Kirjallisella kävelyllä talvisessa Turussa

Eteläänkin saatiin lunta! Vielä muutama päivä sitten, kun olin käyskentelemässä Turun keskustassa, sitä oli olemassa vain aavistus. Otin kävelylle kameran mukaani ja maailmaa linssin läpi tihrustaessani tajusin, miten kirjallinen kaupunki Turku oikeastaan onkaan.

Kävelyretki kirjallisessa Turussa kannattaa aloittaa Turun vanhalta suurtorilta (josta muuten julistetaan myös joulurauha). Brinkkalan talon sisäpihalla on vapaaehtoisvoimin pyörivä Kirjakahvila, sekä Museokeskuksen ylläpitämä Brinkkalan kirjakauppa. Suurtorin lähellä Aboa Vetus & Ars Nova -museossa taas löytyy näyttely kirjoittamisen ja lukemisen historiasta.

Joen yli vanhasta Turusta uuteen Turkuun voi vaeltaa suurtorilta Tuomiokirkkosiltaa pitkin: silloin näkymä kaupungin hienolle kirjastotalolle on kaikkein parhain. Minusta Turussa on maailman kaunein kirjasto! Jopa uusi moderni puoli istuu kokonaisuuteen jotenkin sulavasti ja vanhemman puolen arvokkuus on onnistuttu säilyttämään. Kirjastoa vastapäätä juuri ja juuri pystyssä tönöttävässä puutalossa on Turun sarjakuvakauppa ja aivan kivenheiton päässä matkalla toria kohti löytyy  turkulaisen kustantamon Sammakon kirjakauppa.

Käyskentelyyn väsyneet voivat poiketa Forumin korttelissa sijaitsevassa sarjakuvakahvilassa, Cosmic Comic Cafessa, jossa on lehtiä, kirjoja ja lautapelejä ajankuluksi. Kahvilasta voikin suunnistaa torin poikki kauppakeskus Hansaan ja kiertää läpi Akateemisen kirjakaupan, Suomalaisen kirjakaupan ja tien toisella puolella olevan Kansallisen kirjakaupan. Kävelykadun toisessa päässä olevaa Pientä kirjapuotiakaan ei kannata missata. Sielläkin voi juoda kahvit, jos Cosmic jäi väliin. Jos kävelyintoa vielä riittää, löytyy jokirannasta Turun Kirjan talo, joka pitää mielenkiintoisia kirjoituskursseja ja arvostelupalvelua kirjoitusta harrastaville.

Talvisen kaupunkikierroksen myötä toivotan kaikille Vinttikamarin lukijoille rauhallista joulua!

Kirjallisuuden inspiroimaa: Sanoista tehden (+arvonta!)

Ihanaa kirjan ja ruusun päivä kaikille!

Olen kirjoitellut tämän vuoden puolella jo muutamista kirjallisuuden inspiroimista asioista. Tammikuussa aiheena olivat kirjallisuuden inspiroimat käsityöt ja tammikuun lopussa talot ja rakennukset. Nyt kevään jo kolkutellessa inspiroidun käsillä tekemisestä ja siitä, miten viehättävän kauniita sanat voivatkaan olla.

Sanat kääntyvät moneksi. Kirjan sivuja voi käyttää lahjapaperina tai niistä voi askarrella kaikenlaista. Itse innostuin liimaamaan sanoja lasikuplan alle, ja taiteilemaan niistä riipuksia, sormuksia ja korvakoruja. Hauskat, vanhat sanat ovat peräisin Aura -sanomalehdestä vuodelta 1886. Lasikuplien läpi heijastuu päivämääriä, kummallisesti kirjoitettuja sanoja ja joku Edward. Lasin alle voisi piilottaa myös vaikkama Mr. Darcyn tai jonkun muun kirjallisuuden suosikin. Kovin pitkää tarinaa lasikuplan alle on vaikea mahduttaa, mutta pienetkin sanat muuttuvat moninkertaiseksi lasisen suurennuslasin alla.

Mitä muuta sanoista voisi askarrella? Kirjoitettu sana näyttäisi hauskalta seinätaulussa tai kahvikupin kyljessä. Entäpä paidan rintamuksessa, rintanapissa tai sohvatyynyssä? Sanat pitävät sisällään aina enemmän, kuin pelkän ulkoisen muotonsa. Niihin liittyy kertomus, tarina ja informaatio. Entäpä jos sanat ovat vierasta kieltä tai sellaisia kirjainmerkkejä, joita ei ymmärrä? Silloin sanat ovat mysteeri ja tutkimusmatka, joka johtaa vieraisiin paikkoihin ja tuntemattomiin maisemiin.

Arvon tähän postaukseen 5.5. mennessä kommentoineiden kesken askartelemani sanakorusarjan, johon kuuluvat korvakorut, riipus ja sormus. Sanat ovat sattumanvaraiset! Linkittäkin saa, mutta ei ole pakko. Jos keksitte, niin kertokaa mitä muuta kivaa sanoista voisi askarrella!

Kirjallisuuden inspiroimaa: Talot ja rakennukset

Kapea polku oli äkkiä kaartanut suuren mustan järven rantaan. Vastarannalla korkean vuoren huipulla oli valtava linna, jossa oli monta erilaista tornia ja jonka ikkunat välkehtivät tähtisellä taivaalla. (Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi, s.125)

Kirjoitin jonkin aikaa sitten kirjallisuuden inspiroimista käsitöistä. Samoihin aikoihin mielessäni heräsi ajatus pohtia myös muita kirjallisuuden inspiroimia asioita. Minä olen itse ollut aina koti-ihminen, jolle talo ja asuminen merkitsee paljon. Siitäkin johtuen kirjallisuuden talot ja rakennukset nousivat seuraavaksi tarkastelukohteeksi. Taloja pohditaan muuten myös Le Masque Rouge -blogin Kiinteistöhaasteessa. Myös Lumiomena kirjoitti vähän aikaa sitten kirjallisuuden antamista ideoista.

J.K. Rowlingin Harry Potter- kirjasarjan ensimmäisessä osassa Tylypahkan koulu kuvaillaan elävästi ja mielenkiintoisesti. Lapset seikkailevat linnassa, kiipeävät pitkin liikkuvia portaikkoja, juttelevat taulujen kanssa ja päätyvät salakäytäviin ja kiellettyihin huoneisiin. Tarinan viehätys piilee kontekstissä. Harry Potterien lisäksi moni muu kertomus vangitsee lukijansa nimenomaan miljöön ansioista. Joissain kirjoissa talo tai rakennus on keskeisessä osassa. Se on melkein kuin osa tarinaa. Kuin yksi päähenkilö!

Herra Heathcliffin talo on nimeltään Humiseva harju ja laatusana "humiseva" kuvaileekin erittäin sujuvasti tuota paikkaa, jossa tuulet myrskysäällä saattavat kiihtyä raivoisiksi. SIellä ylhäällä ei varmaan tarvitse koskaan kärsiä raikkaan ilman puutetta. Käsityksen siitä millä voimalla pohjoistuuli pyyhkii yli harjun, saa, kun näkee miten vinossa talon päädyssä kasvavat käkkyräiset männyt seisovat ja mitenkä vaivaiset orapihlajat ojentelevat oksiaan samaan suuntaan ikään kuin anoisivat auringolta apua. Onneksi talon rakentaja oli suunnitellut sen lujaksi: pienet ikkunat ovat syvällä seinien sisässä ja nurkat vahvistettu isoilla ulkonevilla kivillä. (Brontë: Humiseva harju, s.28-29)

Emily Brontën Humiseva harju on hyvä esimerkki kirjasta, joka goottilaisen kauhutarinan piirteillä varustettuna tekee talosta melkein kuin yhden päähenkilön. Mihin muualle tämän tarinan muka voisi kuvitella, kuin kolhoon ja säänpieksemään taloon Englannin karuilla nummilla? Englantilaiset naiset tämän osaavat, sillä myös Jane Austenin tarinoissa talot ovat keskeisessä roolissa. Itse pidän myös kovasti Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin miljöökuvauksesta ja tarinan aavemaisesta talosta, jonka ullakolla piileksii salaisuuksia. Samaan tapaan salaisuuksia kätkee sisäänsä myös F.H. Burnettin Salaisen puutarhan talo. Nurkissa ulvoo ja yöllä melkein kuulostaa siltä, kuin joku itkisi...

Nyt hän oli yhdellä iskulla menettänyt ilmaiset kivensä, markkinoiden tuotto oli lakannut ja vapaaehtoiset työntekijät, joista monet tulivat nimenomaan markkinoille, todennäköisesti vähenisivät. Hänen täytyisi sanoa irti puolet rakennusmiehistä ja luopua toivosta saada katedraali valmiiksi omana elinaikanaan. Siihen hän ei ollut valmis. (Follett: Taivaan pilarit, s.465)

Toiset talot ovat torppia, mutta toisia tehdään kunnianhimolla. Ken Follettin järkälemäisessä romaanissa Taivaan pilarit rakennetaan katedraalia Kingsbridgen kaupunkiin. Samaan tapaan kiviä kannetaan työmaalle Ildefonso Falconesin romaanissa Meren katedraali. Kirkkoja ja linnoja löytyy myös kotimaisessa kirjallisuudessa. Carita Forsgrenin Kolmen kuun kuningattaressa liikutaan muun muassa Turun linnassa ja löytyypä myös Kaari Utrion tuotannosta niin linnoja kuin paremman väen kartanoitakin.

Talolla on sielu, on sitten kyse pienestä mökistä tai suuresta kartanosta. Sarah Watersin Vieras kartanossa -romaanissa talon henki on aistittavissa. Minä ihastun enemmän klassisten tyttökirjojen taloihin. Kuka muka voisi olla haluamatta Uuteen kuuhun tai Vihervaaraan, joita L.M. Montgomery kuvailee usein ja elävästi! Suloisin kaikista on kuitenkin mökki Mistawisin järven rannalla samaisen kirjailijan romaanissa Sininen linna:

Valancy katsoi - ja katsoi - ja katsoi vielä kerran. Järvellä oli läpinäkyvää, sinipunertavaa sumua, joka verhosi saaren. Sen läpi häämöttivät tummien tornien tavoin kaksi valtavan isoa mäntyä, jotka ikään kuin tarttuivat toisiinsa kiinni Barneyn majan yläpuolella. Niiden takana oli taivas, joka oli vieläkin ruusunvärinen illan kajastuksessa, ja kalpea uusikuu. (Montgomery: Sininen linna, s.174)

Lastenkirjojen talot ovat jännittäviä ja erikoisia. Ajatelkaapa vaikka Tove Janssonin Muumitaloa tai Astrig Lingrenin Peppi Pitkätossun huvilaa. Puhumattakaan Ronja Ryövärintyttären kodista metsän siimeksessä. Vaikka kokonaista taloa ei uskaltaisi lähteä rakentamaan kirjallisuudesta ammennettujen esikuvien perusteella, voi tarinoiden maailmasta löytyä elementtejä omaan kodinsisustukseen. Minä ainakin haluaisin samanlaisen työhuoneen ja riippumaton kuin Muumipapalla. Haluaisin pitää hevostani kuistilla kuten Peppi. Tai ainakin istua ullakkokamarissa haaveilemassa niin kuin Uuden kuun Emilia. Jonain päivänä ajattelin kuitenkin rakentaa sinisen linnani...

Minkä kirjan maisemassa sinä haluaisit asua? Kenen talossa? Mikä fiktiivinen talo tai rakennus on jäänyt mieleesi kaikkein parhaiten?

Kirjallisuuden inspiroimaa: Käsityöt

Kirjallisuudessa ehkä ihaninta on se, miten paljon se tuottaa uusia asioita, ideoita ja visioita. Mielikuvituksen maailma on ihmeellinen! Tarinoiden siivillä voi lentää melkein minne tahansa. Innokkaana käsityöihmisenä minä kiinnitän aina huomiota kertomusten visuaaliseen maailmaan: mietin miltä mikäkin vaate näyttää ja miten sellaisen voisi toteuttaa oikeassa maailmassa. Elokuvissa kirjojen maailma on visualisoitu ohjaajan, tuottajan ja loppupeleissä pukusuunnittelijan näkemällä tavalla. Parhaassa tapauksessa elokuvan versio romaanin maailmasta osuu yksiin sen kanssa mitä lukija on kuvitellut. Lopputulos voi olla hieno tai huono riippuen siitä, miten kirjan on lukenut, millaisina kuvita tarina on pyörinyt mielessä.

Kirjan tarinan visualisoiminen voi olla vaikeaa, mutta toisinaan elokuvaksi toteutetut luomukset jäävät elämään omaa elämäänsä. Käsityömaailmassa ehkä tunnetuimmiksi "kirjallisuuden isnpiroimiksi" käsitöiksi ovat nousseet Bellan lapaset (Stephen Meyerin Houkutus -kirjaan perustuvasta elokuvasta), sekä erilaiset Rowlingin Harry Potter -maailmaan liittyvät käsityöt kuten kaulahuivit, sukat ja kassit. Ompelua harrastavat haaveilevat vihreästä mekosta, johon Keira Knightley pukeutui Ian McEvanin Sovitus-romaaniin perustuvassa elokuvassa. Paljon erilaisia inspiraatioita on saatu myös Jane Austenin romaaneihin liittyvistä teemoista.

Käsityöt ovat esillä myös kirjoissa itsessään, eivät vain elokuvissa. Käsitöiden tekemisen kuvaileminen on erityisen tyypillistä esimerkiksi 1800-1900 -lukujen Englantiin sijoittuvissa romaaneissa. Tässä katkelma Kate Mortonin Paluu Rivertoniin -romaanista.

Kaikkialla Isossa-Britanniassa nuoret naiset (ja jotkut keskenkasvuiset pojatkin) tekivät oman osuutensa käymällä kudinpuikoin murheiden vyöryä vastaan. Tuloksena oli läjittäin kaulahuiveja ja sukkia, jotka lähetettiin rintamalle. 

(Morton: Paluu Rivertoniin, s.115)

Neulomista harrastettiin myös Diana Gabaldonin romaaneissa, joissa kivenhalkeamasta 1700-luvulle kadonnut Claire ihmetteli miesten taitoa sukanneulonnassa - hänellä itsellään kun eivät puikot pysyneet kädessä ollenkaan, vaan hän tyytyi vain kerimään lankavyyhtejä keriksi. 

Kate Jacobsilta löytyy käsityömaailmaan sijoittuvat romaanit Pieni lankakauppa ja Lankakaupan tyttö. Neulonnan lisäksi käsillä tekemisen ottaa jännittävästi esille Margaret Atwood romaanissaan Nimeltään Grace. Jokaisen luvun alusta löytyy tilkkutyömalli. Äitini innostui aikanaan kirjailijan ratkaisusta niin paljon, että ompeli kaikki romaanin tilkkukuviot tilkkupeitoksi. Jane Austenin romaaneissa naiset ovat ahkeria käsillä tekijöitä: kaikki ylimääräinen aika tuntui kuluvan käsityö helmoissa jutustellen. Myös vaatemarkkinat ovat oivaltaneet kirjallisuuden vallan: eräs ketju myi ehkä vuosi takaperin Stieg Larssonin trilogian päähenkilön, Lisbet Salanderin nimellä brändättyjä tummanpuhuvia vaatteita.

Kirjoista inspiroituneille käsityöntekijöille löytyy myös ohjekirjoja, jos kaikkea ei halua tai osaa säveltää omasta päästä. Itse olen innokas kehittelemään omia malleja, mutta kurkistaisin mieluusti näihin kirjoihin, jos törmään niihin jossakin kirjaston tai kirjakaupan hyllyssä!

Minkälaisiin asioihin kirjallisuus on sinua inspiroinut? Oletko haaveillut Jane Austen -henkisestä puvusta tai shoppaillut kaupasta Lisbet Salander -tyyliset nahkahousut? Oletko kenties tehnyt itse jotakin kirjallisuuden inspiroimaa käsityötä tai haaveillut sellaisesta? Mikä olisi sellainen kirjallisuuden inspiroima vaatekappale, jonka haluaisit ehdottomasti omaksesi? Tuleeko mieleesi jokin romaani, jossa käsityöt ja visuaalisuus olisi poikkeuksellisen vahvasti esillä?

Vuoden 2013 lukulistojen laatiminen OSA 2

NaNoWriMo on tekemässä minut hulluksi, mutta päätin yrittää nipistää pienen hetken siihen, että laadin toisen luettelon tulevan kevätkauden 2013 kirjoista. Minulla on bloggaamatta ainakin kolme kirjaa, mutta niiden aika saa luvan olla siinä vaiheessa, kun pystyn keskittymään jotenkin järkevän tekstin tuottamiseen 38 000 sanaa tajunnanvirtaa vajaassa kahdessa viikossa on tehnyt tehtävänsä ja muuttanut ajatuksenjuoksuni tahmeaksi sohjoksi.

Tähditettynä odotetuimmat.

Otava:

J.K. Rowling: Paikka vapaana (*)
Johanna Holmström: Itämaa
Magde Hovden: Viisuviikingit
Moira Young: Julma maa (*)
Reetta Aarnio: Tuulien taika
Colin Meloy - Carson Ellis: Maanalainen sysimetsä

(Huomioitavaa: Myös Otavalla löytyy "Nuoret aikuiset" kohderyhmä! Hienoa!)

WSOY:

Linda Lomelino: Taivaalliset täytekakut
Hannu Rinne: Perinnemestarin rintamamiestalo
Suzanne Collins: Ylismaan Gregor
Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous (*)
Laura Lähteenmäki: Iskelmiä
Annukka Salama: Piraijakuiskaaja (*)

(Huomioitavaa: Lasten- ja nuortenkirjallisuus sikin sokin ihan katalogin lopussa)

Gummerus:

Milja Kaunisto: Synnintekijä (*)
Charlaine Harris: Samaa verta
Jussi Siirilä: Barrikadikesä
Catherynne M. Valente: Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla

Vuoden 2013 lukulistojen laatiminen OSA 1

Nyt on se aika vuodesta, kun kustantamot alkavat julkaista tulevan kevätkauden katalogeja. On jännittävä selata katalogia ensimmäistä kertaa ja valita keväälle luettavaa. Jos jotenkin kirjablogit ovat vaikuttaneet elämääni, niin näin: nykyään seuraan tarkasti millaisia uutuuksia julkaistaan, enkä vain haahuile kirjastossa ja kerää syliini sattumanvaraista luettavaa.

Tällä kertaa ensimmäinen silmiini osunut katalogi oli Tammelta. Seuraavassa listassa lukutärppejä keväälle (en ole lajitellut aikuisten- ja lastenkirjoja erikseen, koska ne ovat minun mielessäni ihan samalla viivalla):

Kristiina Vuori: Siipirikko (Pidin kirjailijan esikoisesta paljon, minusta on mahtavaa, että historiallisia romaaneja taas julkaistaa. Siipirikkokin vaikuttaa lupaavalta ja kansikuva on paljon vakuuttavampi kuin Näkijän tyttäressä, vaikka kieltämättä siinä on edelleenkin historian romantisoinnin vivahteita...)

Salla Simukka: Lumikki-trilogia (Ensinäkemältä kuvittelin kirjan olevan taas jokin paranormaali romanssi, mutta mitä ilmeisimmin ihan siitä ei ole kyse. Ihan vain uteliaisuuttani haluan tutustua. Tässä on jotenkin suuren maailman meininki, enkä edes tiedä miksi)

Elina Rouhiainen: Uhanalainen (Susiraja-kirjasarjan kakkososa. En ole vieläkään keksinyt miten kansikuvissa olevat perhoset liittyvät koko juttuun.)

Sari Peltoniemi: Haltijan poika (En ole lukenut vielä Kuulen kutsun metsänpeittoon -kirjaa, joten sekin on lukulistalla ennen tätä)

Uutuuksissa oli myös Murakamin uusin, mutta sen luen vasta sitten, kun olen tutustunut kirjailijan muuhun tuotantoon (kyllä, yleissivistyksessäni on aukko). Laitoin merkille myös muutaman muun asian:

1) Eroottinen kirjallisuus: ilmeisesti 50 Shades on saanut aikaiseksi sen, että vakavastiotettavat kustantamot julkaisevat kioskipokkareita. Anteeksi, tämä oli ilkeästi sanottu. Sanotaan toisin: kirjallisuuden kenttä elää jatkuvassa muutoksessa, minkä seurauksena aikaisemmin arvottomina pidetyt teemat ovat nousemassa kaanoniin. Uutuutena Sylvia Dayn eroottinen Crossfire-kirjasarja.

2) YA-genreä ollaan herättelemässä Suomessakin tunnetuksi ilmiöksi. Tiettyjä kirjoja suunnataan nimenomaan nuorille aikuisille. Tyypillistä genrelle tuntuu olevan yliluonnollisuus ja paranormaalit elementit. Tammenterhoa selailemalla tuli sellainen olo, että realistisia nuortenkirjoja ei julkaista enää ollenkaan. Tästä olikin joskus keskustelua muun muassa Toimittajan spekulatiivisessa lokikirjassa. Myös kirjoittajatoverini Lukuhoukka on muutamaan otteeseen pohtinut asiaa. Olisi äärimmäisen mielenkiintoista tietää mistä kyseinen ilmiö johtuu. Eikö realismille ole kysyntää vai eikö kustantamoihin enää tarjota realistisia nuortenkirjoja? Olisi jännittävää kuulla myös kustannusalalla työskentelevien näkemys asiasta. Tutkimattomat ovat kirjallisuuden tiet.

Myös Vinttikamari oli päätynyt Tammen katalogiin! Kiva, että ihan tavallisen lukijan mielipiteellä on väliä!

Tästä klikkaamalla Tammen sivuille.

Kirjamessuja ja talven tuiskuja

Lauantai-aamuna kun lähdin kohti Helsingin kirjamessuja, näytti maisema jokseenkin

tällaiselta. Lunta oli kertynyt pihamaalle ainakin viisitoista senttiä. Hämmästys oli

melkoinen, kun...

...pääsin kaksisataa kilometria itään ja näyttikin tältä. Meillä länsirannikolla

on talvi, mutta idässä syksy on kukkeimmillaan. Hauskaa, että maahan mahtuu

niin monta erilaista maisemaa. Oli kiva poiketa pitkästä aikaa Helsingissä...

Messukeskuksessa oli ruuhkaa, mutta onneksi mukaan mahtui.

Minun kirjamessuaikatauluni oli vähän huono, koska bongasin "tuttuja" lähinnä

kirjojen kansista. Kaikki tutut olivat esiintyneet jo aikaisemmin, vasta sunnuntaina

tai sitten vain onnistuin muuten missaamaan kaiken. Tosin hämmennyn aina

messuilla kaiken tarjonnan mahdottomaan laajuuteen ja päädyn vain harhailemaan

ympäriinsä. Nyt jännitystä lisäsi se, että jossain päin vaelteli myös blogiystäviä,

joiden kanssa ei oltu tajuttu sopia tällä kertaa treffejä. Keneenköhän tuttuun mahdoin
tietämättäni törmätä?

Pysähdyin hetkeksi kuuntelemaan Laura Lähteenmäkeä ja Siiri Enorantaa, jotka kertoivat

uusista romaaneistaan. Lähteenmäen kirjoja en olekaan koskaan lukenut, mutta Enorannalta olen

lukenut kaikki tähän mennessä ilmestyneet kirjat. Teki mieli käydä nykäisemässä Siiriä hihasta

ja kiittämässä hienoista tarinoista, mutta hän näytti hiukan kiusaantuneelta haastattelijan tentissä istuessaan, joten ajattelin jättää kirjailija-raasut rauhaan ja puikkia tieheni. Lähteenmäen kirjanlaitoinkin lukulistalle, koska se kuulosti mielenkiintoiselta.

Pitkänä luikerteleva jono päätyi Oksasen singneerauspisteelle, mutta puikin

suosiolla ohi. Tajusin, että en ole kiinnostunut kirjailijoista ammattinsa edustajina, vaan ihmisinä

siinä missä olen kiinnostunut melkein kenestä tahansa ihmisestä, joka on tehnyt jotain jännää.

BoD:n osastolta löysin Rinan Ajan lopun ja hypistelin sitä hetken, vaikka se löytyy kotoakin hyllystä. Kävin parvekkeella kahvilla (teellä) ja poikkesin ruokamessuilla, joilla oli ihan kamalasti ihmisiä.

En ostanut yhtäkään kirjaa! Hyvä minä!

Kirjamessuilua

Järjetöntä kaatosadetta, vihaisia liikenteenohjaajia, kikattavia teinejä. Sitä oli kirjamessut, kun poikkesin Turun messukeskuksessa perjantaina. Missasin Annukka Salaman ja muutaman muun, hukuin ruuhkaan, tulin tönityksi ja ostin kirjan.

Turun kirjamessut tuottivat hienoisen pettymyksen. Näytteilleasettajia oli niukasti, suuret kustantamot huusivat poissaolollaan, eikä vanhojen kirjojenkaan puolella ollut kovin mielenkiintoisia kojuja. Ja niitäkin oli vähemmän kuin olin odottanut. Paljon oli kirjakojujen joukkoon onnistuttu myös mahduttamaan sellaisia messuilijoita, jotka eivät mielestäni kuuluneet kirjamessujen genreen. Liekö sitten painopiste alkanut kallistua Helsingin messujen suuntaan, kun tuli sellainen vaikutelma, että Turun messut alkavat olla saattohoitoasteella. Tai sitten sade vain sai minut kriittiselle tuulelle.

Kirjatapahtumissa on kuitenkin ihanaa käydä. Tulee jotenkin sellainen fiilis, että pääsee haistelemaan ja maistelemaan kirjamaailman tunnelmia. Se on aika kivaa.

Jaana Kapari-Jatta: Pollomuhku ja Posityyhtynen

Minulla on pakosta menossa jonkinlainen Harry Potter -kausi. Tämä johtuu siitä, että kirjastosta tarttui mukaan Harry Potter ja Feeniksin kilta -äänikirja ja sen seurauksena mieheni halusi katsoa peräjälkeen kaikki elokuvat. No, mikäs siinä. Itse innostuin pohtimaan kirjojen suomennoksia saatuani käsiini kirjasarjan suomentaneen Jaana Kapari-Jattan kirjan Pollomuhku ja Posityyhtynen. Kirjasta on aikaisemmin kirjoittanut ainakin marjis. 

Ensinnä on pakko todeta, että minua harmittaa hurjasti kun olen niin surkea lukemaan englanniksi. Olen lukenut muutaman Potterin alkuperäiskielellä, mutta vieraalla kielellä lukeminen vaatii väistämättä sellaista totuttelua ja harjaantumista joka minulta puuttuu. Ymmärrän toki sanat ja lauserakenteet, mutta pienet vivahteet jäävät minulta tajuamatta. Ja yleensä juuri ne vivahteet ovat olennaisin osa tarinaa ja sitä lukunautintoa, jota haen. Toisaalta juuri siksi oli hauskaa lukea kirjasarjan suomentajan kertomus siitä millaista on suomentaa Potterien tapaan rakennettu, sanoilla leikittelevä kirjasarja.

Kirjassaan Pollomuhku ja Posityyhtynen Kapari-Jatta vastaa kirjojen lukijoiden kysymyksiin ja valottaa suomentajan työtä mielenkiinoisella tavalla. Kieltämättä puuha kuulostaa melkoiselta salapoliisihommalta ja herättää myös suuresti uteliaisuutta vieraita kieliä kohtaan: miten erilaisilla asioilla toisille kielillä voikaan leikkiä. Toivoisin melkein, että Pollomuhku ja Posityyhtynen -kirjan sijaan kaikissa Pottereissa olisi alaviitteet erikoisten nimien ja sanaleikkien suomennoksista. No, ehkä se latistaisi lukukokemusta, mutta voi miten se olisikaan mielenkiintoista!

Pollomuhku ja Posityyhtynen on suunnattu selvästi Potterienkin ensisijaiselle lukijakunnalle, lapsille ja nuorille. Kirja on kuitenkin kiehtova pläjäys suomentajan työstä ja siitä, mitä suomenkielisten sanojen takana piileksii. Toimii hyvin varmasti ainakin niillä, jotka eivät ole kirjoja vieraalla kielellä lukeneet tai eivät minun tapaani tavoittaneet kirjan viehätystä samalla tavalla, kun olennaiset jujut jäivät tajuamatta.

Potter -sarjan suomentamisesta onkin kuulunut monensuuntaista kommenttia. Silloin kun minä luin sarjan  ensimmäisiä osia nuorempana ensimmäistä kertaa, olivat monet silloiset koulutoverini ehdottomasti sitä mieltä, että suomennos pilaa koko kirjan ja teokset pitää lukea alkukielellä. Varmasti näin ajattelevia löytyy nytkin. Minä itse pidän suomennoksista kovasti, mutta en ole kyllä koskaan ollut mikään Potter -fanaatikko, joten olen ehkä väärä ihminen kommentoimaan asiaa.

Ainoa seikka joka minua suomennoksissa harmittaa, on tietty kieliopillinen ratkaisu. En ole varma liittyykö tämä englanninkielestä tulleisiin lauserakenteisiin vaiko suomentajan omaan ratkaisuun, mutta minun kielikorvaani särähtää ihan hirveästi se, että muutoin kirjakieltä puhuvat hahmot käyttävät esim. "me menemme" muodon sijaan "me mennään" -muotoa (joku varmaan tietää, mikä tämän kielioppimuodon nimi on?). Kuulostaa ihan hirveältä pilkunviilaukselta, mutta minun pirtaani ei vain yksinkertaisesti sovi se, että varsinkin lapsilukijoiden kielikorvaan istutetaan tällaisia lausemuotoja, jotka ainakin silloin kun minä kävin koulua, olivat ehdottomasti väärin. Ja sitten ihmetellään miksi kieli on muuttumassa ja vanhat kielioppirakenteet katoamassa...

Suosittelen Harry Potter -kirjasarjan suomentajan Jaana Kapari-Jatan kirjaa Pollomyhku ja Posityyhtynen luettavaksi niille, jotka ovat kiinnostuneita Potterien suomenkielisten versioiden synnystä. Myös kääntäjän työstä kiinnostuneille.

Kansista kauneimmat

Onko mitään niin ihanaa, kuin vanha, kangas- tai nahkakantinen kirja, jonka sivut tuoksuvat kirjan ominaistuoksulle: ullakolla kostuneelle paperille, tomulle ja ajatuksille?

Monet kirjabloggaajat ovat viime aikoina kirjoittaneet kirjan kansista, joten innostuin kokoamaan kansia, jotka ovat jääneet mieleeni. Minun suosikkikanteni ovat ne vanhat ja haurastuneet, jotka ovat nähneet aikaa ja lukijoita. Vanhoissa kirjoissa on sellainen tunnelma, jota ei voi sanoin kuvata. Ne ovat kirjoja sanan jokaisessa merkityksessä. Katsokaa vaikka Montogomeryn Runotytön ja Milnen Nalle Puhin kuluneita ja ihastuttavia kansia!

Mutta kyllähän uusistakin kirjoista löytyy houkttelevia kansia. Minun suosikkikansiani ovat ne, joissa on piirretty kuva -valokuvakansia vierastan.  Taiteilijan tekemä kansikuva elää samassa mielikuvitusmaailmassa, josta myös kirjojen tarinat ovat kotoisin: valokuvakansia vierastan, sillä ne ovat ristiriidassa sen todellisuuden kanssa, joka välittyy kirjojen sivuilta. Minä pidän myös kansista, joista voi kirjaa lukiessaan etsiä kirjan sisältämään tarinaan liittyviä viittauksia -tästä esimerkkinä Brooksin Kirjan kansan kansikuva.

Minä pidän nostalgisista ja esteettisistä kansista. Pidän sellaisista kansista, jotka ovat ymmärrettäviä ja liittyvät jollain suhteellisen konkreettisella tavalla kirjan kertomaan tarinaan. Pidän myös taitavasti suunnitelluista kansista, jotka ehkä kuva-aiheen sijaan välittävät kirjan tunnelman- kuten vaikka Stiefvaterin Väristys.

Kollaasissa lähivuosilta mieleen jääneitä suosikkikansia. Kokemukseen on toki vaikuttanut myös positiivinen kokemus kirjan sisällöstä. Usein ne kulkevat kuitenkin rinta rinnan: kaunis kuori pitää sisällään kiehtovan tarinan!

Miten paljon kirjan kansi teille merkitsee? Jätättekö kirjan lainaamatta kirjastossa, jos kansikuva on epämiellyttävä? Ostatteko koskaan kirjaa pelkän kansikuvan perusteella (kuten minä ostin Ase itse- ja Tuulen nimi -romaanit...)?

Romaanista lautapeliksi eli Taivaan pilarit pelattuna

 Suhtaudun yleensä aika skeptisesti kaikkeen oheiskrääsään, joka liittyy romaaneihin tai ylipäätään taideteoksiin ja niiden kaltaisiin ilmiöihin. Kaupallisuus tunkee lonkeronsa joka paikkaan, eikä siltä näköjään voi välttyä, vaikka kuinka yrittäisi. Ratkesin minäkin, sillä totta kai minun piti saada Ken Follettin Taivaan pilarit -romaaniin perustuva lautapeli!

Onneksi Taivaan pilarit -lautapeli on tehty huolella ja hyvällä maulla. Pelilauta on valtavan kaunis, ja siihen on mahdutettu mukaan kaikki romaanin juonen kannalta olennaiset paikat kuten katedraali (jota pelin kuluessa rakennetaan hauskoilla puupalikoilla), luostari, Shiringin linna, louhos, Kingsbridgen markkinat, metsä jne. Pelissä on pieniä puisia rakentajia, rakennusmestareita, sekä iso pino kortteja, joista löytyy sekä romaanista tuttuja henkilöitä että tapahtumia.  Peli seuraa eri elementeillään uskollisesti Follettin romaanin juonta.

Itse olen toistaiseksi pelannut lautapeliä ainoastaan "sääntöjenopettelupelikerran", eivätkä kaikki yksityiskohdat vielä painuneet mieleeni. Säännöt olivat ensilukemalla monimutkaiset, mutta ne varmasti selkiytyvät kun peliä lähtee pelaamaan ihan tosissaan. Vaikutti kuitenkin toimivalta peliltä, joka varmasti herättää mielenkiintoa erityisesti niiden joukossa, jotka ovat Follettin romaanin lukeneet. Tosin pelatessa lienee turha heittäytyä kuvittelemaan, että romaanissa tehdyt ratkaisut auttaisivat myös pelin voittamisessa...

Taivaan pilarien lautapeliversio pistää miettimään: mitä kaikkea oheistuotetta kirjojen ympärille on saatu aikaiseksi? Onko jostain muustakin romaanista tehty peliä? Millaisia oheistuotteita olisit itse halukas ostamaan, jos ne liittyisivät lempiromaaniisi?