Reeta Aarnio: Virvatulen vartijat

Reeta Aarnion kansanperinnettä ammentavan romaanisarjan kolmannessa osassa Virvatulen vartijat Liina viettää tylsää kesälomaa: paras kaveri Siri on ihastunut Eetun luona vierailevaan serkkupoikaan. Lisäksi Liina näkee pelottavia unia tulipalosta, ja äitikin käyttäytyy omituisesti. Juhannusyönä hän näkee niittyaukiolla virvatulen sinisen liekin ja päättää ottaa selville, mitä aarteita aarnihauta kätkee sisäänsä.

Aarnion kolmas romaani jatkaa sitä samaa, harrypotter -henkistä linjaansa, joka on tullut tutuksi jo Maan kätkemät- ja Veden vanki -romaaneista. Kansanperinteen elementit toimivat tässäkin romaanissa ja jäin taas pohtimaan sitä, onko taikakoulu -teema ollenkaan tarpeellinen osa tätä tarinaa. Tosin se varmasti tuo lisäväriä ja kutkuttaa niiden lukijoiden mieliä, joita taikakoulunkäynti innostaa.

Aarnion romaanit ovat kelpoa lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Kaipaisin itse kuitenkin jonkinlaista punaista lankaa kirjojen välille: tarinat ovat toisistaan irrallisia, eikä juonissa tunnu olevan mitään yhteistä päämäärää, jota kohti sarja tähtää. Toisaalta tällä tapaa kirjoja on helpompi lukea yksittäisinä teoksina, itse vain olen enemmän pitänyt sellaisista kirjasarjoista, joissa jokainen kirja vie kohti jotain lopullista päämäärää tai ratkaisua.

Virvatulen vartijat oli Aarnion kirjoista tähän mennessä ehkä paras. Juoni oli toimiva ja mukaansatempaava ja se minun näkökulmastani turha koulumaailman kuvauskin aika vähäistä. Kelpo seikkailuhan tämä.

Suosittelen koululaisille, jotka haluavat lukea suomalaiseen maisemaan sopivan fantasiakertomuksen. Harry Potterinkin ystäville.