Recent Posts

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Huhtikuun kirjahaaste


Tartun huhtikuun kirjahaasteeseen ihan viime metreillä ja oikestaan siksi, etten aluksi viitsinyt ryhtyä laatimaan listauksia, mutta tulin muita blogeja selaillessani siihen tulokseen, että kyseessä onkin ihan hauska juttu. En nyt ole tämän kanssa ihan ajan hermolla (kuten en yleensäkään), mutta päätin siitä huolimatta laittaa listaa omista suosikeista, inhokeista ja ajatuksista.

1. Paras viime vuonna luettu kirja oli Carita Forsgrenin ihana Auringon kehrä. Muinaissuomalaisuus yhdistettynä waltarimaiseen egyptimytologiaan oli vaikuttava yhdistelmä. Myös Siiri Enorannan Omenmean vallanhaltija jyräsi lastenkirjapuolella.

2. Kirja jonka olen lukenut useammin kuin kolme kertaa olkoon tässä kohtaa Ken Follettin Paikka nimeltä vapaus. Minulla on paha tapa lukea kirjoja aina uudelleen ja uudelleen, siis muitakin kuin tätä, mutta mainittakoon Follet tässä yhteydessä sillä se tuskin tulee muualla esille. Loistava kirja tämäkin jos romantiikka, Skotlanti, 1700-luku ja seikkailut ovat lähellä sydäntä.

3. Suosikkisarjani on ainakin tällä hetkellä Diana Gabaldonin Matkantekijä. Tosin pidän kovasti vain sarjan muutamasta ensimmäisestä osasta juonen latistuessa kohti loppua. Sanotaan Matkantekijän lisäksi, että L.M. Montogomeryn Runotyttö, joka on ihanista ihanin!

4. Suosikkikirja suosikkisarjasta on Gabaldonin osalta ehdottomasti Muukalainen. Runotyttö-sarjassa pidän kaikista kirjoista kovasti, sillä jokainen kertoo ihan omanlaisensa vaiheen herttaisen Emilian elämästä.

5. Kirja joka tekee minut onnelliseksi on L.M. Montogomeryn Sininen linna. Se luo minussa toivoa, sykähdyttää mieltä ja saa taistelemaan omien mielipiteiden, arvojen ja haaveiden puolesta!

6. Kirja joka tekee minut surulliseksi on Audrey Nieffeneggerin ihana Aikamatkustajan vaimo, joka on yksi suosikkikirjoistani, mutta joka saa minut itkemään.

7. Aliarvostetuin kirja on mielestäni... Tässä lainaan kanssabloggareitani ja yhdyn mielipiteeseen lastenkirjojen aliarvostetusta asemasta. Tästä asiasta en vaan millään voi olla muuta mieltä.

8. Yliarvostetuin kirja löytyy varmaankin rakkaan Paolo Coelhon tuotannosta. Ja minä ihan oikeasti jopa pidän paikoin Coelhosta, mutta olen silti sitä mieltä, että hän saattaa ratsastaa maineellaan hiukan kyseenalaisin keinoin ja vedota ihmisraasujen mystiikan- ja uskonkaipuuseen. Hänen tuotantonsa ei vaan oikeasti ole niin ihmeellistä kuin monesti olen nähnyt väitettävän.

9. Kirja josta en ajatellut pitää mutta pidin kuitenkin lienee Stephenie Meyerin Houkutus. Toisaalta voisi sanoa, että en kyllä koskaan tartu kirjaan, josta en usko pitäväni, mutta tässä tapauksessa olin hyvin ennakkoluuloinen ja suhtauduin romaaniin aika skeptisen huvittuneesti. Melkein nolona pitää tunnustaa, että se teinidraama näköjään voi vedota myös aikuiseen lukijaan... hyvät hyssykät...

10. Suosikkiklassikkoni taitaa olla Vladimir Nabokovin Lolita joka on ihan mielettömän hienosti kirjoitettu, mutta toisaalta ihan karmaiseva kirja. Tämä klassikko on myös melko aliarvostettu: moniko tietää, että lolita-käsite kun viitataan tietynlaisiin naisiin/tyttöihin on peräisin tästä romaanista? Toinen klassikkosuosikkini on Steinbeckin Eedenistä itään.


11. Kirja jota vihasin on hankala kysymys, koska yleensä jätän kesken ne kirjat, joista en pidä. Harvoin tulee luettua loppuun mitään sellaista, mitä koen vihaavani jo alkumetreillä. Tällä hetkellä sanoisin, että osa Coelhon tuotannosta tökkii, en myöskään innostunut Kunderan Olemisen sietämätön keveys -romaanista. Ehkä voisin sanoa, että tavallaan myös vihasin Pauline Reagen O:n tarinaa, joka oli järkyttävä, ahdistava ja häiritsevä kuvaus sadomasokismin maailmasta. Toisaalta vihattavat kirjat ovat myös olleet omalla tavallaan taitavia ja vaikuttavia.

12. Kirja jota rakastin mutta en rakasta enää taitaa olla peräisin Merja Jalon kynästä ja ajoilta, jolloin heppakirjat olivat ihaninta ja parasta mitä tiedän. Enää en tarttuisi tosissani Nummelan ponitalleihin tai Ponityttö-sarjaan, mutta silloin joskus ne olivat tosi kova juttu.

13. Suosikkiikirjailijoitani on monia. Jokainen vaikuttaa tiettyyn hetkeen ja tunnetilaan, mutta joitain mainitakseni mainitsen L.M Montgomeryn, Ken Follettin, Diana Gabaldonin ja tietysti William Shakespearen, jota ilman maailma ei olisi sellainen kuin se nyt on.


14. Suosikkiikirjat Suosikkikirjoittajilta ovat edellistä kysymystä seuraavassa järjestyksessä Sininen linna (Montgomery), Taivaan pilarit (Follett), Muukalainen (Gabaldon) sekä Kuinka äkäpussi kesytetään (Shakespeare).

15. Suosikkimiehiäni ovat Gabaldonin Matkantekijä-sarjan Jamie, Shakespearen äkäpussin Petruchio, Montgomeryn Sinisen linnan Barney. Myös Follettin Taivaan pilarien kuvanveistäjä Jack on aika ihana. (Voisiko tästä päätellä kysymykseen 14 verrattaessa, että määrittelen suosikkiromaanini niiden mieshahmojen kautta?)

16. Suosikkinaisiani ovat, ja niistä ykkösenä Montgomeryn Sinisen linnan Valancy, Blytonin Viisikon poikatyttö Paula, Tuulen viemää -romaanin Scarlet, sekä Montgomeryn Runotyttö -Emilia. Taidan pitää itsensä voittavista, omapäisistä, sitkeistä ja tavoitteellisista naisista!


17. Suosikkikirjani suosikkifraasi kuuluu: "Pelko on alkuperäinen synti. Kaikki paha on saanut alkunsa siitä, että joku pelkää jotakin - - ". Näin kirjoitti Valancyn lempikirjailija romaanissa Sininen linna. Tämä lienee siis ote romaanista romaanin sisällä. No, myönnetään, että minut vakuutti myös Shakespearen äkäpussi-Katariinan paatos huonoista vaimoista: "Tyly vaimo on kuin harmaa lähde, samea, synkkä, suloton. Ei kukaan vaik janost' kuihtuis maistais siitä tilkkaakaan - - "


18. Kirja johon petyin on ainakin tällä hetkellä Jean M. Untinen-Auelin Maan lapset -sarjan viimeinen osa Maalattujen luolien maa, jota en ole edes päässyt vielä loppuun! Olen lukenut ehkä sata sivua ja kirja on mielestäni jo nyt uuvuttavan tylsä, minkä lisäksi se ei tiettävästi edes vastaa niihin kysymyksiin joihin olen odottanut vastausta monta romaania.

19. Kirja josta tuli hyvä elokuva on ihastuttava Tracy Chevalierin Tyttö ja helmikorvakoru, joka on muuten ihan mahtava kirja, ja josta tehty elokuva on sekin kaunis. Ja kyllä, myös Tuulen viemää kääntyy elokuvaksi oikein vakuuttavasti.

20. Suosikkini niistä romanttisista on... No, enhän minä edes juuri muuta lue kuin jotakin, missä on joku, joka sitten kaiken muun ohella tykkää jostain toisesta. Kelpaako Diana Gabaldonin Muukalainen myös tähän? Tai Montgomeryn Sininen linna?

21. Rakkain lastenkirja on Enid Blytonin Seikkailujen laakso. Myös moni muu saturomaani ja seikkailukirjan on tehnyt pysyvän, ikuisen ja lähtemättömän vaikutuksen!

22. Oman kirjahyllyni suosikki on kai joku niistä suosikkikirjoista, jotka olen maininnut aikaisemmin. Kaikki taitavat löytyä omasta hyllystä. Myönnetään kuitenkin, että olen aika ylpeä Shakespeare -kokoelmastani, josta löytyy ihania, nahkakantisia, vanhoja kirjoja...

23. Kirja jonka olen halunnut pitkään lukea, mutta en ole lukenut on luultavasti Geofrey Chaucerin Canteburyn tarinoita. Meinasin kerran ostaa tämän kirjamessuilta, mutta en sitten raaskinutkaan: ja nyt harmittaa.

24. Kirja jonka useampikin olisi voinut lukea on Raamattu. Eikä tämä ole mitään uskonnollista propagandaa vaan teosta voi lähestyä myös yleissivistyksenä ja kokoelmana mielenkiintoisia tarinoita. Kaikkihan varmasti tietävät mistä on kyse, mutta en usko, että kovin moni on lukenut kokonaan läpi.

25. Hahmo johon samaistun taitaa olla yhdistelmä Sinisen linnan Valancya ja runotyttöjen Emiliaa.

26. Kirja joka muutti mielipidettäni on hyvin vaikeasti määritellä. Eipäs: Annemarie Selinkon Desiree sai minut tajuamaan, ettei Ruotsin historia olekaan yhtään tylsää tai pitkäveteistä!

27. Yllättävimmästä lopusta tulee ensinnä mieleen Maria Haaviston Maijan ilmestyskirjan loppu, sekä melkein jokaisen Judy Picoultin kirjan loppuratkaisut, näistä mainittakoon Yhdeksäntoista minuuttia sekä Sisareni puolesta.


28. Paras kirjan nimi on hankala keksiä. Ehkä se on ihanan mystiseltä kuulostava, Pat Conroyn Vuorovetten prinssi.


29. Kirja josta tykkäsin mutta kukaan muu ei tykännyt on ainakin tätä haastetta seuraamani perusteella Paolo Coelhon Veronica päättää kuolla. Minä jopa ymmärrän miksi kukaan ei pidä tästä kirjasta, mutta siitä huolimatta pidän siitä itse. Hassua.

30. Kaikkien aikojen suosikkikirjani on Montgomeryn Sininen linna, ellei se jo aikaisempien vastausten perusteella käynyt ilmi.

tiistai 26. huhtikuuta 2011

Pääsiäinen: 1200km ja Meyerin Aamunkoi


Pääsiäiseeni kuului paljon paljon autossa istumista, ohitse viliseviä maisemia, auringonpaistetta ja Stephenie Meyerin Aamunkoi, josta en ala kirjoittaa sen enempää, koska olen lukenut kirjan aikaisemminkin ja kommentoinut sitä täällä. Kotiin tullessa kevät oli jo ehtinyt pitkälle ja nyt ryhdyn valitsemaan luettavaa vappuviikonlopuksi. Pääsiäsreissun perusteella on ainakin todettava, että Suomesta eivät metsät ihan vähällä lopu: niitä tuli nähtyä matkalla ihan kiitettävän paljon.

maanantai 18. huhtikuuta 2011

Alice Walker: Häivähdys purppuraa

Kevät taittuu jo huhtikuun puoliväliin ja talvesta on jäljellä enää lumen muisto kutistuvana, valkoisena kasana pihan varjoisimmassa paikassa. Sain sentään pihatöiltäni avattua vuoden klassikkosaldon lukemalla Alise Walkerin Häivähdys purppuraa- romaanin. Ei hassumpi aloitus klassikkourakalle.

Pulizer-palkittu romaani kertoo Amerikan rotusorrosta, rakkauden kaipuusta ja ystävyydestä. Selviytymisestä. Romaanissa Celie kärsii siskonsa Nettien kanssa ankaran isän sortoa joka päättyy siihen, että Celie sysätään naimisiin sopivalle ehdokkaalle. Nettie ei kuitenkaan alistu jäämään Celietäkin hyväksikäyttäneen isähahmon ikeen alle vaan pakenee ja aloittaa oman elämänsä muualla. Ruma ja hyljeksitty Celie sen sijaan kärsii hiljaa ja tyytyy rakentamaan elämänsä niistä elementeistä, jotka hänelle on suotu.

Romaani on kirjoitettu kirjeiden muodossa, joissa Celie ja romaanin loppupuolella myös Nettie kertovat elämästään. Celien kieli on rahvaanomaista ja kömpelöä, kun taas kouluja käynyt ja oppinut Nettie kirjoittaa kauniisti ja elävästi. Kirjeiden välityksellä hahmojen persoonat muodostuvat romaanin kiinnostavimmaksi yksityiskohdaksi. Samaan tapaan eri henkilöhahmojen väliset suhteet ovat romaanin parasta antia.

Romaanista on tehty myös elokuva, jonka olen nähnyt joskus monta vuotta sitten. Pitäisikin katsoa, jos saan sen jostain käsiini. Muistaakseni elokuva noudatti kauniisti romaanin tarinaa ja väritti muutenkin hienolla tavalla tätä herkkää ja surullisenkaunista kirjaa.

Suosittelen luettavaksi niille, jotka haluavat lukea kasvutarinan Amerikan tummaihoisten elämästä ajassa, jossa tummaihoisen naisen ihmisarvo oli vieläkin huonompi kuin saattaisi kuvitella. Niille, joita kiehtoo tarina ystävyydestä ja kaipuusta.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Maria Eränen: Heiluharjan tarina

Voi niitä aikoja lapsena, kun vietin päiväkausia lukien heppakirjoja kesämökin ullakolla sateen rapistessa peltikatolla. Nykyään katossa on huopa, eikä se rapise enää samalla tavalla... ja kirjatkin ovat hiukan toista genreä. Näin huhtikuisesta lastenkirjateemasta innostuneena kaivoin kuitenkin käsiini yhden lapsuuden lempikirjailijani tuotoksen, Maria Eräsen Heiluharjan tarinan.

Hevostyttökirjojen genre onkin mielenkiintoinen osa lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Kirjoja voisi verrata rakkausromaaneihin sillä erotuksella, että rakkauden kohteena onkin hevonen tai poni, eikä suinkaan poika. Maria Eräsen romaanit tekevät genressä raikkaan poikkeuksen: Heiluharjan tarina, sekä kenties tunnetumpi Ratsumajatalo Kastanja -sarja ovat suunnattu selvästi hiukan vanhemmille lukijoille, ei ihan pikkuruisimmille heppatytöille. Kirjoissa puhutaan välillä rumia, harrastetaan jopa seksiä ja päähenkilötkin ovat ainakin suurimmaksi osaksi aikuisia tai nuoria.

Heiluharjan tarina kertoo Heiluharjan ratsastuskeskuksesta, jossa tapahtuu kummia. Joku tekee ilkivaltaa tallilla ja syyllinen on saatava selville ennen kuin jotain kamalaa tapahtuu. Samassa puidaan tallilaisten ihmissuhdeongelmia ja pähkäillään hankalien hevosten kanssa. Parisataasivuinen kirja on kirjoitettu elävällä ja mukavalla kielellä ja se on rattoisaa luettavaa, vaikka ei ihan aikuistenkirja kyllä olekaan.

Yritin löytää netistä tietoa romaanin kirjoittaneesta Maria Eräsestä, mutta ilmeisesti häneltä ei ole enää pitkään aikaan julkaistu teoksia. Muutenkin vaikuttaa siltä, että nuorten hevoskirjasaralla pitävät pintojaan Marvi ja Merja Jalo, joiden kertomuksia on varmasti jokainen heppatyttö joskus lukenut.

Suosittelen Maria Eräsen Heiluharjan tarinaa suunnilleen yläasteikäisille hevostytöille, jotka haluavat lukea sujuvan kertomuksen tallimaailmasta.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Maggie Stiefvater: Häivähdys

Stiefvaterin trilogian ensimmäinen osa, Väristys, kertoi Samin ja Gracen tarinan: kertomuksen tytöstä ja sudesta. Toisessa osassa, Häivähdyksessä, Sam on saavuttanut pysyvän ihmishahmonsa, mutta jokin syö Gracea sisältä päin ja muuttaa vuorostaan häntä suden hahmoon. Vierellä Samin ja Gracen tarinan kanssa seurataan ensimmäisessä osassa sivuhahmona olleen Isabellin, sekä vastikään sudeksi muutetun Colen kertomusta. Kertojia on siis aikaisempaa enemmän, mutta romaani on sävyltään yhtä taidokas ja unenomainen kuin sarjan ensimmäinen osa. Rilken runoja unohtamatta. Marjiksen arvio Häivähdyksestä löytyy täältä.

Minulle Häivähdyksestä tuli jokseenkin surullinen ja ahdistunut tunne. Pystyin samaistumaan siihen nuoruudentuskaan, jonka Grace käy läpi, kun vanhemmat vähättelevät hänen suhdettaan Samiin ja kieltävät häntä lopulta tapaamasta poikaystäväänsä. Toisaalta romaanissa viehättää se, että henkilöhahmoista ehdottomasti herkin tulkitsija onkin Sam, kun vastaavassa genressä ollaan yleensä totuttu romanttisiin tyttösankareihin, eikä niinkään siihen, että runosieluisen haaveilijan roolin ottaakin poika. Vaihtuvat kertojat tuovat tekstiin syvyyttä, vaikka muutamaan otteeseen jouduin tarkistamaan luvun alusta kuka kertojana oikein olikaan.

Nykykirjailijat ottavat hauskoja vapauksia tulkitessaan vanhoja myyttejä. Tämä ajatus tuli mieleeni, sillä koin hiukan koomiseksi sen, miten Häivähdyksessä pyritään selittämään sudeksi muuttuminen erilaisilla infektioteorioilla. Kenties kaiken tieteelliseksi selittäminen on osa nykyajan henkeä: myyttiset hahmot on jo nähty, kaikelle omituiselle ja epäluonnolliselle täytyy keksiä selitys. Tämä näkyy toimivan myös tämänkaltaisessa fantasiasävytteisessä kirjallisuudessa.

Vanhojen myyttien uusintamista henkii myös Stiefvaterin ratkaisu tehdä "ihmissusista" olentoja, jotka eivät suinkaan muuta muotoaan täysikuun aikaan, vaan aina silloin kun lämpötila on tarpeeksi alhainen. Ihan niin kuin Meyerin vampyyrit, jotka kimaltelivat auringossa, eivätkä suinkaan sula ja pala poroksi... Toisaalta: vanhoja myyttejä kai pitääkin uusintaa, että ne säilyttävät vetovoimansa. Ja kirjailijan tehtävä on toimia juurikin sellaisena jumalhahmona, jolla on kyky ja valta haistella ajan henkeä ja puhaltaa sen voimin omat hahmonsa eläviksi muotokuviksi, joissa on pisara vanhaa verta.

Suosittelen Maggie Stiefvaterin Häivähdystä niille, jotka lukivat Väristyksen ja pitivät siitä. Tämä kirja kannattaa mielestäni lukea osana sarjaa eikä yksittäisenä teoksena.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Kirsti Ellilä: Reetta ja linnan vangit

Edellisen postaukseni kommenttilootassa Sonja mainitsi viettävänsä huhtikuussa lastenkirjaviikon, ja ajatuksen inspiroimana päätin lumisen huhtikuun piristykseksi tarttua muutamaan lasten- ja nuortenkirjaan, jotka olen aikonut lukea. Ensimmäisenä näistä Kirsti Ellilän Reetta ja linnan vangit, jonka lukaisi nopeasti välipalana.

Ellilän 8-12 vuotiaille lukijoille suunnattu tarina on hauskanhupaisa seikkailu, jossa sisaruskolmikko päätyy hassahtaneen sirkusprinsessan hoiviin ja eksyy linnakierroksellaan Turun linnan uumeniin. Pikkuisen pullukka, sirkusprinsessan urasta haaveileva Reetta eksyy toisten matkasta, kun pakotie Jaakko Ilkan vankilan vessareijästä viekin tyttösen omituiseen onkaloon, jossa asustaa oikea noita, Valpuri Kymi.

Ellilän tarinassa viehättää mutkaton huumori ja erityisesti se, että sankariksi on nostettu lihava Reetta, joka ei suinkaan ole koulukiusattu reppana, vaan reipas tyttö, joka ei pahemmin piittaa sisarusten naljailusta. Seikkailustaankin Reetta selviytyy hienosti ja kaikeksi onneksi museoväkikin katsoo lasten koitoksia läpi sormiensa, kun paljastuu että näiden linnasta löytämä asia onkin jotain paljon arvokkaampaa kuin lapset edes osasivat kuvitella. Tämän enempää en paljasta: kirja pitää lukea itse.

 Tarinaa värittää Kirsi Haapamäen kuvitus ja kertomuksessa on mukana sopiva määrä historiallista faktaa niin, että pienemmätkään lukijat eivät ihan kyllästy vaan pysyvät seikkailussa mukana. Ellillä tavoittaa hyvin lasten maailman, tosin jäin itse pohtimaan olisinko kolmasluokkalaisena tunnistanut venäjänkielen tai tiennyt mitä eroa on identtisillä ja ei-identtisillä kaksosilla. Ellen ihan väärin muista, se opetettiin biologiantunnilla vasta lukiossa. Vai mahtaako maailma olla muuttunut siitä ajasta kun kävin itse koulua?

 Suosittelen Kirsti Ellilän Reetta ja linnan vangit kirjaa luettavaksi seikkailunhaluisille koululaisille, joita kiinnostaa historia. Kirjaa ei ole vielä pahemmin näkynyt blogiarvioissakaan: lisätkää luettavien lastenkirjojen listalle siis!