Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa
Karisto 2012
188s.
Kellopelikuningas
Karisto 2013
330s.
Susikuningatar
Karisto 2014
448s.
Kerrankin oli mahdollisuus (ja kärsivällisyyttä) lukea kerralla koko kirjasarja. Yleensä kirjasarjojen osat tulee luettua silloin kun ne ilmestyvät, niin että välissä on odotusaikaa vuoden tai parinkin verran. En kuitenkaan ole ollut erityisen kiinnostunut steampunkista, joten maltoin odottaa sitä, että koko sarja ilmestyy. Lainasin joskus Kerjäläisprinsessan kirjastosta, mutta en ehtinyt muuta kuin silmäillä paria ensimmäistä sivua. Silloin jäi fiilis, että kyseessä on selkeästi lastenkirja, ei ehkä sellainen tarina, jonka halusin lukea. Päätin kuitenkin lukea koko trilogian kerralla huomattuani sarjan muiden osien kasvaneen paksuutta. Hyvä niin.
Magdalena Hai on luonut Gigi ja Henry -trilogiassa mielenkiintoisen maailman, joka on yhdistelmä 1800-lukua henkivää steampunkia ja vaihtoehtohistoriaa. En ole ollut steampunkista lähtökohtaisesti kovin kiinnostunut. 1800-luku on oma asiansa, historiallinen ajanjakso, jossa kyllä on mielenkiintoisia elementtejä, mutta 1800-luvun vääntäminen steampunk-nimikkeen alle on vähän plääh. Toisaalta höyrypunkin elementit kiehtovat, enkä osaa ihan täysin sanoa miksi en syty genrestä. Tästä kaikesta angstista huolimatta en lukijana voi kuin ihailla Hain luomaa maailmaa ja sitä kaikkea historiallisen ja spefistisen hengen yhdistelmää, joka tarinaan on mahdutettu mukaan. Ilmalaivoja, koneita ja ihmissusia. Vau.
Kuulin lasten juoksevan kujan ohi leikeissään. Ihan vasta mekin olimme Henryn kanssa juosseet noilla kaduila leikkimässä Kuka pelkää paholaista ja hyppäämässä ruutua toisten korttelin lasten kanssa. Leikit keskeytyivät vasta kun jonkun pojan mestari löysi hänet ja vei karkulaisen korvasta roikottaen takaisin sorvin ääreen. Silloin me muut juoksimme karkuun tai piileksimme lautakasojen takana, ettei meitäkin otettaisi kiinni. (Hai: Kerjäläisprinsessa s.46-47)
Kirjatrilogia on oikeastaan eräänlainen kasvukertomus. Kuninkaallista sukua oleva minäkertoja Gigi on paennut perheensä kanssan Keloburgiin, kun valta on kaapattu kaukaisessa Umbroviassa. Gigin tausta tuo vahvasti mieleen Venäjän Romanovien suvun viimeiset vaiheet ja niin lienee tarkoituskin. Ripaukset historiallisia yksityiskohtia kaiken fiktion joukossa tekevät tarinasta hauskaa luettavaa myös aikuiselle. Hai selittää jokaisen kirjansa lopulla rakentamaansa maailmaa: en ole varma olisiko se ollut tarpeellista, mutta oli joka tapauksessa hauska tietää, millaiselle pohjalle kertomuksta on alettu kasata. Kirjojen sisäkansien kartata ovat niin ikään mukava lisä tarinaan.
Gigin ja katupoika Henryn tarina kulkee Keloburgista Euroopan melskeeseen ja lopulta myös mystiseen Umbroviaan, jossa elää laumoittain ihmissusia (ei kuitenkaan mitään kimaltelevia yksilöitä, vaan huomattavasti uskottavampia tyyppejä). Värikkäät hahmot ovat yksi tarinan vahvuuksista ja tarinan maailmaan on helppo uppoutua. Myös konemaailma värittää tarinan miljöötä.
Maanalaisten lasten luola oli muttunut siitä, kun olin nähnyt sen viimeksi. Kaikkialla oli lyhtyjä, niin että suuren tilan jokainen nurkka näytti olevan tulessa. Jännittynyt puheensorina kaikui kaartuvista seinistä kymmenkertaisena ja puuroutui korvissa humisevaksi meteliksi, jonka lävisti ainoastaan silloin tällöin jokin satunnainen kolahdus tai huuto. (Hai: Kellopelikuningas, s.226)
Tarina ja sen hahmot kasvavat ikää ja elämänkokemusta kertomuksen edetessä ja kirjojen pidetessä. Hain tekstiä on mukava ja helppo lukea, se on värikästä mutta jättää myös lukijalle varaa tehdä omia tulkintoja. Vaikka kyseessä on mielestäni enemmän lapsille ja varhaisnuorille kuin aikuisemmille nuorille suunnattu kirjasarja, ei tarinan sävy ole aikuisellekaan lukijalle puuduttava. Toisaalta olisi kiinnostavaa lukea Hailta joskus vastaavanlaista nuorille ja nuorille aikuisille suunnattuna. Trilogian perusteella en suuremmin vieläkään viehättynyt steampunkiin, mutta aion jatkossakin antaa sille mahdollisuuden.
Suosittelen kirjasarjaa kekseliäiden fantasiahenkisten seikkailujen ystäville.