Mikään muu ei sovi humanistin puikoille yhtä hyvin, kuin autenttisiin, vanhoihin malleihin perustuvat neuleet. Ainakin siinä tapauksessa, että kyseinen tekijä on käsityötaitoinen. Itselläni puikot menevät solmuun hienoissa kirjoneuleissa, mutta ihailtavaa riittää Solveig Hisdalin malleissa, jotka perustuvat norjalaisiin neulemalleihin.
Lainasin kirjan kirjastosta ihanien kuvien perusteella, vaikkakaan en luultavasti uskalla lähteä yrittämään näitä malleja itse. Kirjan ohjeet vaikuttivat helpoilta, kuvat olivat kauniita ja selkeitä ja ennen kaikkea inspiroivia. Tässä olisi haastetta huolelliselle ja tarkkaavaiselle tekijälle (eli ei sellaiselle taivaanrannanmaalarille kuin minä...)
Suosittelen tätä neulekirjaa niille käsityötaitoisille, jotka ovat innostuneet perinneneuleista ja niiden varioimisesta. Kirja sopii myös niille, jotka haluavat vain katsella kauniita kuvia ja haaveilla siitä, että ehkä minäkin joskus osaisin tehdä tuollaisia.
Recent Posts
maanantai 28. helmikuuta 2011
maanantai 21. helmikuuta 2011
Kazuo Ishiguron Ole luonani aina: kirja ja elokuva
Lähettänyt
Ahmu
Kävi tässä eräänä päivänä sellainen sattuma, että liukastuin ja kaatua muksahdin kauppareissulla ja päätin siitä lohdutuksena itselleni ostaa kirjan. Ruokakauppapokkareiden valikoima ei yleensä ole ihmeellinen, mutta lähikaupasta käteeni tarttui Kazuo Ishiguron Ole luonani aina, joka sattumoisin on ilmestynyt myös elokuvana.
Ishiguron kirjasta ei voi kertoa paljon paljastamatta juonen ja loppuratkaisun kannalta olennaisia yksityiskohtia. Sen voin kuitenkin todeta että ostopaikastaan huolimatta kirja ei ole mikään kioskipokkari, vaan väkevästi ja taidokkaasti kirjoitettu romaani, joka herättää vahvoja tunteita. Ishiguron kirjasta ovat toisaalla kirjoittaneet ainakin Humisevan harjun Cathy, sekä Satun luettujen Satu.
Romaanin lähtöasetelma kuvaa englantilaista koulukotia tai sisäoppilaitosta, jossa kasvavat lapset, Kathy, Ruth ja Tommy yrittävät kasvaa aikuisiksi sitä yhtä tulevaisuutta varten, joka heille on tarkoitettu. Romaanissa on sience-fiction sävyjen lisäksi aivan järjettömän hieno tapa kuvata erityisesti tyttöjen välistä ystävyyttä ja hatunnosto mieskirjailijalle, joka pystyy niin riipivällä tavalla kuvailemaan sitä kilvoittelua ja kieroilua, joka pienten tyttöjen välillä on.
Romaanin kertoja, Kathy, kuvailee elämäntarinaansa kylmän tunteettomasti, mikä omalta osaltaan herättää lukijassa mielikuvia romaanin maailmasta. Ishiguro ei vetoa tunteisiin tunteilla, vaan nimenomaan sillä laskennoivalla viileydellä, joka tekee meidän elämässämmekin vaikuttavista tosiasioista vieläkin korostetumpia. Kuolema, kipu ja menetykset ovat Ishiguron kerronnassa selvyyksiä: elämään ei tarrata samalla otteella, jolla nykyihminen yrittää pitää kiinni itsestään ja hyvinvoinnistaan. Ishiguro ei taistele väistämätöntä vastaan vaan näyttää todellisuuden juuri niin raadollisena kuin se voi pahimmillaan olla.
Katselin romaanin perusteella tehdyn elokuvan netistä, eikä kuvan laatu ollut parhaimpia. Elokuvaversio on tehty suhteellisen paljon romaanin juonta seuraten, vaikkakin ratkaisuja tuodaan katsojan eteen huomattavasti tiheämmällä tahdilla kuin romaanissa: jo hyvin alkuvaiheessa elokuvaa katsoja alkaa ymmärtää, mistä todellisuudessa onkaan kysymys.
Vuonna 2010 valmistuneeseen elokuvaan on valittu melko nimekkäit näyttelijöitä (kuten Keira Knightley sekä Carey Mulligan), mutta teatterilevitykseen asti elokuva ei ole ainakaan Suomen oloissa tainnut päästä. Trailerin voi vilkaista vaikka täällä, jos muistaa, että se paljastaa melko tavalla juonta etukäteen ja saattaa pilata lukukokemuksen. Plussaa elokuva saa viehättävästä lavastuksesta ja puvustuksesta, joka todella tuo mieleen muutaman vuosikymmenen takaisen Englannin.
Suosittelen romaania luettavaksi niille, jotka yleensä karttavat scifi-kirjoja, sillä tämä ei todellakaan vastaa niitä mitä olette ehkä aikaisemmin yrittäneet lukea. Niille, jotka tahtovat lukea romaanin riipaisevasta ystävyydestä ja kohtaloista, jotka on ennalta määritelty. Soljuvan ja mukaansa tempaavan minäkerronnan ystäville.
Ishiguron kirjasta ei voi kertoa paljon paljastamatta juonen ja loppuratkaisun kannalta olennaisia yksityiskohtia. Sen voin kuitenkin todeta että ostopaikastaan huolimatta kirja ei ole mikään kioskipokkari, vaan väkevästi ja taidokkaasti kirjoitettu romaani, joka herättää vahvoja tunteita. Ishiguron kirjasta ovat toisaalla kirjoittaneet ainakin Humisevan harjun Cathy, sekä Satun luettujen Satu.
Romaanin lähtöasetelma kuvaa englantilaista koulukotia tai sisäoppilaitosta, jossa kasvavat lapset, Kathy, Ruth ja Tommy yrittävät kasvaa aikuisiksi sitä yhtä tulevaisuutta varten, joka heille on tarkoitettu. Romaanissa on sience-fiction sävyjen lisäksi aivan järjettömän hieno tapa kuvata erityisesti tyttöjen välistä ystävyyttä ja hatunnosto mieskirjailijalle, joka pystyy niin riipivällä tavalla kuvailemaan sitä kilvoittelua ja kieroilua, joka pienten tyttöjen välillä on.
Romaanin kertoja, Kathy, kuvailee elämäntarinaansa kylmän tunteettomasti, mikä omalta osaltaan herättää lukijassa mielikuvia romaanin maailmasta. Ishiguro ei vetoa tunteisiin tunteilla, vaan nimenomaan sillä laskennoivalla viileydellä, joka tekee meidän elämässämmekin vaikuttavista tosiasioista vieläkin korostetumpia. Kuolema, kipu ja menetykset ovat Ishiguron kerronnassa selvyyksiä: elämään ei tarrata samalla otteella, jolla nykyihminen yrittää pitää kiinni itsestään ja hyvinvoinnistaan. Ishiguro ei taistele väistämätöntä vastaan vaan näyttää todellisuuden juuri niin raadollisena kuin se voi pahimmillaan olla.
Katselin romaanin perusteella tehdyn elokuvan netistä, eikä kuvan laatu ollut parhaimpia. Elokuvaversio on tehty suhteellisen paljon romaanin juonta seuraten, vaikkakin ratkaisuja tuodaan katsojan eteen huomattavasti tiheämmällä tahdilla kuin romaanissa: jo hyvin alkuvaiheessa elokuvaa katsoja alkaa ymmärtää, mistä todellisuudessa onkaan kysymys.
Vuonna 2010 valmistuneeseen elokuvaan on valittu melko nimekkäit näyttelijöitä (kuten Keira Knightley sekä Carey Mulligan), mutta teatterilevitykseen asti elokuva ei ole ainakaan Suomen oloissa tainnut päästä. Trailerin voi vilkaista vaikka täällä, jos muistaa, että se paljastaa melko tavalla juonta etukäteen ja saattaa pilata lukukokemuksen. Plussaa elokuva saa viehättävästä lavastuksesta ja puvustuksesta, joka todella tuo mieleen muutaman vuosikymmenen takaisen Englannin.
Suosittelen romaania luettavaksi niille, jotka yleensä karttavat scifi-kirjoja, sillä tämä ei todellakaan vastaa niitä mitä olette ehkä aikaisemmin yrittäneet lukea. Niille, jotka tahtovat lukea romaanin riipaisevasta ystävyydestä ja kohtaloista, jotka on ennalta määritelty. Soljuvan ja mukaansa tempaavan minäkerronnan ystäville.
perjantai 18. helmikuuta 2011
Lue kaupungista jossa olet käynyt -haaste
Lähettänyt
Ahmu
Tekeekö mieli reissata ja matkata maailmalla? Onko kaukokaipuuta tai halua herätellä muistoja niistä matkoista, jotka olet joskus tehnyt? Ei hätää, aina voi lukea kaupungista, jossa on käynyt!
Minä tykkään lukea niistä paikoista, joissa olen matkustellut. Ei väliä, onko paikka kaukana vai lähellä, pääasia, että luetun kautta välittyy se sama fiilis ja tunne, jonka on itse matkatessaan kokenut. Sadannen postauksen kunniaksi haastan teidät lukemaan niistä kaupungeista, joissa olette käyneet!
Haaste kuuluu näin: Lue kirja, joka kertoo kaupungista, jossa olet käynyt (tai sanotaan -kaupungista jossa olet viipynyt yön ylitse). Kaupunki voi olla kotimaassa tai ulkomailla. Esittele kirja blogissasi, mutta julkaise samalla kuva, jonka olet ottanut kyseisestä kaupungista. Kerro välittyikö lukukokemuksesi kautta sama tunnelma, jonka koit matkallasi. Voit linkittää haasteeseen, niin muutkin tietävät mistä on kyse.
Hyviä kirja-kaupunki -pareja voisi olla esimerkiksi: Siilin eleganssi/Pariisi, Tuulen varjo/Barcelona jne.
Kaukokaipuuta kokeva lukija ryhtykööt selaamaan vanhoja matkakuviaan ja alkakoot miettimään minne voisi matkustaa uudemman kerran kirjan sivujen välityksellä...
keskiviikko 16. helmikuuta 2011
Sofi Oksanen: Puhdistus
Lähettänyt
Ahmu
Sofi Oksasen Finlandiapalkittu romaani Puhdistus on kertomus Virosta ja ihmisistä, jotka yrittävät tehdä elämästään elämisen arvoisen kaikista peloista ja kauheuksista huolimatta. Oikeastaan romaania on vaikea kuvailla: se pitää lukea itse ja rakentaa omat merkityksensä lukukokemukselleen.
Minä pidin Puhdistuksesta, mikä on harvinainen seikka kun ottaa huomioon miten kriittisesti yleensä suhtaudun kotimaisiin romaaneihin. Puhdistus oli kuitenkin kirjoitettu tavalla, joka vei minut mukanaan ja saatoin nauttia kielestä ja ovelasta juonenkuljetuksesta, joka eri aikatasoilla vaihtelevasta rakenteesta huolimatta pysyi kasassa kiitettävästi.
Tietysti Puhdistus oli omalla tavallaan äärimmäisen raskas ja karmaiseva kirja. Ensinnäkin hämmästelen omaa tietämättömyyttäni, sillä Viron historia ja mentaliteetti on ollut minulle ihan vierasta, enkä millään haluaisi ajatella, että niinkin lähellä tapahtuu kaikkea sellaista. Kyllä sitä täällä kotikolossa sohvan nurkassa istuskellessa muuttuu sinisilmäiseksi kuvitellessaan, että oikeasti kaikki paha on jossakin paljon, paljon kauempana. Kauempana historiassa tai kaukana maantieteellisesti.
Nyt kuuluukin kysymys: Onko Puhdistus klassikko? Voinko siis katsoa sen olevan osa "10 klassikkoa" -haastetta, vai eikö se vielä ole saavuttanut klassikonarvoaan?
Niin tai näin, suosittelen Oksasen Puhdistusta luettavaksi oikeastaan ihan kaikille, koska mielestäni kyseinen romaani voisi kuulua yleissivistykseen siinä missä Linnan Tuntematon sotilas ja muutama muu vastaava.
Minä pidin Puhdistuksesta, mikä on harvinainen seikka kun ottaa huomioon miten kriittisesti yleensä suhtaudun kotimaisiin romaaneihin. Puhdistus oli kuitenkin kirjoitettu tavalla, joka vei minut mukanaan ja saatoin nauttia kielestä ja ovelasta juonenkuljetuksesta, joka eri aikatasoilla vaihtelevasta rakenteesta huolimatta pysyi kasassa kiitettävästi.
Tietysti Puhdistus oli omalla tavallaan äärimmäisen raskas ja karmaiseva kirja. Ensinnäkin hämmästelen omaa tietämättömyyttäni, sillä Viron historia ja mentaliteetti on ollut minulle ihan vierasta, enkä millään haluaisi ajatella, että niinkin lähellä tapahtuu kaikkea sellaista. Kyllä sitä täällä kotikolossa sohvan nurkassa istuskellessa muuttuu sinisilmäiseksi kuvitellessaan, että oikeasti kaikki paha on jossakin paljon, paljon kauempana. Kauempana historiassa tai kaukana maantieteellisesti.
Nyt kuuluukin kysymys: Onko Puhdistus klassikko? Voinko siis katsoa sen olevan osa "10 klassikkoa" -haastetta, vai eikö se vielä ole saavuttanut klassikonarvoaan?
Niin tai näin, suosittelen Oksasen Puhdistusta luettavaksi oikeastaan ihan kaikille, koska mielestäni kyseinen romaani voisi kuulua yleissivistykseen siinä missä Linnan Tuntematon sotilas ja muutama muu vastaava.
sunnuntai 13. helmikuuta 2011
Ildefonso Falcones: Fatiman käsi
Lähettänyt
Ahmu
Helmikuu on alkanut minulla lukemisten suhteen todella nihkeästi ja syytän siitä vain ja ainoastaan Ildefonso Falconesin Fatiman kättä, joka ei onnistunut ennakko-odotuksistani huolimatta pitämään minua otteessaan. Emilie on kirjoittanut blogissaan romaanista hyvän ja yksityiskohtaisen arvostelun, enkä siksi ala selostaa juonta kohta kohdaltai, vaan turvaudun ohjaamaan juonesta kiinnostuneet lukijat kurkistusmatkalle Emilien blogiin Le Masque Rouge.
Fatiman käsi sijoittuu siis 1500-luvun Espanjaan, jossa islaminuskoiset maurit taistelevat oikeuksistaan kristittyjen asuttamassa ja hallitsemassa maassa. Romaani on melkoinen historiapläjäys ja tuo sinällään varsin mielenkiintoista faktatietoa asioista, joista ainakaan minä en tiennyt yhtään mitään. Maurien asema vaikuttaa melkoiselta kansanmurhalta ja näköjään Espanjan historia ylipäätään on jäänyt minulla harmaalle alueelle. Tulipa Fatiman käden kautta ainakin tutustuttua Espanjan historiaan -jos ei muuta.
Syy miksi Fatiman käsi ei sytyttänyt minua oli melko lailla sama, jonka takia Falconesin esikoisromaani Meren katedraali jäi hiukan vajaaksi. Falcones ei mielestäni ole ainakaan vielä osoittanut osaavansa rakentaa uskottavia, moniulotteisia ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja, jotka minulle romaanin lukijana ovat ensiarvoisen tärkeitä. Fatiman käden päähenkilö Hernando jää persoonattomaksi sätkynukeksi, jota liikuttelee milloin mikäkin suuri voima. Lisäksi hahmot muistuttavat huomattavasti Meren katedraalin henkilögalleriaa, mikä luo vaikutelman Falconesin kykenemättömyydestä uusintaa hahmovalikoimaansa.
Olipa romaanissa kuitenkin jännitystä, vauhtia ja romantiikkaa ja kuten jo mainitsinkin: mielenkiintoista ja uskottavaa tietoa Espanjan menneisyydestä. Varmasti tämä romaani kiinnostaa historiallisten romaanien ystäviä, mutta minut se jätti hieman tyhjäksi. Tunteita Fatiman käsi kuitenkin herätti, siinä olen samaa mieltä Le Masque Rougen Emilien kanssa.
Suosittelen Ildefonso Falconesin Fatiman kättä luettavaksi paksujen ja hyvin historiallisten ja faktoja sisältävien, yksityiskohtaisten romaanien ystäville, niille jotka ovat kiinnostuneita uskontojen välisistä ristiriidoista ja Espanjan vaiheista. Meren katedraalin ystäviin tämä myös varmasti vetoaa.
Fatiman käsi sijoittuu siis 1500-luvun Espanjaan, jossa islaminuskoiset maurit taistelevat oikeuksistaan kristittyjen asuttamassa ja hallitsemassa maassa. Romaani on melkoinen historiapläjäys ja tuo sinällään varsin mielenkiintoista faktatietoa asioista, joista ainakaan minä en tiennyt yhtään mitään. Maurien asema vaikuttaa melkoiselta kansanmurhalta ja näköjään Espanjan historia ylipäätään on jäänyt minulla harmaalle alueelle. Tulipa Fatiman käden kautta ainakin tutustuttua Espanjan historiaan -jos ei muuta.
Syy miksi Fatiman käsi ei sytyttänyt minua oli melko lailla sama, jonka takia Falconesin esikoisromaani Meren katedraali jäi hiukan vajaaksi. Falcones ei mielestäni ole ainakaan vielä osoittanut osaavansa rakentaa uskottavia, moniulotteisia ja mielenkiintoisia henkilöhahmoja, jotka minulle romaanin lukijana ovat ensiarvoisen tärkeitä. Fatiman käden päähenkilö Hernando jää persoonattomaksi sätkynukeksi, jota liikuttelee milloin mikäkin suuri voima. Lisäksi hahmot muistuttavat huomattavasti Meren katedraalin henkilögalleriaa, mikä luo vaikutelman Falconesin kykenemättömyydestä uusintaa hahmovalikoimaansa.
Olipa romaanissa kuitenkin jännitystä, vauhtia ja romantiikkaa ja kuten jo mainitsinkin: mielenkiintoista ja uskottavaa tietoa Espanjan menneisyydestä. Varmasti tämä romaani kiinnostaa historiallisten romaanien ystäviä, mutta minut se jätti hieman tyhjäksi. Tunteita Fatiman käsi kuitenkin herätti, siinä olen samaa mieltä Le Masque Rougen Emilien kanssa.
Suosittelen Ildefonso Falconesin Fatiman kättä luettavaksi paksujen ja hyvin historiallisten ja faktoja sisältävien, yksityiskohtaisten romaanien ystäville, niille jotka ovat kiinnostuneita uskontojen välisistä ristiriidoista ja Espanjan vaiheista. Meren katedraalin ystäviin tämä myös varmasti vetoaa.