä: Reetta ja linnan vangit
• Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
• Dirie: Aavikon kukka
• Untinen-Auel: Hevosten laakso
• Stiefvater: Väristys
• Haavisto: Marian ilmestyskirja
• Untinen-Auel: Luolakarhun klaani *
• Ishiguro: Ole luonani aina
• Oksanen: Puhdistus
• Falcones: Fatiman käsi
• Follett: Eedenin vasara *
• Amirrezvani: Kukkien verellä kirjottu
• Rothfuss: Tuulen nimi
• Abercrombie: Ase itse
• Rowling: Harry Potter ja Feeniksin kilta *
• Tetri: Luonnonvärjäys
• Rannela: Kirjoita nuorille
• Fagner&Shlegel: Hyvän olon yrttitarha
• Hisdal: Kuviot silmukoiksi

Mitä uusi vuosi tuo?

Näyttää siltä, että tämän vuoden osalta luvut on luettu, koska viimeiset työt painavat päälle ennen kuin ehdin uuden vuoden viettoon. Onneksi ensi vuosi vaikuttaa kirjojen osalta mielenkiintoiselta, ja olen jo kerännyt lukulistalleni muutamia kirjoja, joihin haluaisin päästä takertumaan mahdollisimman pian. Suurimman osan kirjavinkeistä tulen varmasti poimimaan muista blogeista, sillä olen löytänyt jo useammankin kanssabloggaajan, joiden mielipiteisiin uskallan täydellisesti luottaa. Se on mukavaa. Myös kaikenlaisia uusia ja mielenkiintoisia lukukokemuksia on tullut koettua erilaisten vinkkien perusteella.

Tulevana vuonna 2012 ajattelin lukea muun muassa seuraavia. Näistä suurin osa on nuorille suunnattuja kirjoja, sillä en ole vielä saanut toimeksi selata kustantamojen uutuusluetteloita. Nämä löytyivät Risingshadow -nettisivuilta.

Siiri Enoranta: Gisellen kuolema (Robustos), Nukkuu lapsi viallinen (Robustos) sekä uutuus Painajaisten lintukoto (WSOY)
Maria Turtchaninoff: Helsingin alla (Tammi)
J.S. Meresmaa: Mifongin perintö (Karisto)
Lappalainen&Leinonen: Hiekkasotilaat (WSOY)
Jenny Kangasvuo: Sudenveri (TEOS)

Tämän vuoden osalta haluaisin jo nyt lausua kiitoksen kolmelle kanssabloggaajalle, jotka tuntuvat jakavan kiinnostukseni sellaisiin kirjoihin, joista juuri minäkin tykkään. Tämä on hienoa, koska olen välillä kokenut olevani yksin lukiessani sellaisia kirjoja, joista kukaan muu ei ole kuullutkaan. Kirjamielen Marjis, Taikakirjaimien Raija ja Yöpöydän kirjojen Nafisan ovat ilostuttaneet minua monesti jakamalla blogeissaan sellaisia lukuvinkkejä, jotka ovat olleet just minun juttuni. Kiitokset siitä.

Tälle vuodelle vielä aikeissa koota yhteenvetoa 2011 luetuista kirjoista sekä kaikista (epäonnistuneista) haasteista, joissa olen yrittäny olla mukana. Ja kotikirjahyllyn inventaari, jonka lopputulos voi olla mitä tahansa vakavan pölyallergian ja valaistumisen väliltä.

Melissa Marr: Ilki ihana

Minun jouluni on sujunut äärimmäisen rennoissa merkeissä ilman sen suurempaa lahjarumbaa tai pakollisia perinteitä. Ulkona vallitseva äärimmäisen syksyinen sää ehkä hieman latistaa tunnelmaa -varsinkin kun muistelee viime vuoden lumipaljoutta. Tosin silloin, kun katse on luotu kirjan sivuille ei ole väliä, vaikka taivaalta sataisi pieniä ukkoja ja akkoja.

Lueskelin kirjastosta mukaan tarttuneen Ilki ihanan (Wicked Lovely 2001), jossa kirjailija Melissa Marr hyödyntää oivasti vanhoja myyttejä ja kumoaa käsityksiä ihanista, silkkisiipisistä keijukaisista. Romaanissa lukiolaistyttö Aislinn näkee keijukaisia toisin kuin tavalliset ihmiset. Aikaisemmin keijukaiset eivät ole kiinnittäneet häneen mitään huomiota, mutta äkkiä hänestä tuntuu, että ne seuraavat häntä ja pitävät häntä silmällä. Ja hän kun on aina yrittänyt olla herättämättä keijukaisten huomiota. Lopulta hänelle selviää, että itse kesän kuningas on kiinnostunut hänestä. Se ei voi tietää mitään hyvää.

Minusta tässä kirjassa oli tosi hyvät ainekset, ja varmaankin tämä vetoaa hyvin niihin nuoriin, jotka ovat innostuneita paranormaaleista rakkaustarinoista, vampyyreista, ihmissusista ja sellaisista. Tykkäsin kovasti siitä, miten Marr on poiminut tekstiinsä mukaan viittauksia vanhoihin keijukaislegendoihin, jotka tosiaankin poikkeavat merkittävällä tavalla kaiken maailman helinäkeijuista. Kovasti tematiikka toi mieleeni muun muassa Goethen Erlköningin, josta Schubert sävelsi tunnetuimman liedinsä. Tällaiset intertekstuaaliset tai inter-mitkähyvänsä ovat minusta aina yhtä ihania!

Varsinaisesta juonesta en sitten ehkä olekaan ihan niin vakuttunut. Minulle jäi sellainen tunne, että ihmissuhteiden kehittely alkoi ihan lupaavasti, mutta jokin jäi kesken ja hahmot ja heidän välisensä suhteet leijailivat menemään ihan ilman sen suurempaa tarkoitusta. Lisäksi keijumaailman ja ihmismaailman yhdistäminen tuntui jokseenkin ongelmalliselta, koska en päässyt ihan kokonaan perille siitä, missä maailmassa ne keijut oikein elivät ja miten heidän maailmansa oli rakentunut. Voi olla, että olin taas liian kriittinen kirjaa lukiessani, mutta ihan täydellisesti tämä ei kuitenkaan vakuuttanut.

Kirjan on lukenut myös Marjis. Jennikin yritti, muttei tykännyt.

Suosittelen tätä luettavaksi niille, jotka ovat innostuneita kansanperinteessäkin esiintyvien hahmojen hyödyntämisestä, sekä niille jotka tahtovat lukea nyt nuortenkirjallisuudessa ajankohtaiselta vaikuttavista teemoista.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Outoa.

Minulle tulee yksiselitteisesti Pasi Ilmari Jääskeläisen romaaneista sellainen olo, kuin olisin vähän kujalla. Nämä on mielenkiintoisia kirjoja, joo. Vähän sellainen tunne, kun olisin auton renkaan alle jäänyt siili. Pihalla, kujalla, lytyssä ja täynnä reikiä.

Tämä kirja on luettu ja kommentoitu niin monessa blogissa, että en ala sen enempiä linkittämään. Olen taas rankasti jälkijunassa, sillä muut lukivat tämän silloin kun kirja ilmestyi, ja minä luin sen vasta nyt -kuten tavallista, kuukausia myöhemmin kuin olisi kuulunut ollakseen "ajan hermolla". Tätä toisaalta puolustaa myös se, että en yleensä ikinä tunnu pitävän samoista kirjoista kuin muut, joten ehkä hyvä, etten ollut vastarannankiiskenä suurimman innostuksen hetkillä. En tiedä olenko vastarannankiiski nytkään. Kunhan olen vähän pihalla vain.

Harjukaupungin salakäytävissä syödään päärynöitä, tai ainakin kuljetaan päärynämekoissa, jostain syystä aina tuntuu satavan ja sitten on omituisia tunneleita, viittauksia Enid Blytoniin ja joku tyttö tai poika, en tiedä kumpi. Ja sitten se setä, joka on kustannustoimittaja, on kai vähän pihalla kaikesta (kuten myös), mutta en ole varma miksi. Eikä muuten tunnu olevan se setäkään.

Onko tämä nyt sitä maagista realismia? Luulen. Miksi minulla on Jääskeläisen kirjoja luettuani aina sellainen olo, että lukisin mielummin ne kirjat, joista kirjassa kerrotaan, kuin sen kyseessä olevan kirjan, jota parhaillani luen? Elokuvallinen elämä ja kaupunkioppaat kuulostavat huikaisevan mielenkiintoisilta samoin kuin Lumikossa mainitut Otukselat. Salakäytäviin en sen sijaan tahtoisi tutustua tarkemmin, kuulostavat pelottavilta paikoilta.

En usko, että ihan ymmärrän mistä tässä kaikessa oli kysymys, mutta joka tapauksessa tämä oli mielenkiintoinen lukukokemus. Tällä kertaa en suosittele kirjaa kenellekään, koska kaikki ovat sen jo lukeneet.

Riippuvuuksia

Gerard Ter Borch: Woman writing a letter

Outoa huomata, että olen kehittänyt itselleni uuden riippuvuuden: pakon kirjoittaa. Olen aina kokenut, että lukeminen pitää minut hyvällä mielellä ja raskaankin päivän jälkeen luetut sivut parantavat mielialaa kummasti. Lukeminen on ollut aina minulle pakokeino arjesta. Näköjään myös kirjoittamisesta on alkanut muodostua samanlainen apuväline mustan talven selättämiseen.

Olenhan minä kirjoittanut aina, mutta en ehkä niin säännöllisesti kuin nyt. Nanowrimo palautti kadoksissa olleen rutiinin ja nyt pikkujoulujen ja muiden joulukiireiden tuoksinnassa huomaan, että pari kirjoittamatonta päivää aiheuttaa levottoman olon: ajatukset pyörivät päässä illalla ja kädet naputtavat levottomasti pöydän pintaa. Tuntuu siltä, että keho tarvitsee kirjoittamista; paikkaa jonne ajatukset voi laittaa.

Ei hassumpi riippuvuus. Nyt kun vielä elämä järjestäisi lisää aikaa lukea ja kirjoittaa, olisin aika tyytyväinen.

Betlehemintähdet ja neljä iloista ponia

Kirjallisuus tunnetusti muokkaa jo olemassaolevia tarinoita ja kertomuksia. Tässä jonkin aikaa sitten J.S. Meresmaa kirjoitti blogissaan osuvan kirjoituksen vaikutteista ja vaikutteiden välttelyn vaikeudesta. Minä ainakin itse olen niin tuttuun kangistunut ihminen, että pidän tarinoiden sisäisistä interteksteistä ja siitä, että voin välillä lukea tuttua ja turvallista tematiikkaa monesta kirjasta. Onkohan niin, että tässä maailmassa on vain rajallinen määrä tarinoita, mutta rajattomat mahdollisuudet muokata niitä erilaisiksi?

Minä en ole ehtinyt pahemmin lukea (paitsi Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytäviä, jota luin pienen pätkän ääneen miehelleni ja sain vastaukseksi kulmien kohotuksen ja hämmentyneen katseen), mutta sen sijaan olen viihdyttänyt itseäni leipomalla Betlehemintähtipipareita ja neljä iloista ponitietäjää tai sitten vain ponia (ponit ovat usein viisaita, joten niitä voisi ihan hyvin kutsua tietäjiksi), jotka kulkevat peräkanaa tähtitaivaan alla. Siinäpä intertekstiä tälle illalle.

Jos sinun pitäisi sanoa mieluisin tarinan teema, mikä se olisi? Voiko keskeisiä teemoja niputtaa edes sillä tavalla paketeihin vai onko tarinoiden maailma rajaton? (Minä tykkään romanttisista seikkailuista. Onneksi siihen sisältyy niin paljon).

Wilbur Smith: Polttava rannikko

Välillä on niitä päiviä, kun haluaa lukea jotakin tuttua, turvallista ja varmasti miellyttävää. Grafomaniassa käytävän mielenkiintoisen, lasten- ja nuortenkirjoja käsittelevän keskustelun yhteydessä jäin itsekin pohtimaan, millaista oma lukemiseni oli silloin, kun en ollut vielä aikuinen. Pitää mainita, että Polttava rannikko kuului teini-ikäisenä suosikkeihini. Tämä on minulle sellainen klassikko, johon tulee välillä tartuttua, kun kaipaan jotakin helppoa ja vetävää lukemista.

Wilbur Smithin Polttava rannikko kertoo Centainesta, joka päätyy sodassa kuolleen rakastettunsa kotiseuduille Etelä-Afrikkaan. Centainea kuljettava laiva uppoaa ja hän pelastautuu rannikolle, jolta alkaa pitkä ja vaarallinen taivallus Namibian erämaiden halki. Hän tutustuu alkuperäasukkaisiin ja lumoutuu Afrikan kauneudesta. Samalla hän kuitenkin joutuu tekemään valintoja ja päättämään hylätäkö hänet pelastaneet sanit ja palatako valkoisen kansan joukkoon?

Tarinan ehdottomana vetonaulana toimii Centainen matka Etelä-Afrikan karulla aavikolla, sekä selviytyminen ja sopeutuminen poikkeuksellisiin olosuhteisiin. Ymmärrän vieläkin, miksi tällainen kasvutarina sai minut nuorena ahmimaan kirjan kannesta kanteen. Näin myöhemmin en voi olla huomaamatta miehisestä näkökulmasta kirjoitettuja hekumointeja, jotka kohdistuvat päähenkilön auringonpaahtamaan vartaloon, mutta seikkailuna tämä on verraton ja lisäksi alkuperäiskansojen kuvaus on mielenkiintoista ja kiehtovaa.

Polttava rannikko on osa Courtneyn suvun vaiheista kertovan kirjasarjan, mutta muistaakseni muut sarjan osat eivät ole aivan yhtä mukaansatempaavia kuin tämä. Näitä kirjoja ei myöskään ole luullakseni tarvetta lukea ilmestymisjärjestyksessä, koska ainakin Polttava rannikko toimii hyvin myös itsenäisenä teoksena.

Suosittelen seikkailunnälkäisille lukijoille. Kannattaa tutustua, jos Smithin tuotanto on muuten vierasta.