Recent Posts

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Cecilia Ahern: Mitä huominen tuo tullessaan

Tiedättekö mikä on lohtukirja? Lohtukirja voi tietysti olla kirja, jota säännöllisesti luetaan aina silloin kun on paha mieli, mutta minulle lohtukirja on täysin suunnittelematon kirjahankinta, joka tapahtuu jonkin negatiivisen asian seurauksena. Vähän niin kuin se, että jotkut ostavat murheeseensa suklaata. Minä ostan kirjan.

Talvella ostin Kazuo Ishiguron Ole luonani aina -kirjan, kun liukastuin kaupan pihalla ja sain naarmun polveeni. Tällä kertaa olin vieraassa kaupungissa hämmentyneenä ja eksyneenä ja löysin turvapaikakseni kirjakaupan ja Cecilia Ahernin romaanin Mitä huominen tuo tullessaan.

En tiedä voisiko lohtukirjavalinta olla juurikaan tämän onnistuneempi. Varsinkin, kun romaanissa nimenomaan mainitaan, että kirjat valitsevat ihmisensä. Tämän kirjan kohdalla kävi juurikin nimenomaan näin.

Romaanissa 16-vuotias Tamara joutuu isänsä kuoleman jälkeen muuttamaan äitinsä kanssa maalle, rappeutuneeseen portinvartijan tupaan, jonka omistavat äidin veli ja tämän vaimo. Seudulla ei tunnu olevan mitään muuta kuin vanhan linnan rauniot, joilla Tamara kiertelee tutustuen muun muassa paikalliseen nunnaan ja kirjastoautoa kuljettavaan komeaan poikaan. Kirjastoautosta Tamara löytää omituisen, tyhjän kirjan, joka alkaa kirjoittaa sivuilleen Tamaran tarinaa. Vähitellen Tamaralle selviää, ettei mikään ole niin kuin hänelle on kerrottu. Perheen menneisyyteen liittyy salaisuuksia, jotka saavat Tamaran silmät avautumaan.

En ole lukenut muita Cecilia Ahernin kirjoja, olen ehkä mieltänyt kirjailijan hiukkasen hömppäkirjailijaksi. Tämä romaani toi kuitenkin hyvin vahvasti mieleeni Dodie Smithin ihanan Linnanneidon lokikirjan, jossa samaan tapaan elämästään ironiseen sävyyn kertoilee nuori, aikuistumisen kynnyksellä oleva tyttö. Mitä huominen tuo tullessaan -kirjaa lukiessani olinkin hiukan hämmentynyt siitä, millainen kansikuva kirjaan on valittu ja miten The Book of Tomorrow -nimi on käännetty suomenkielelle. Kirjan alkuperäinen kansikuva on hyvin samanhenkinen, mutta jollain tavalla  huomattavasti uskottavampi kuin tämä suomalaisen version iloisen kaunis, mutta hömppämäisen kepeä kansikuva.

Hauskuutta romaanissa ovat runsaat intertekstuaaliset viitteet, joista en vasrmasti löytänyt edes murto-osaa. Kirjassa viitataan muun muassa Ihmemaan Liisaan, Jaliin ja suklaatehtaaseen, Hannuun ja Kerttuun sekä moneen muuhun populaarikulttuurin klassikkoon. Tämä oli hauska yksityiskohta eikä ärsyttänyt siten miten joskus intertekstit tuppaavat ärsyttämään. Mitä huominen tuo tullessaan on ehdottomasti kirjoja ja kirjallisuutta omalla, hauskalla tavallaan ylistävä kirja, josta tulee hyvä mieli ja joka osaa paikoin myös jännittää ja säikäyttää. Siis sopivaa luettavaa monenlaiseen mielialaan.

Suosittelen Cecilia Ahernin Mitä huominen tuo tullessaan -romaania luettavaksi niille, jotka pitävät kepeistä mutta sisältörikkaista romaaneista. Tämä ei missään tapauksessa ollut silkkaa hömppää, vaan sadunomainen kertomus, jossa kirjat, salaisuudet ja vanha linna ovat keskeisessä osassa. Romaanin on lukenut myös ainakin Sivujen viemää -blogin tsirp. Entä joku muu?

5 kommenttia:

Sonja kirjoitti...

Nyt kyllä onnistuit myymään kirjan Sonjalle!

Ensinnäkin ihastuttava ajatus tuo, että palkitsee kurjan päivän kirjalla. Ja toiseksi kiitos, että kerroit että Cecilia Ahernilla on antaa lukijalle muutakin kuin perushömppää. En nimittäin kannen perusteella tarttuisi ainakaan suomenkieliseen versioon. Tosin en kyllä olisi uskaltanut tarttua englanninkieliseenkään (vaikka se hurjan söpö onkin), koska minulla on ollut tietty ennakkokäsitys kirjailijan tyylistä.

Mutta nytpä tiedän millä kirjalla jatkan Totally British haasteen Irlanti-osuutta. Kiitos!:)

Ahmu kirjoitti...

Sonja: Kiva kuulla, että vakuutin. Toivon kovasti, että tykkäät kirjasta :) Minäkin lisäsin sen Totally British -haasteen Irlanti -osuuteen.

Tämä muuten taas todistaa miten hurjan paljon kirjan kustantajalla on vaikutusta siihen millainen mielikuva lukijoille syntyy kirjailijasta ja tämän tuotoksista. Tätäkin kirjaa olisi hyvin voinut myydä vähän vakavammin otettavalla kansikuvalla ja varsinkin tuo suomeksi käännetty nimi oikein henkii sellaista höyhenenkevyttä hömppähuttua. Harmi, että moni kirja on jäänyt itseltänikin lukematta siksi, että olen pelkän kansikuvan/nimen perusteella kuvitellut sen toisenlaiseksi...

Sonja kirjoitti...

Olen aikaisemmin lukenut Ahernilta P.S. rakastan sinua, joka ei ehkä ollut sieltä ihan hömpimmästä päästä, mutta chick lit'iä kuitenkin. Muista hänen kirjoistaan olen lukenut takakannen ja jälkimaku on aina ollut sellainen hömppään päin kääntynyt.

Englanninkielisiä kirjoja en ole muutamaan vuoteen lukenut (paitsi ihan äskettäin taas), mutta sen verran kansikuvia on kyllä tullut nähtyä, että en osaisi välttämättä kannen perusteella vielä todeta, että onko se kirja nyt sitä kevyttä hömppää vai ei. Tuntuu että hirveän moni kirja Amerikassa ja Englannissa saa sellaisen välillä ikään kuin liian kauniin kannen. Tai että on paljon koukeroa ja kaunis kullattu fontti ja värit niin niin kohdallaan.

Nafisan kirjoitti...

Cecelia Ahernia minulle on suositellut siskoni, joka P.S. Rakastan sinua jälkeen oli aivan myyty kirjailijasta. Minä olen katsonut vain kirjasta tehdyn leffan useaan otteeseen ja nenäliinapaketin kera! Tämä vaikuttaa niin mielenkiintoiselta että täytyypä harkita lukemista jos tulee kirjastossa vastaan :)

Nafisan kirjoitti...

Ps. Niin muuten vaikuttaa - nimittäin kansikuva ja nimi! Jos on kivan näköinen kansi (esim. Houkutus) se on miellyttävää ottaa mukaan mutta joissakin tapauksissa (esim. Mika Launiksen kansikuvilla) on helppo jättää kirja hyllyyn. Ei ole paljoa aina mietitty kansien kanssa kuinka paljon se merkkaa kirjan houkuttavuuteen.