Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu

Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu

Gummerus 2014

1209s.

Shoppailtu kirjakaupasta

Kesä menikin aikalailla tuijottaessa Outlanderin tv-sarjan jaksoja. Jossain vaiheessa tajusin, että minullahan on lukemattomana kirjahyllyssä sarjan kahdeksas osa Sydänverelläni kirjoitettu, jonka ostin melkolailla heti kun kirja ilmestyi. Olin aika pettynyt sarjan edelliseen osaan, joten arastelin tähänkin tarttumista melko pitkään, ennen kuin annoin tempaista itseni tarinan maailmaan.

Jos aloitetaan ongelmista, niin ongelma Diana Gabaldonin tuotannossa on mielestäni se, ettei hän ole osannut lopettaa ajoissa. Olen koko ajan ollut sitä mieltä, että sarjan kolme ensimmäistä osaa ovat oikeasti hyvä kirjoja, joiden juoni pysyy kasassa ja henkilögalleriakin sellaisena, että sen pystyy vielä muistamaan tarkastamatta edellisistä osista kenestä milloinkin oli kysymys. Siinä vaiheessa kun Gabaldon siirsi kirjansa tapahtumat Amerikkaan ja maan sisällissodan vaiheisiin, mopo lähti käsistä: pääpari alkaa olla jo sen ikäinen, että mukaan on kirjoitettava roppa kaupalla nuorempia ja viriilimpiä hahmoja. Claire ja Jamie, jotka ovat alusta saakka olleet kirjan kantava voima, eivät enää hahmoina varsinaisesti kehity, vaan heidän menneisyytensä ja tulevaisuutensa nivoutuvat runsaan henkilögallerian moninaiseen joukkoon niin, että tarina alkaa muistuttaa sillisalaattia.

Sydänverelläni kirjoitettu alkaa suunnilleen siitä mihin Luiden kaiku päättyi. Kuolleeksi luultu Jamia palaa takaisin perheensä luokse ja toisaalla toisessa ajassa Brianna ja Roger etsivät kaapattua poikaansa aikamatkustuksen keinoin - erikoisella lopputuloksella. Suuri osa kirjasta kuvaa sodankäynnin vaiheita ja kuten henkilövetoiselta tarinalta saattaa odottaa, erilaisten henkilösuhteiden vatpomista ja aika tavalla myös romantiikkaa. Kirja pysyi huomattavasi paremmin kasassa kuin pari edellistä osaa ja loppuratkaisusta päätellen myös jatkoa on tulossa. 

Kritiikistä ja nitinästä huolimatta nautin kirjan lukemisesta ihan hirveästi. Minä rakastan juuri tällaisia loputtoman pitkiä ja turhanpäiväisiä kirjoja, joissa voi ajelehtia halutessaan vaikka kuinka pitkään, lukea iltapalaksi yhden luvun ja elää tarinan hahmojen kanssa niin kauan, että he ovat kuin tuttuja tai perheenjäseniä. Toisaalta toivoisin saavani lukea Gabaldonilta joskus jotakin ihan uutta, ihan uusilla hahmoilla kirjoitettya proosaa ennen kuin Jamie ja Claire kuluvat ihan puhki. Sydänverelläni kirjoitetussa oli lisäksi muutama outo juttu, joista en meinannut millään päästä yli: esimerkiksi lukujen nimien oudot intertekstuaaliset viitteet, joille en yksinkertaisesti löytänyt mitään järkevää selitystä tekstin sisältä. Gabaldonilla on kyllä aikaisemminkin ollut tapana nimetä lukunsa pitkästi ja polveilevasti, mutta intertekstuaalisuus oli hämmentävää. 

Ja apua Gummerrus, miksi kirjan kannen ulkoasua piti mennä muuttamaan niin, että Mika Launiksen kuvitukset on korvannut valokuva. Launiksen kuvituksista voi kuka vaan olla mitä mieltä haluaa, mutta minä olisin halunnut omaan hyllyyni kirjasarjan, jonka kaikki kannet ovat fontteja myöten saman kaavan mukaan tehdyt. Sydänverelläni kirjoitetun valokuvakansi ja erilainen fontti saavat neuroottisen kirjanystävän hulluuden partaalle. Kustantamon graafikot: älkää tehkö noin!

Suosittelen kirjaa Diana Gabaldonin tuotannon ystäville. Muut älkää vaivautuko.

Outlander TV-sarja Ylelle!

Kevääksi ja kesäksi on taas jotakin tuijotettavaa, jos sadesäät iskevät; Diana Galadonin romaaniin Muukalainen perustuva TV-sarja on vihdoin tulossa myös Suomeen. Sarja alkaa Ylellä 14.5. Lisätietoja löytyy täältä. Itse olen tuijottanut osan jaksoista jo netin kautta, mutta suomenkielisellä tekstityksellä skottiaksentin tulkitseminen on varmasti vähän helpompaa!

Olen kirjoittanut Matkantekijä-sarjan kirjoista ainakin täällä, TV-sarjastakin muutama sananen. 

Ja pst. kirjankin ehtii vielä lukaista ennen sarjan alkua!

Muukalainen tv-sarjana

Olen muutamaankin otteeseen kirjoittanut Diana Gabaldonin Matkantekijä -kirjasarjaan liittyvistä jutuista, sekä tv-sarjasta, jota alettiin esittää syksyllä. Sarja ei ole vielä pyörinyt Suomessa, mutta sain katsotuksi ensimmäisen kauden esitetyt jaksot (nyt meneillään on jonkinlainen tauko ja ensimmäisen kauden toinen puolisko alkaa pyöriä jenkeissä huhtikuun 4. päivä). On siis hyvä hetki kerrata hiukan fiiliksiä, joita kirjan filmatisaatio on herättänyt.

Olen lukenut Muukalaisen useampaan kertaan, se on hyvä esimerkki sellaisista paksuista, eeppisistä, romanttisista ja historiallisista romaaneista, jotka ovat ihan täydellistä arjenpakoa. Kirjasarjan muut osat eivät ole sytyttäneet ihan samalla tavalla, mutta Muukalaisen pariin on ollut kiva palata silloin tällöin ja siksi sarjakin herätti odotuksia. Pelkästin tietysti, että se ei vastaisi yhtään mielikuviani, mutta onneksi lopputulos oli ihan hyvä.

Sarja seuraa aika uskollisesti Gabaldonin kirjaa muuttaen vain sellaisia seikkoja, jotka eivät ole kokonaisuuden kannalta kovin olennaisia, mutta joiden esittäminen sarjassa kuvatulla tavalla on ehkä loogista ja helpottaa kirjaan perustuvan juonen avautumista katsojille. Poikkeuksena alkuperäiseen tarinaan tv-sarjassa kuljetetaan mukana myös aviopuolisonsa Clairen 1700-luvulle menettäneen Frankin elämässä, ei tosin häiritsevässä määrin, vaan juuri niin, että kirjankin lukeneet saavat aiheeseen uudenlaista näkökulmaa. Jostain syystä en koskaan kirjaa lukiessani tajunnut Clairen kokemaa menetyst niin suureksi: minusta hän putkahti yllättävän sujuvasti elämään 1700-luvun elämää. Tv-sarja antaa kuitenkin asiaan toisenlaisen näkökulman ja tekee Clairen kaipauksesta käsinkosketeltavaa.

Mielestäni sarjan näyttelijävalinnat ovat kohtuullisen onnistuneita ja sarjan kuvaama historiallinen ajanjakso toimii hyvin. Kaikkia juoneen liittyviä muutoksia en täysin ymmärrä, mutta toisaalta näen tv-sarjan vain yhtenä tulkintana aiheesta. Ihanaa, että sarja on kuvattu ns. todellisilla tapahtumapaikoilla Skotlannissa. Maisemat ovat huikeita ja jo pelkän visuaalisuutensa vuoksi sarja liimaa ruudun ääreen takuuvarmasti. Olisi ollut menetys, jos sarjaa oltaisi jostakin mystisestä syystä kuvattu amerikkalaisilla näyttelijöillä jossakin täysin väärässä kontekstissa. Nyt ainakin olennaisimmat asiat ovat kohdillaan.

Kaikenkaikkiaan olen ihan tyytyväinen näkemääni, vaikka Outlander ei ihan tajuntaa räjäyttänytkään. Katsomiskokemuksena miellyttävä ja oli mukava huomata, että kirjan monasti lukenutkin lukija pystyi katsomaan tätä ilman suurempia agressioita. Lisää odotellessa.

Olisi hauska kuulla, mitä muut sarjaa seuranneet ovat pitäneet Starzin versiosta!

Syksyä ja sekalaista lukemista

Syksy on ollut melkoista menoa ja kaaosta. Minulla on yöpöydällä hirvittävä pino kirjoja. Se on niin suuri, että se huojuisi tuulessa, jos sisällä tuulisi. Luen montaa kirjaa yhtä aikaa, selailen sieltä täältä ja palaan taas toiseen kirjaan. Tämä metodi johtuu siitä, että suuri osa kirjoista on "tutkimuskirjallisuutta", sellaisia kirjoja, joita ei kuulukaan lukea alusta loppuun kertaistumalla, vaan selailla sieltä täältä, napata mukaan paloja ja tallettaa ne mielen lokeroihin.

Tänä syksynä, olen lukenut jälleen kerran Diana Gabaldonin Muukalaista, sillä Starzin kuvaama tv-sarja alkoi pyöriä maailmalla. Olen seurannut sarjaa ja lukenut kirjaa hitaasti makustellen samaa tahtia, kun olen saanut jaksoja katsottavakseni. Iloksi on todettava, että vaikka sarja ei tietystikään vastaa täysin sitä mielikuvaa, joka minulla on tarinasta, on se riittävän uskottava ja noudattaa kirjaa sen verran hyvin, ettei käy harmittamaan. Toivottavasti sama, tyylikäs linja jatkuu koko sarjan läpi.
Elämä Skotlannissa lienee tällä hetkellä melkein yhtä jännittävää kuin Outlanderin aikoihin, koska tänään skotit pääsivät äänestämään itsenäisyydestä. Kesäkuussa Skotlannissa käydessäni asia oli jo vahvasti esillä. Saa nähdä suuntautuuko seuraava ylämaanreissuni itsenäiseen Skotlantiin.

Vaikka syksyni on ollut kirjallisesti hieman kaaoottinen, odotettavissa on varsin kirjallisuuspainotteinen loppusyksy messuineen ja kaikkineen. Lisäksi syksyllä on ilmestymässä eräs kirja, jota odotan oikein erityisen paljon, mutta siitä lisää hiukan myöhemmin. Ihan oikeaa kirjapostaustakin on luvassa, kunhan saan kirjapinoni sellaiseen järjestykseen, että minulla on jotakin mistä kirjoittaa.

Siihen saakka aurinkoista syksyä kaikille!

Skotlannissa, Muukalaisen maisemissa

Sateisesta ja kylmästä säästä huolimatta kesä on saanut mukavan alun. Olen ollut paljon netin ulottumattomissa, mikä on oikeastaan ihan hyvä juttu. Aikaa lukemiselle ei ole hirveästi ollut, mutta toisaalta olen ehtinyt tehdä kaikenlaista muutakin, muun muassa käydä maailmalla. Satujen ja tarinoiden Skotlannissa!

Kiinnostukseni Skotlantia kohtaan ei ole herännyt pelkästään Diana Gabaldonin Muukalaisen johdosta, vaan olen ollut kiinnostunut maasta niin kauan kuin muistan. Ensimmäisiä kiinnostuksenherättäjiä oli Braveheart -elokuva, sen jälkeen ehdin lukea muun muassa Ken Follettin Paikka nimeltä vapaus -romaaniin ennen kuin törmäsin Gabaldoniin. Kävin Skotlannissa ensimmäisen kerran joskus 2000-luvun alussa ja nyt tuntui siltä, että on hyvä hetki lähteä reissuun uudelleen.

Skotlanti oli yhtä kaunis kuin ennenkin. Kiersimme aika paljon ympäriinsä pitkin ylämaita, enkä varsinaisesti yrittänyt bongailla kirjoista ja tarinoista tuttuja paikkoja. Väistämättä matkan varrelle kuitenkin osui muutamia juttuja, jotka täytyi ehdottomasti käydä katsastamassa. Silti parasta antia reissussa olivat huimaavan hienot maisemat, joita olisi voinut katsoa ja ihastella vaikka miten pitkään. 

Olen käynyt briteissä useampaankin otteeseen. Skotlanti eroaa Englannista yllättävän monella tavalla; siinä missä Englannissa saa pelätä sokkona buukatun hotellin tai majatalon varustetasoa, Skotlannissa sai huokaista helpotuksesta, sillä edullisetkin paikat olivat ihan mukiinmeneviä. Englannissa maksettiin itsemme kipeiksi hotellista, jonka ovi ei mennyt lukkoon, suihkusta tuli vain jääkylmää vettä ja seinästä kasvoi tatteja. Jos englantilaisten miltei teennäisyyksiin menevä ystävällisyys alkaa ärsyttää, Skotlanti tarjoaa siihenkin helpotusta: asiakaspalvelu on pääasiassa hyvää ja ihmiset ystävällisiä, mutta ei ylenpalttisen hymyileviä kuten Englannissa. Skottien puhetta tosin on haastava ymmärtää, mutta kysymällä siitäkin selviää. Turisteja tosin piisaa, varsinkin tunnetuimpien nähtävyyksien lähistöillä.

Dounen linna, jossa kuvattin parhaillaan Muukalaiseen perustuvaa tv-sarjaa.
Samassa linnassa on kuvattu myös Monty Pytonin Holy Grail.

Linnoja ja katseltavaa riittää. Asevarustuksia ja kokoelmia löytyi muun muassa
Edinburghin linnasta, sekä Inverarayn linnasta

Maisemien huikeutta on vaikea kuvata. Skotlanninreissulla kannattaa (jos on
yhtään ulkoilmaihminen) varata aikaa patikointiin ja vuorten ihailuun

Blairin linnan vanhalta hautausmaalta löytyi hauta, johon oli haudattu James McKenzie.
Edinburghissa olisi ollut kirjailijoiden museo, mutta se jäi seuraavalle reissulle.

Gabaldonin Muukalainen ei ole toki ainoa tarina, jota on kuvattu Skotlannin jylhissä maisemissa. Samoilta seuduilta löytyy Harry Potterissa vilahtanut junanrata ja Hagridin mökki sekä vuoristoiset maisemat, James Bondeista uusin Skyfall on niin ikään kuvattu osittain Skotlannissa, samoin kuin Pythonin Holy Grail, sekä tietysti aiemmin mainittu Braveheart. Elokuvien ja tarinoiden ystäville riittää siis bongailtavaa.

Tarinoiden Skotlannissa riitti ihmeteltävää ja haaveiltavaa. Ei ole ihme, että Edinburghissa asuva J.K. Rowling on saanut idean lumoaviin tarinoihinsa. Sumuisten vuorten kupeessa, kaupunkien kapeilla kujilla mielikuvituksella on tilaa laukata.

Suosittelen Skotlantia matkakohteeksi kaikille, joilla on ripaus seikkailumieltä ja jotka kaipaavat vanhojen aikojen tuoksua ja muinaisten tarinoiden kaikuja.

Lisää traileriviihdettä Gabaldonin Muukalaisten faneille

Starzin filmatisoiman Outlanderin (Muukalainen) tv-versiota odottaville on taas luvassa herkkupaloja. Starz julkaisi jonkin aikaa sitten kolmannen (vaiko peräti neljännen) pätkän, jossa tällä kertaa on kuvaa myös romaanin alkupuoliskolta.

Itselle tutun kirjan näkeminen elävänä kuvana herättää aina ristiriitaisia tuntemuksia. Joitain suosikkikirjojani en haluaisi missään tapauksessa nähdä kuvattua versiota. Yksi tällainen esimerkki on L.M Montgomeryn Sininen linna. Minusta tuntuu, että vain minun mielikuvani kirjasta on oikea, enkä haluaisi antaa elokuvan muuttaa sitä.

Toisinaan nimittäin käy hassusti niin, että elokuvan hahmot korvaavat mielessäni hieman utureunaiset mielikuvat, joita kirja on synnyttänyt. Sitten myöhemmin kirjaa ajatellessa näkeekin päässään elokuvan hahmot, eikä niitä hahmoja, jotka muodostuivat mieleen kirjaa lukiessa.

Sitä en osaa sanoa, miten Muukalaisen näkeminen televisioruudulla vaikuttaa käsitykseeni kirjasta (jonka olen lukenut monen monta kertaa, älkää edes kysykö miksi). Trailerien perusteella hahmot ja miljööt on valittu mielestäni onnistuneesti, mutta tietenkään ne eivät vastaa täydellisesti mielikuvaani. Toisaalta esimerkiksi Ken Follettin Taivaan pilarien kohdalla kävi niin, että pystyin pitämään tv-sarjan nähtyäni mielessäni myös "alkuperäisen" mielikuvan kirjasta ja sen maailmasta: versiot eivät riitele keskenään, vaikka filmattu versio olikin erilainen kuin se, jonka olin kuvitellut pääni sisällä.

Tällaisilla pohdinnoilla aloitan (hieman jäljessä) tämän viikon, joka tuntuu olevan lämmin, kostea ja täynnä luumupuun kukkia ja poppelin tuoksua.

Gabaldonin Muukalainen: Teaseri!

Fanityttöily jatkuu. Starzin filmatisoimasta Muukalaisesta on julkaistu teaseri (minulle ei ole vieläkään selvinnyt mitä eroa on trailerilla ja teaserillä, mutta ei sillä ole niin väliä.). Uusi pätkä ei eroa mitenkään merkittävästi aikaisemmin julkaistuista kahdesta trailerista, mutta ei sen niin väliä. Kyllä tätäkin ilokseen katselee ainakin jos odottaa Skotlannin nummien karunkauniisiin maisemiin sijoittuvan spefi/historia/romanssi-draaman tv-sovitusta.

Muukalaisen traileri vaihtoehtoisella lopulla

Ollaan nyt sitten oikein tosissaan fanityttöä. Vakuutan, että tällainen ei ole tapaistani, mutta kun kerrankin kirjamaailmassa tapahtuu jotakin sellaista, joka herättää jonkin pienen fanityttögeenin minussa, niin otan asiasta kaiken ilon irti.

Jo jonkin aikaa sitten julkaistiin Diana Gabaldonin Muukalainen -kirjaan perustuvan tv-sarjan traileri. Nyt traileria on täydennetty vaihtoehtoisella lopulla, jossa ääneen pääsee skottisankari Jamie. Skottiaksentti kuulostaa murealta, joten mikäs tässä odotellessa. Mietityttää vain mistäköhän tätä pääsee Suomessa katsomaan sitten kun aika koittaa. Isossa maailmassa Muukalaisen pitäisi näkyä ruuduilta kesällä 2014. Sitä odotellessa.

Gabaldonin Muukalainen: Liikkuvaa kuvaa!

Olen oletettavasti hehkuttanut Diana Gabaldonin Muukalainen -kirjan tv-version tuloa jo muutamaan otteeseen, mutta todentuntuisen todisteen asiasta antaa muutama päivä sitten julkaistu traileri. Kirjasarjan ystävälle on tietysti jännittävä kokemus nähdä millaisena kirja on näyttäytynyt elokuvantekijöiden silmin. Olen seurannut asian ympärillä vellovaa keskustelua yllättävän aktiivisesti; en ole mitenkään kovin helposti erilaisiin ilmiöihin ja fanituksiin mukaan lähtevä ihminen, mutta Gabaldinin kohdalla olen antanut itselleni luvan tehdä pienen poikkeuksen. On ollut jännittävä seurata miten fanaattisimmat fanit ovat ottaneet roolitukset vastaan ja toisaalta on ollut hauska nähdä millaisia kuvia kuvauspaikalta ja näyttelijöistä on napattu. Filmatisoinnin tekevä Starz julkaisee ahkerasti kuvia muun muassa Instagramissa ja Twitterissä, joten faneja on todella hemmoteltu.

Eikä tuo trailerikaan minusta mitenkään huonolta näytä. Jokaisen päässä tapahtumat ja hahmot ovat tietysti omanlaisiaan, mutta ainakaan naispääosaa esittämään valittu Cairtriona Balfe ei riitele kovasti vastaan sitä mielukuvaa, joka minulla on kirjojen Clairesta. Ihanhan jo malttamattomana tässä odottaa miten tarina istuu televisioruudulle ja miltä 1700-luvun Skotlanti näyttää.

Miltä näyttää? Tuleeko trailerista sellainen fiilis, että kyseessä on se sama kirja, jonka te olette lukeneet?

Diana Gabaldon: Tulivana

Diana Gabaldon: Tulivana (Gummerus 2013)

Suositun Matkantekijä-sarjan kirjoittanut Diana Gabaldon tunnetaan fanfic-piireissä ehdottomasta suhtautumisestaan fan fictionin kirjoittamiseen. Gabaldon on ankarasti kieltänyt kirjasarjaansa hurahtaneita kirjoittamasta tekstejä, joissa hänen luomaansa maailmaa käytetään, ja tiettävästi hän on myös vaatinut teksteihinsä perustuvia ficcejä poistettavaksi netin syövereistä. Syyn ymmärtää, kun lukee Tulivanan. Tämä rouva tahtoo kirjoittaa ficcinsä itse.

Tulivana koostuu neljästä novellista tai rönsystä, kuten kirjailija niitä itse johdannossa luonnehtii. Kaksi tarinoista sijoittuu aikamatkustustematiikan ympärille, kaksi kertoo Matkantekijä -sarjassa sivuhahnomona tunnetusta Lordi John Greystä. Minulle nämä rönsyt ja varsinkin John Greyn ympärille kietoutuvat tarinat ovat vähän kiusallisia, koska en ole oikein ikinä innostunut siitä, että hyvä tarina paisutetaan muodottomaksi möykyksi. Grey ei ole myöskään hahmona koskaan kiinnostanut minua niin paljon, että olisin saanut luettua hänestä kertovia tekstejä. Siksi Tulivanassa olleet Armeijan käytäntö sekä Lordi John ja zombien vitsaus olivat vähintäänkin puuduttavia. Sen sijaan Lehtenä pyhäinpäivän tuulessa ja Välitila olivat ihan viihdyttävää lukemista.

Tavallaan Gabaldonin idea punoa koko tarinamaailma suureksi kudokseksi on ihan viehättävä. Vaikka olen lukenut Matkantekijän paksut tiiliskivet useampaan kertaan, en millään pysynyt perillä kaikissa viittauksissa, joita kirjailija selitti johdannossa ja jälkipuheessa. Gabaldonin kirjat ovat niin jättimäisiä plus yhdistettynä huono nimimuistini, olin välillä ihan pihalla siitä kenestä henkilöstä on kyse ja mikä hänen roolinsa on ollut aikaisemmissa kirjoissa.

Gabaldonin idea kirjoittaa tällaisia pikkutarinoita on kuitenkin oivallinen. Lukijat odottavat kärsimättöminä niin uutta paksua kirjaa kuin tv-sarjaa, jota kuvataan parastaikaa. Sarjan castingien odottaminen oli fanien keskuudessa melkoista jouluaattoon verrattavissa olevaa jännittämistä ja Gabaldon osaa selvästi taktikoida julkaistessaan tällaisia pieniä porkkanoita, jotka pitävät fanien kiinnostuksen yllä. Ja mikäs siinä. Kyllä ainakin minulle tällaiset pikkutarinat kelpaavat vaikka en missään tapauksessa innostu niistä samalla tavalla kuin vaikkapa Matkantekijän ensimmäisistä osista.

Suosittelen Tulivana -novellikokoelmaa Diana Gabaldonin tuotantoon jo aikaisemmin tutustuneille lukijoille. Muille nämä tarinat eivät ehkä aukea senkään vertaa kuin minulle.

Uudelleenlukua ja fiilistelyä

Suhtaudun välillä omaan uudelleenlukuintooni vähän kuin se olisi jokin synti. Olisi hienoa tarttua aina uuteen kirjaan (trendikkäisiin uutuuksiin!) ja käydä sellaisissa maailmoissa, joissa ei ole käynyt koskaan aikaisemmin. Mutta samaan aikaan on kiva palata tuttuun ja turvalliseen. Lukea kirja uudelleen kuin tapaisi vanhan ystävän. Samalla palata ajassa taaksepäin menneeseen ja itseensä, siihen itseen, joka joskus luki kirjan ensimmäisen kerran ja rakastui.

Tarrasin Diana Gabaldonin Muukalaiseen ties monennenko kerran luettuani, että kirjasta on tekeillä tv-sarja. Tällä kertaa päätin lukea tarinan kriittisemmin sen sijaan, että olisin vain ja ainoastaan heittäytynyt mukaan kertomuksen pyörteisiin. Muukalainen seuraa siis Claire Randallia, joka kivikehään astuttuaan joutuu 1940-luvun Skotlannista 1700-luvun maailmaan ja rakastuu skotlantilaiseen lainsuojattomaan. Kirjassa on romantiikan lisäksi jakobiittien juonitteluja, punatakkien pakoilua, kansanlääkintää, noituutta sekä jyljiä skotlantilaisia maisemia.

Kriittinen ote mielikirjaan oli yllättävän helppo omaksua. Ja oli hämmentävää myös huomata, että nautin kirjasta edelleen, vaikka olen lukenut sen kiitettävän monta kertaa. Kirjan epäloogisuuksia on helppo katsoa sormien läpi, sillä olen melko anteeksiantavainen mitä ylipäätään tulee historialliseen romaaniin. Faktaa ja selvitettävää on niin runsaasti, että kirjailijan pitää olla melkoinen guru pystyäkseen pitämään kaikki langat ojennuksessa.

Gabaldonin pahin synti Muukalaisessa tuntui olevan aika. Ei niinkään aikamatkustamiseen liittyvät teemat vaan se, miten aika kuluu tarinan sisällä ja mitä elementtejä ajan kulumiseen liittyy. Claire päätyy 1700-luvulle beltanen aikaan, eli suomeksi sanottuna joskus toukokuun alussa. Parin viikon päästä siirtymästä hän on Leochin linnan puutarhassa poimimassa luumuja. Vaikka Brittein saarilla kesä etenee varhaisemmin kuin kotona Suomessa, en silti pysty uskomaan, että skotlantilaiset luumut kypsyvät jo toukokuussa. Liekö jotain erityistä lajiketta. Samantapaisiin ongelmiin -tai sanotaanko ajatusvirheisiin - olen törmännyt myös kotimaisissa historiallisissa romaaneissa. Milloin pajunkissat ovat olleet pehmeimmillään toukokuun lopussa (aika myöhässä tainnut kevät olla...), milloin kissankellot kukkineet elokuussa (kylmä kesä?). 

Kiinnitän romaaneissa usein sellaisiin pieniin, epäolennaisilta tuntuviin juttuihin, jotka eivät ole välttämättä tärkeitä itse tarinan kannalta. J.S. Meresmaan Mifongin perinnössä hämmästelin hiekkapaperia, joka tuntui oudolta keskiaikahenkisessä miljöössä. Kappas, hiekkapaperi onkin keksity jo muinaisina aikoona, Kiinassako? No, taas oppii uutta. Liekö myös Gabaldonin mainitsema partakone jokin 1700-luvun tekninen ihmehärveli vai kirjailijan ajatustypo. Sekin pitää selvittää, muuten en saa rauhaa.

Tuttuun kirjaan tarttuminen on joka tapauksessa antoisaa ja annan itselleni siihen luvan. Minä olen tällainen lukija ja saan olla. Luetteko te muut kirjoja uudelleen ja uudelleen, vai pitääkö käsissä olla aina jotakin tuoretta ja mielellään mahdollisimman uutta? 

Tämän postauksen kuvasta voinee päätellä, mihin suuntaan fiilistelyni tällä kertaa kohdistuu. Matkaliput on jo varattu ja laukku odottaa pakkaamista. Arvatkaa minne olen menossa!

Muukalainen tv-sarjaksi

                                      

Olen innoissani! Siihen on montakin syytä, mutta tällä hetkellä innostukseni kohdistuu Diana Gabaldonin Matkantekijä -kirjasarjaan, josta aletaan vihdoinkin kuvata tv-sarjaa. Kirjasarjan fanit ovat jo vuosikausia askarrelleet omia castingeja ja haaveilleet elokuvasta ja sarjasta. Ja nyt siitä tulee totta!

Matkantekijä -sarja ja erityisesti sen ensimmäinen osa Muukalainen ovat olleet minulle tärkeitä kirjoja, tietynlaisia esikuvia siitä millainen spefillä maustettu historiallinen romaani voi parhaimmillaan olla. Kirjoissa on omat ongelmansa, enkä väitä niiden olevan kaunokirjallisesti huippulaatua. Mutta ne viihdyttävät ja vievät minut pois arkesta, ja juuri sitä kirjalta kaipaan. Suosikkikirjan muuttuminen tv-sarjaksi on jännittävää ja myös pelottavaa. Mitä jos mutkat vedetään suoriksi, tai entä jos sarja tehdään huonosti? En ole kuitenkaan fanaattinen: tv-sarja on vain yksi tulkinta kirjan tarinasta. Ja odotan sitäkin tulkintaa innolla.

Pari keskeisten roolien esittäjää on jo valittu ja kumpikin vaikuttaa lupaavalta. Lisää tietoa kannattaa käydä stalkkaamassa Diana Gabaldonin nettisivuilta (www.dianagabaldon.com).

Odottaako kukaan muu tätä niin paljon kuin minä odotan?

Diana Gabaldon: Skottilainen vanki

Diana Gabaldon: Skottilainen vanki (The Scottish Prisoner),
 Gummerus 2012, 456s.

Jamie oli perinpohjin nolo - ja vielä sitäkin hämmentyneempi. Hän oli pyörtynyt aiemminkin, kivusta tai järkytyksestä. Ei kuitenkaan usein, eikä koskaan vihollisen edessä. Siinä hän nyt istui, joi teetä kultareunaisesta posliinikupista, söi voileipiä ja kakkusiivuja samalta lautaselta samaisen vihollisen kanssa. Hän oli häkeltynyt, hermostunut ja pahan kerran alakynnessä. Hän ei pitänyt siitä. (Gabaldon, Skottilainen vanki s.89)

On virkistävää ja nostalgista palata pitkästä aikaa Diana Gabaldonin maailmaan. Skottilainen vanki sekoittaa keskenään Matkantekijä-sarjasta tutun Jamien ja John Grey-sarjassa kuvatun lordin tarinaa. Lordi Grey on toki tullut tutuksi myös Matkantekijä-sarjan osalta, mutta lähinnä sivuhenkilönä, jolle Gabaldon on halunnut kirjoittaa oman kirjasarjan. Skottilainen vanki sijoittuu aikaan, jolloin Jamie on Cullodenin taistelun jälkeen päätynyt Ardsmuirin vankilan kautta tallirengiksi englantilaiselle tilalle. John Grey tarvitsee kuitenkin Jamien apua Irlantiin suuntautuvalla matkallaan. Erimielisyyksiä kohdanneet miehet tapaavat jälleen.

Skottilainen vanki on ehdottomasti kirja, josta lukija ei saa tolkkua, ellei ole lukenut Gabaldonin aiempaa tuotantoa. Gabaldonin luoma maailma on monine henkilöhahmoineen ja juonenkäänteineen niin massiivinen rakennelma, että Matkantekijä-sarjan moneen kertaan lukeneenkin piti aina välillä muistella tarinan yksityiskohtia pysyäkseen kärryillä. Toki Skottilainen vanki on myös kiinnostava väläys kirjasarjan alkupään osien välimaastoon: se kertoo niistä tapahtumista, joita varsinaisessa Matkantekijä-sarjassa on vain ohimennen sivuttu. En ole itse erityisen ihastunut John Greyn hahmoon, enkä tästä syystä ole lukenut häntä käsittelevää kirjasarjaa, mutta Skottilaisessa vangissa Gabaldon on ovelasti ujuttanut Greyn hahmon mukaan niin, että tarina on Jamien osuuden takia pakko lukea.

Skottilaisen vangin sijoittuminen Matkantekijä-sarjan alukuvaiheille puhuu karua kieltään: on ilmeistä, että Jamien ja Clairen tähdittämä Matkantekijä vetelee väkisinkin viimeisiään. Lukijoita houkutellaan aihetta sivuavilla kirjoilla, mutta väistämättä 2014 suomeksi ilmestyvä Written in My Own Heart's Blood joko kertaa aikaisempaa juonikuviota tai siirtää kirjasarjan painopisteen nuorempien sukupolvien kannettavaksi. Tässäkin mielessä Skottilaista vankia on äärimmäisen vaikea arvioida yksittäisenä teoksena. Gabaldonin koko tuotanto kietoutuu niin tiukasta yhteen, että kirjoja on vaikea erotella yksittäisiksi kokonaisuuksiksi. Toki tuotannon joukosta erottuu yksittäisiä helmiä, joiden joukkoon en Skottilaista vankia lue, vaikka viihdyinkin sen parissa mainiosti.

Gabaldonin kirjoissa on erikoista se, että pienestä "romanttinen hömppä" -maineesta huolimatta ne ovat historiallisesti tarkkoja ja kaikesta huolimatta olen ollut myös tyytyväinen käännösversioihin ("kaikesta huolimatta" viittaa tässä yhteydessä murreilmaisujen ongelmalliseen kääntämiseen). Historiallinen romaani on minulle aina sellainen lepohetki: tauko nykymaailman arjesta ja kohelluksesta. Ja sitäpaitsi: kukapa voisi vastustaa 1700-luvun asuun puettua skotlantilaista miestä? Kysynpä vaan...

Olen ollut aina sitä mieltä, että Matkantekijä-sarjan houkutus perustuu päähenkilöpariskunnan suhteen kuvaamiseen, sekä mielenkiintoiseen historialliseen maailmankuvaan ja miljööseen. Tässä Gabaldon onnistuu kuitenkin kuvaamaan hyvin myös "sodomiittisia taipumuksia" omaavan John Greyn, joka ei saa vastakaikua Jamieta kohtaan kokemilleen tunteille. Grey on hahmona kuitenkin toimiva, vaikka en hänestä erityisesti pidäkään: tämä kuitenkin johtuu lähinnä siitä, että Greyhin liittyvät teemat pyörivät politiikan ympärillä, mikä ei varsinaisesti minua kiinnosta. Siinä mielessä Greyn ja Jamien nostaminen Skottilaisen vangin päähenkilöiksi oli oiva veto.

Tämä on must have-luettavaa Gabaldonin Matkantekijä-sarjan ystäville. Muille en lähtisi kirjaa yksittäisenä teoksena suosittelemaan.

Diana Gabaldon ja Matkantekijä -sarja

Olen pannut merkille, että blogiini eksytään usein Diana Gabaldoniin liittyvillä hakusanoilla. Luin Gabaldonin Matkantekijä -sarjan läpi viime vuonna ja aiheeseen liittyviä postauksia onkin kertynyt jokunen. Ajattelin, että voisin Gabaldonia hakevien helpotukseksi koota aiheeseen liittyvät postaukset yhteen ja pohtia muutenkin samaan teemaan liittyviä kirjoja, jos vaikka niistä löytyisi vinkkejä Gabaldonin tuotannosta innostuneille.

Kirjailija Diana Gabaldon. Kuva mylot.com.

Diana Gabaldon on yhdysvaltalainen kirjailija, jonka suosituimpaan tuotantoon kuuluu historiaa ja aikamatkustusteemaa yhdistelevä romanttinen kirjasarja Matkantekijä (Outlander). Alla linkit ilmestyneisiin ja lukemiini osiin, joita olen kommentoinut blogissani. Kirjasarjan juonta en ala tarkemmin selostamaan, sillä halukkaat löytävät sen esimerkiksi Gabaldonia käsittelevältä Wikipediasivustolta. Tämä teksti pysykööt spoilaamisesta mahdollisimman vapaana.

*Muukalainen
*Sudenkorento
*Matkantekijä
*Syysrummut
*Tuliristi
*Lumen ja tuhkan maa
*Luiden kaiku

*Skottilainen vanki

Näiden lisäksi Gabaldon on julkaissut aiheeseen liittyen sarjakuvakirjan The Exile, sekä ensimmäistä kolmea osaa selostavan Trouhgt the Stones, jota en ole toistaiseksi esitellyt blogissa, vaikka kyseinen teos minulta löytyykin.

Diana Gabaldonin Matkantekijä -sarjaa on kehuttu historiallisesta tarkkuudesta ja esimerkiksi kasvilääkintätietojen yksityiskohtaisuudesta. Ennen kaikkea kirjasarja kuitenkin perustunee henkilöhahmojen romanttisiin jännitteisiin, vaikka mukana on myös mm. toimintaa ja sotakuvausta. Myös aikamatkustus -teoria on esillä keskeisenä useissa kirjasarjan osissa.

Diana Gabaldonin kotisivuilta sekä blogista löytyy lisää kirjailijan tuotannosta. Matkantekijä -sarjan lisäksi häneltä on ilmestynyt sarjan sivuhenkilöön, lordi Johniin liittyviä kirjoja, joita itse en ole lukenut. Fanisivusto Ladies of Lallybroch sisältää myös monenlaista tietoa aiheesta kiinnostuneille. Kirjasarja on myös tunnettu siitä, että se on inspiroinut faneja kokoamaan suuren määrän casting -videoita Youtubeen, sillä elokuvaa ei ainakaan vielä ole tulossa, vaikka asian suhteen spekulaatioita on ollut puolin ja toisin, jopa kirjailijan omalta suunnalta. Sarjan ensimmäisestä kirjasta on myös tehty musikaali, sekä muuta oheistuotetta.

EDIT(15.1.2014) Kirjasarjan ensimmäisestä osasta on tekeillä tv-sarja. Traileri löytyy täältä.

Skotlanti - ja miksei myös aikamatkailuteemasta innostuneille voin suositella Matkantekijä -sarjan oheen luettavaksi ja katseltavaksi esimerkiksi seuraavia:

*Ken Follett - Paikka nimeltä Vapaus
*Susan Fletcher - Noidan rippi
*Jude Deveraux - Ylämaa -sarja
*Elokuva Timeline


Gabaldonin kirjoitustyylistä ja tarinanrakennustavasta pitävät saattaisivat innostua myös Jean M. Untinen-Auelin Maan lapset -sarjasta sekä Marion Zimmer Bradleyn kirjasta Avalonin usvat.

Diana Gabaldon: Luiden kaiku

Saatuani tänään päätökseen Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan herraties monennenko osan nimeltä Luiden kaiku voin vain todeta: ei, Gabaldon ei vieläkään aio lopettaa...

...Nimittäin Clairen ja Jamien tarinaa, joka on Muukalaisesta alkaen kulkenut aina 1740-luvun Skotlannista 1770-luvun Pohjois-Carolinaan. Jakobiittien kapinasta Amerikan vapaussotaan, taisteluista ja epätoivosta rakkauteen ja rauhaan, tai sitten ei.

Luiden kaiku -romaanissa pääpari Claire ja Jamie ovat aikeissa palata Skotlantiin hakemaan Jamien painokoneen toivuttuaan ensin menetyksestä, jonka sai aikaan Briannan ja Rogerin sekä näiden lasten Jemmyn ja Mandyn paluu omaan aikaansa 1980-luvulle. Kirjassa kulkee rinnakkain monta juonta: Jamien ja Clairen seikkailu vapaussodan melskeessä, Briannan ja Rogerin sopeutuminen 1980-luvun elämään, sekä heille osoitetut kirjeet, jotka Claire ja Jamie ovat kirjoittaneet omassa ajassaan ja säilöneet niin, että Brianna ja Roger saavat ne käsiinsä palattuaan omaan aikaansa. Edellä mainittujen pariskuntien lisäksi keskeiseen rooliin nousevat myös lordi John Grey ja tämän poika -tai pikemminkin Jamien avioton poika William, sekä nuori Ian, joka etsii onneaan menetettyään intiaanivaimonsa jo vuosia aikaisemmin. 

Luiden kaiku on Pohjois-Carolinan elämään keskittyneiden edellisten osien jälkeen virkistävää vaihtelua. Toisaalta lukiessa iskee epätoivo: Gabaldon tuntuu pitkittävän Matkantekijä -sarjaansa keinoja kaihtamatta. Vaikkakin hänen kirjoitustyylinsä on eläväistä ja tempaa mukaansa, herää kysymys miten ihmeen pitkään sarjaa voi jatkaa ennen kuin se menettää aivan kokonaan makunsa. Luiden kaiussa on jo muutamia ratkaisuja, jotka hämmensivät minua lukiessani kirjaa: miten vuosikausia menneisyydessä eläneillä Briannalla ja Rogerilla on varaa hankkia itselleen isänsä lapsuudenkoti Lallybroch? Miten kummassa heidän kärsivällisyytensä kestää olla lukematta vanhempien jäämistöstä löytyviä kirjeitä heti kerralla - voiko kirjeiden välityksellä muka kerrontateknisesti rakentaa vieläkin yhden romaanin, tai kenties useamman? Miten jo lähes 70-vuotias Claire voi taistella ja kamppailla antaumuksella sotatantereella ja toimia muutenkin kuin nuori nainen? Aikooko Gabaldon rakentaa tulevat romaaninsa nuoren Ianin ja kenties Jamien pojan Williamin vetovoiman varaan?

Kaiken kaikkiaan myönnän kuitenkin, että tulen tarttumaan myös jatko-osaan (-osiin?) kun sellainen ilmestyy. Luiden kaiku jättää jälkeensä lukemattoman määrän kysymyksiä, joihin on jossain vaiheessa tultava vastaus: Mitä käy Rogerille, joka palasi menneisyyteen luullessaan poikansa joutuneen kivikehän kautta väärään aikaan? Millainen mies on McKenzie, joka tuli resuisena Briannan ja Rogerin ovelle ja kertoi tulleensa menneisyydestä -vahingossa? Miten käy Stuarttien kullan, jota espanjalainen vartioi? Oliko Rogerin mystisesti kadonnut isäkin aikamatkaaja? Ja lopulta: Saavatko Claire ja Jamie viimein vanheta rauhassa?

Suosittelen... no, kannattaa lukea jos on näin pitkälle päässyt Gabaldonin Matkantekijä -sarjassa...

Diana Gabaldon: Lumen ja tuhkan maa

Sain tänään päätökseen Gabaldon -luku-urakkani kuudennen osan, reippaasti yli tuhatsivuisen tiiliskiven Lumen ja tuhkan maa. Pitkäveteisyydessään epätoivoa aiheuttaneen Tuliristin jälkeen Lumen ja tuhkan maa oli helpompaa ja viihdyttävämpää luettavaa. Siltikin, vaikka olen lukenut romaanin kertaalleen aikaisemmin. On kuitenkin myönnettävä, että on etunsa lukea sarja alusta alkaen kirja kerrallaan -yhtäjaksoisesti, sillä Gabaldonin rönsyilevään tyyliin ja monenkirjaviin henkilöhahmoihin on vaikeampi tarttua jos lukee romaanisarjan myöhemmät osat yksittäisinä teoksina...

Lumen ja tuhkan maan tapahtumat sijoittuvat 1770-luvun Pohjois-Carolinaan, jossa vapaussodan aatteet tavoittavat Clairen ja Jamien asuttaman Harjun. Sotaan liittyvien teemojen lisäksi keskeisessä osassa romaania ovat Harjun ihmissuhteet ja tapahtumat, joiden pyörteisiin "nykyajassa" kasvaneet aikamatkaajat väistämättä joutuvat. Claire on omaksunut aukottomasti 1700-luvun elämäntavan, mutta hänen tyttärensä Briannan ja tämän miehen Rogerin ajatuksissa kaikuu kaipuu omaan aikaan: rakkaus lähimmäisiin sitoo kuitenkin nuoren parin elämään menneisyyden elämää Pohjois-Carolinan takamailla.

Kommentoin Tuliristiä luettuani Gabaldonin taipumusta haastaa miessankarinsa erilaisiin koettelemuksiin, mutta Lumen ja tuhkan maassa myös naiset saavat osansa kärsimyksistä. Claire joutuu kaapatuksi ja raiskatuksi ja on vähällä menettää henkensä kuumetaudin kourissa, Brianna taas kaapataan vanhan vihollisensa Stephen Bonnetin laivalle puhumattakaan Harjun nuorista naisista, jotka kantavat äpärälapsia ja kärsivät koston ja kateuden kierteessä. Kaiken kaikkiaan tämä oli virkistävää vaihtelua ainaisille mieshahmojen kärsimyksille.

Lumen ja tuhkan maan jälkeen Gabaldonin romaanisarjaan on ilmestynyt vielä yksi, suomennettu osa: Luiden kaiku. Tiettävästi Gabaldon on aikeissa kirjoittaa tämän jälkeenkin sarjalleen jatkoa, mutta nähtäväksi jää milloin uusi tiiliskivi ilmoitetaan valmistuneeksi. Minä tartun seuraavaksi Luiden kaikuun ja jatkan matkaani 1700-luvun melskeessä...

 Suosittelen jatkoksi sarjan muut osat lukeneille... Niin kuin viimeksikin.

Diana Gabaldon: Tuliristi

Lukiessani aikoinani ensimmäistä kertaa Gabaldonin Matkantekijä-sarjaa, taisin ajatella Tuliristin kohdalla Gabaldonin menettäneen viimeistään tässä vaiheessa otteensa alkujaan kiehtovaan ja kutkuttavaan juoneensa. Sarjan viides osa, Tuliristi kuljettaa lukijat Jamien, Clairen, Briannan ja Rogerin kanssa elämään Pohjois-Carolinassa, joka pitää tuttuun tapaan sisällään romantiikkaa, jännitystä ja sodan melskettä.

Tuliristi on Gabaldonin sarjassa siihen asti ilmestyneistä kirjoista ehdottomasti sekavin. Se alkaa klaanikokouksesta, joka tuntuu pitkältä kuin nälkävuosi ja etenee Fraserin Harjun, Cros Creekin ja River Runin maisemissa kuvaillen yksityiskohtaisesti milloin mitäkin yhdentekevältä tuntuvaa arkipäivän seikkaa. 1300 -sivuiseen romaaniin on ympätty lukematon määrä viittauksia ja sivujuonia, jotka jotenkin pysyvät kasassa hamaan loppuun saakka.

Keskeisimpänä juonina Tuliristissä piirtyy Briannan raiskaajan, Stephen Bonnetin etsintä, sekä paria sarjan osaa aikaisemmin esille noussut kysymys Stuartin kätketystä kullasta, jonka kohtaloa pohditaan paikallisissa häissä sattuneen selkkauksen yhteydessä -ja myöhemmin. Useaan otteeseen. Sinällään löyhät juonenkäänteet kuitenkin kuljettavat tarinaa eteenpäin romantiikan sävyttäminä.

Gabaldonin voimauttavana menetelmänä tuntuu olevan kirjasarjan miespäähenkilöiden asettaminen kuolemanvaaraan, mikä tietysti saa hahmoihin ihastuneet naislukijat pidättämään henkeään ja kääntämään sivua pelätessään sankariensa kohtaloa. Aika ajoin sankarit makaavat vuoteissaan milloin piiskattuna, milloin hirtettynä: naiset sen sijaan kärsivät kolhunsa suuremmin valittamatta ja toipuvat vailla ihmeellisiä huomionosoituksia. Kaipa tämä resepti toimii, sillä onhan se saanut minun lisäkseni monet muutkin tarttumaan uudelleen ja uudelleen Gabaldonin romaanisarjaan...

Suosittelen jatkoksi sarjan muut osat lukeneelle. Ehkäpä tästä voisi innostua myös joku Yhdysvaltain vaihesta kiinnostunut lukija. Ehkä.

Gabaldon&Nguyen: The Exile

Diana Gabaldonin romaanisarjan läpilukeminen antoi sysäyksen hankkia uutuuttaan kiiltävä ja vasta valmistunut sarjakuvakirja The Exile, joka kertoo Muukalaisen tarinan Murtaghin ja Jamien näkökulmasta kerrottuna. Gabalonin suuren suosion saanut sarja kieltämättä kaipaa kuvallista versiota ja kun elokuvaa ei näillä näkymine ole tulossa, kelpaa sarjakuvakirja tyydyttämään kaipuun ainakin toistaiseksi.

Vietnamilaissyntyinen Hoang Nguyen tekee kieltämättä ansiokasta työtä piirtäessään kuviksi suositun tarinan. Kuten Gabaldon kuitenkin loppusanoissa mainitsee: kukaan ei koskaan voi piirtää hahmoja juuri täydellisesti sellaisiksi, kuin lukijat ovat ne mielessään kuvitelleet. Nguyenin kuvitus ei alleviivaakaan liiaksi hahmojen piirteitä vaan jättää varaa myös tulkinnalle: kuvat ovat selvästi piirroksia, eikä niiden ole edes tarkoitus piirtää muotokuvia fiktiivisistä hahmoista.

Nguyenin kuvitus on joka tapauksessa kaunista katsella, ja se sopii tyylillisesti erinomaisesti romaanisarjan maailmaan. Melkein käy harmittamaan, ettei suomalaisia kansikuvia ole piirretty aivan samanlaisella otteella kuin sarjakuvakirjan kuvat.

Sarjakuvakirjan juoni poikkeaa jonkin verran alkuperäisestä tarinasta ja kertoo ainoastaan noin kolmanneksen Muukalaisesta. Juoneen on lisätty myös joitain sellaisia taustayksityiskohtia, jotka Clairen näkökulmasta kerrotussa romaanissa eivät käy ilmi. Toisaalta The Exilen kertojaratkaisu tuntuu omituiselta mutta toisaalta taas lienee hyvä, että sarjakuvaversio eroaa ihan konkreettisesti Muukalaisesta. 

Sarjakuvakirjan lukeminen vaatii oman mielentilansa, enkä voi sanoa, että kokisin sarjakuvakirjojen lukemisen erityisen miellyttäväksi: ennemminkin se on visuaalista katselua ja ihailua, mutta ei lukemista samalla tavalla kuin "oikeiden" kirjojen lukeminen. Mutta miellyttävää omalla tavallaa. The Exile ei tuottanut pettymystä, ainoastaan olisin toivonut kirjan olevan hieman paksumpi...

Suosittelen Gabaldonin Matkantekijä-sarjan ystäville, ja niille, jotka tahtovat katsella kaunista ja taidolla tehtyä sarjakuvakirjaa.

Diana Gabaldon: Syysrummut

Syysrummut on Diana Gabaldonin aikamatkailuteemalla leikittelevän, romanttisen seikkailusarjan neljäs osa. Tiiliskivimäinen kirja kertoo pääparin elämästä Pohjois-Carolinassa ja antaa tilaa myös uusille päähenkilöille, Jamien ja Clairen tyttärelle Briannalle, sekä tämän rakastetulle Rogerille, jotka matkaavat ajassa 1700-luvulle varoittaakseen Clairea ja Jamieta näitä uhkaavasta vaarasta.

Pohdittuani edellisiä osia esitellessäni Gabaldoni  juonikiemuroita, mainitsen nyt muutaman sanan kirjojen käännöksistä. Anuirmeli Sallamo-Lavin tekemät käännökset pyrkivät piirtämään lukijan näkyville skottilaisen aksentin vivahteet olemalla samalla uskottavia. Mielestäni tässä on onnistuttu melko hyvin.

Sallamo-Lavin tulkinta skottilaisesta murteesta ja aksentista kuulostaa minun korvaani Tamperelaisen ja toisaalta pohjalaisen puhetavan risteytykseltä. Jollain tavalla kuitenkin murre on helppo mieltää skotlantilaiseksi puheenparreksi. Murteellisen kielen kääntämisessä on ehdottomasti omat hankaluutensa, mutta tässä tapauksessa lopputulos on mainio monessa mielessä.

Suosittelen Matkantekijä-sarjaa lukeville myös neljättä osaa, Syysrumpuja.

Diana Gabaldon: Matkantekijä

Olen edennyt Gabaldon -uudelleenlukukierroksellani romaanisarjan kolmanteen kirjaan nimeltänsä Matkantekijä. Romaanissa viisissäkymmenissä oleva Claire palaa Craig na Dunin kivikehän kautta 1960-luvulta takaisin 1700-luvun Skotlantiin löytääkseen jälleen rakastettunsa. Jälleennäkemisen jälkeen pariskunnan matka jatkuu erinäisten koettelemuksien ja sattumusten kautta Ranskaan, Länsi-Intian saaristoon ja lopulta Uuteen maailmaan, Amerikkaan.

Muukalainen -romaanin kutkuttava viehätys on kadonnut Gabaldonin jatko-osista, mutta Matkantekijä on vielä ihan viihdyttävää luettavaa kaikkine omituisuuksineen. Gabaldonin romaaneissa tuntuu olevan aivan liikaa sattumia ja ihmeellisiä onnistumisia, mutta onneksi myös jotkut asiat on kuvattu suhteellisen realistisesti. Ensimmäistä kertaa romaania lukiessani muistan ihmetelleeni, miksi pariskunnan jälleennäkeminen oli niin viileä ja hämmentynyt, mutta nyt tajusin ajatella asiaa toisestakin näkökulmasta: tottahan kaksikymmentä vuotta toisistaan erossa ollut pariskunta on väistmättä vieraantunut toisistaan. Gabaldonin Matkantekijässä yhteinen sävel löytyy kuitenkin huomattavan nopeasti...

Gabaldonin kertojaratkaisu on hiukan omituinen, mutta toimii yllättävän hyvin. Clairen näkökulmasta kerrotut tapahtumat kuullaan minämuodossa, mutta kun kohtauksen päähenkilönä on joku toinen henkilöhahmo, on kerronta kolmannessa persoonassa. Ratkaisu toimii hyvin ollakseen melko erikoinen. Minämuodossa kerrotut kohtaukset kun eivät ole mitenkään eroteltuna muust tekstistä -tai pänvaistoin, vaan kertojanäkökulma vaihtuu miten sattuu. Hauskaa mutta outoa.

Suosittelen Matkantekijää Gabaldonin sarjaa lukeville. Tähänkään romaaniin ei kannata tarttua, ellei ole lukenut aikaisempia osia...