Recent Posts

lauantai 23. tammikuuta 2010

Brooksin Kirjan kansa: tarinoita tarinan sisässä

Geraldine Brooks kirjoittaa Kirjan kansa -romaanissaan tarinaa ns. Sarajevon haggadasta, eli juutalaista alkuperää olevasta pyhästä kirjasta. Kirja on oikeasti olemassa ja tarina nivoituukin jännittävästi faktan ja fiktion sekamelskaksi herättäen samalla myös mielenkiinnon esimerkiksi konservointia kohtaan: voisipa oikeasti konservaattorin työ olla sellaista salapoliisin puuhaa kuin Brooksin romaanissa.

(Tässä yhteydessä käsitteiden käsittämisen vuoksi piti googlettaa konsevointi ja restauroiti, koska olin näköjään unohtanut niiden suhteet, vaikka ne opinnoissani ovatkin tulleet paljon esille. Konservointi viittaa siis esineen säilyttämiseen ja säilymisen turvaamiseen, kun taas restauroinnilla tarkoitetaan esineen entiselleen palauttamista -näin pähkinänkuoressa)

Romaani tuo vahvasti mieleeni Tracy Chevalierin ihanan Tyttö ja helmikorvakoru, ja ehkä sen takia en syttynytkään Kirjan kansasta niin suuresti. Tyttö ja helmikorvakoru on yksi lempikirjojani, ja siinä toistuu sama spekuloiva teema: eli millaisia vaiheita nykypäivänä arvokas taideteos tai -esine on voinut kokea elinkaarensa aikana.

Kirjan kansa sisältää oikeastaan monta tarinaa eri aikakausilta, ja koko kertomus nivoutuu yhteen nykypäivään sijoittuvan kehyksen kautta. Teksti on humoristista ja miellyttävää lukea, mutta turhauduin, koska oikeastaan olisin halunnut lukea jokaisesta mikrotarinasta kokonaisen, paksun romaanin, sillä niin kiehtovia olivat kaikki kirjan elämänkaareen liitetyt vaiheet. En ole tämän vuoksi juuri koskaan pitänyt novelleista, ja nyt tuntuikin siltä, että olen vahingossa saanut käteeni novellikokoelman, jonka kaikki tarinat jäävät tavallaan kesken.

Kritiikistäni huolimatta Kirjan kansa on oivallisen miellyttävä lukukokemus, ja virkistävää vaihtelua kaikkien Da Vinci koodi-henkisten salaliittokyhäilyjen genressä. Kirjan kansan kertomassa tarinassa ei oikeastaan ole mitään mystistä, vaan se on näppärästi rakennettu historiikki, joka valaisee realistiselta tuntuvan palasen haggadan mahdollisesta historiasta.

Suosittelen niille, jotka rakastavat vanhoja kirjoja ja tarinoita, joiden voisi ihan oikeasti kuvitella olevan totta.

torstai 21. tammikuuta 2010

Shlomo Venezia: Sonderkommando


Luin Insinöörin kirjahyllyn esittelyn kiinnostamana elämänkerrallisiin kokemuksiin perustuvan, haastattelunomaisen Sonderkommankon, joka raportoi siitä, minkä asianosaiset toivoisivat voivansa unohtaa: holokaustin kauhuista sodanaikaisessa Euroopassa. Koska Teresita on kirjoittanut aiheesta hyvän esittelyn, viittaan siihen, enkä raportoi kirjan sisältöä sen syvällisemmin.

Aihe on järkyttävä, koskettava ja lukijana riipaisee se pelkistetty, paljaan analyyttinen tapa, jolla Venezia kertoo kokemuksistaan. Niissä kertomuksissa ei heijastu tunne, vaan kylmä totuus siitä, millaiseen tilanteeseen ihminen on joutunut, ja miten äärimmilleen sekä fyysisesti että psyykkisesti on joutunut venymään selvitäkseen hengissä.

Suosittelen tätä luettavaksi ihan kaikille, jotka vaan uskovat pystyvänsä lukemaan hirveyksistä. Joistain asioista vaan olisi hyvä tietää, vaikka ei pystyisikään käsittämään.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

John Boyne: Kapina laivalla

John Boyne kirjoittaa romaanissaan Kapina laivalla HMS Boyntyn purjehduksesta vuonna 1789. Kertomus perustuu osittain tositapahtumiin, ainakin osa henkilöhahmoista on historiallisia, ja tapahtumien kulku vastaa pääosin todellisuutta. HMB Bountyn kohtalosta löytyy tietoja mm. Wikipediasta, ja siitä on tehty ilmeisesti useampikin elokuva.

Jo tarinan nimi paljastaa niin paljon, etten pelkää turhaan kertovani juonipaljastuksia kirjoittaessani, että juoni keskittyy kertomaan laivan purjehduksesta Tahitille, sekä kapinasta, jonka seurauksena kapteeni ja hänelle uskollinen miehistö joutuvat purjehtimaan pienemmällä venepahasella Tahitilta ihmisten ilmoille. Kertojana toimii 14-vuotias laivapoika, jonka värikäs kielenkäyttö ja humoristinen näkökulma tuovat sinällään yksinkertaiseen juoneen mukavan lisän.

Romaani oli kerronnaltaan keveä ja helppolukuinen. Kertoja puhuu tarinassa muistelmamaisesti ja jotkut ratkaisut saavat lukijan ärsyyntymään: useaan otteeseen luku päättyy esimerkiksi sanoin "silloin en tiennyt vielä mitään", viitaten tuleviin tapahtumiin. Kertoja antaa ymmärtää siis, että tarinan edessä on luvassa vielä pahempia seikkailuja ja kärsimyksiä. Tämä ratkaisu toistuu kuitenkin niin usein, että romaanin lopun kärsimykset suorastaan latistuvat: odotin jotakin paljon pahempaa. Jokainen lopetettu luku kyllä pakotti jatkamaan, sillä jännityksen tiivistyminen luvun loppua kohden oli yksinkertaisesti liian kutkuttavaa, että kirjan olisi voinut surutta laskea käsistään.

En itse tiedä laivoista juurikaan, mutta merelle sijoittuvat seikkailut ovat kyllä kiehtovia. Tosin tuntuu siltä, että kun olet lukenut niistä yhden, olet lukenut ne kaikki: meren seuraaminen, laivan raaka elämänmeno ja miesten väliset suhteet, satunnaiset sodomiitit ja sievät laivapojat sekä kärsimys silloin kun nälkä ja kuumuus piinaavat haaksirikkoista. Samanlaisiin kohtaloihin olen törmännyt mm. Colleen McCulloughin romaanissa Morganin matka ja Ken Folletin Paikka nimeltä Vapaus- romaaneissa. Toisaalta: mitä muutakaan merestä voisi kertoa?

Hauskana intertekstinä tahi kontekstinä tuli esille nimi Bounty. Koko kirjan lukemisen ajan minun teki mieli Bounty-merkkistä kookostäytteistä suklaata, kunnes tajusin, että suklaapatukan nimen täytyy tulla ainakin mutkan kautta HMS Bounty-aluksesta, joka purjehti nimenomaan Tahitin ym. paratiisisaarten ympärillä. Aluksen mukaan on nimetty myös saariryhmä, Bountysaaret, joten suklaapatukan nimi saattaa viitata myös näihin, kookospalmuja kasvistossaan sisältämiin saariin. Mene ja tiedä. Yhteys oli joka tapauksessa hauska.

Suosittelen historiallisista romaaneista, ja meriseikkailuista pitäville.

torstai 14. tammikuuta 2010

Harper&Pugh: Tanssii Saatanan kanssa

Audrey Harperin omakohtaisiin kokemuksiin perustuva romaani Tanssii Saatanan kanssa kertoo nimensä mukaisesti nuoren naisen sekaantumisesta saatananpalvontaan. Nopeasti luettu, melkein lehtijuttumainen kertomus paljastaa Iso-Britanniassa tapahtuneen karun tarinan siitä, millaisiin ongelmiin nuori ihminen voi joutua eksyessään vääriin piireihin. Hurjaa on olettamus siitä, että sellaista tapahtuu oikeasti; muistaakseni myös Torey Hayden kirjoitti jossakn omakohtaisiin kokemuksiin perustuvassa romaanissaan vastaavanlaisista tapahtumista.

Kirja on sinällään hyvin kristillinen ja paikoin sävy on saarnaava, mutta dokumenttina se on mielenkiintoinen ja varmasti joidenkin lukijoiden mielestä myös järkyttävä. Romaanin tai pikemminkin omaelämänkerrallisen teoksen kirjallisista arvoista en osaa sanoa sen enempää, koska sitä oli vaikea mieltää tavanomaiseksi romaaniksi.

Suosittelen sille, joka ei säikähdä vähästä ja pitää teksteistä, joissa sisältö korostuu muotoa ja kirjallisia ansioita enemmän.

maanantai 11. tammikuuta 2010

Ilmoitusluontoinen asia

Aion mennä tänään käymään kirja-alennusmyynneissä. Kyllä, minä joka vihaan ruuhkaa ja ihmispaljouksia ja kauppoja, aion mennä sinne ja löytää itselleni jotakin uutta kivaa lukemista ja vielä edullisesti.

lauantai 9. tammikuuta 2010

Stephenie Meyerin vampyyrisaaga: eli kuinka taantua taas 15-vuotiaan tasolle...


Lueskelin joulun pyhinä ja alkuvuonna läpi Stephenie Meyerin vampyyrisaagan, joka tietääkseni on tällä hetkellä teini-ikäisten suuressa suosiossa. Periaatteessa kun minua kiinnostaa se, millaista kirjallisuutta maailmalla luetaan ja varsinkin nyt, kun olen koko viime vuoden silmäillyt enemmän tai vähemmän nuorille suunnattuja kirjoja, päätin kokeilla, millainen lukukokemus tuo neliosainen vampyyrikertomus oikein onkaan.

En ole koskaan ollut erityisen innostunut vampyyreista. Yritin kuitenkin olla ennakkoluuloton lähtiessäni lukemaan sarjan ensimmäistä kirjaa, Houkutusta. Romaani alkaa siitä, kun 17-vuotias tyttö, Bella, muuttaa isänsä luokse asumaan sateiseen Forksin kaupunkiin ja tapaa koulussa omituisen pojan, joka ei ole aivan samanlainen kuin toiset. Eipä tietenkään... Edvardhan onkin vampyyri!

Oikeastaan kirjasarjan kolme ensimmäistä osaa Houkutus, Uusi kuu ja Epäilys kehittelevät hyvinkin klassista juonikaavaa, jossa pikkukaupunkiin saapuva, ihan tavallinen tyttö ihastuu komeaan ja suosittuun, mutta salaperäiseen poikaan. Kuvioon kuuluu aukottomasti se, että tyttö itse kokee epävarmuutta uuden koulun, koulukaveriensa sekä pojan suhteen, mutta poika kokeekin hänet aivan tyystin toisella tavalla. Meyer käyttää taattua ja varmasti teineihin sekä romantikkoihin vetoavaa kaavaa ja sekoittaa kuvioon ovelasti mukaan Harry Pottereista tutun rinnakkaismaailmaan: eli meidän maailmassamme onkin sellaisia asioita, joista me emme ole tietoisia, mutta joihin joku toinen voi päästä osalliseksi.

Näistä maailmoista hiukan. Minä olen itse pitänyt aina tavasta, jolla esim. Rowling on ujuttanut todellisuuteemme mahdollisuuden siitä, että kaikki ei olekaan aivan sellaista kun olemme kuvitelleet. Mielestäni tällainen tapa vetoaa lukijaan, joka ei ole toisaalta liian skeptinen uskomaan siihen, että kaikki olisi sellaista kuin luulemme mutta toisaalta ei myöskään kaipaa täysin fiktiivistä fantasiamaailmaa vaan viihtyy turvallisuusvyöhykkeellä. Uskoisin, että esimerkiksi juuri teini-ikäisiin istuu hyvin tällainen asettelu, jossa mahdoton muuttuu mahdolliseksi arkielämän kausaliteetteja siististi sivuten. Se, miten omaperäistä tällainen on, onkin toinen tarina.

Ensimmäinen romaani olikin mielestäni verrattaen kelvollinen. Ihan aikuislukijakin innostui kikatellen muistelemaan teinivuosia, vaikka minua kyllä pisti kiukuttamaan Meyerin (tai kääntäjän?) kieli, joka ei ollut niin hyvää ja rakenteellisesti järkevää kuin olisin toivonut. Päiväkirjamainen tyyli oli välillä liiankin naiivia aikuislukijalle, ja mielestäni ensimmäinen osa eroaa muista juuri tyylillisesti aika tavalla: huomaa kyllä, että Houkutus on kirjailijan esikoinen, ja kirjoitustyyli on alkanut hioutua ensimmäisen osan jälkeen hieman rakenteellisesti eheämpään suuntaan.

Romaanisarjan muista osista voikin olla sitten mitä mieltä tahtoo. Ovathan ne viihdyttäviä, mutta toisaalta tekstissä näkyy se, että sitä on kirjoitettu tuottamistarkoituksessa, eikä välttämättä niinkään siksi, että kirjoittajalla olisi ollut valtavan hieno tarina kerrottavanaan. Voisin sanoa, että ensimmäiset kolme osaa ovat kuitenkin viihdyttävää, kevyttä ja suhteellisen vähän ärsytyskynnykselle yltävää luettavaa, joka sopii hyvin rankan työpäivän jälkeiseen tajuttomuustilaan taikka kesällä varjoisaan riippukeinuun.

Neljäs osa, Aamunkoi, pudottikin minut sitten aivan kokonaan kärryiltä. Miten kolmen suhteellisen eheän romaanin jälkeen voikin tulla tällainen sillisalaatti, jossa kohtuullisen mielenkiintoiset hahmot muuttuvat äkkiä aivottomiksi kuoriksi, ja romanttisen kutkutuksen sijalla on melkeinpä perverssiä seksuaalisuutta. Olin melkein järkyttynyt lukiessani romaanisarjan loppuun, sillä ensimmäisten romaanien luoma tasaisenpehmyt illuusio räjähti kappaleiksi kuin suuri ilmapallo. Kokonaan kyseistä sarjaa viimeinen kirja ei pysty pilaamaan, mutta enpä suosittelisi sitä kenellekään, joka haluaa oikeasti, että viimeisen kirjan sulkemisen jälkeen jää mukavan haikea ja tyydyttynyt olo. Minun olisi lähinnä tehnyt mieli mennä pesemään kädet.

Romaanisarjan viimeiseen osaan liittyvä vastenmielisyyteni aiheutuu luultavasti siitä, että sekalaisuutensa johdosta seksuaalinen jännite muuttuu silkaksi pornoksi varsinkin, kun kyseessä on nuorille tarkoitettu kirjasarja. Mormonikirkkoon kuuluva Meyer on maininnut olevansa syvästi uskovainen, ja toisaalta sarjassa näkyy myös tiettyä vakaumuksellisuutta. Kuitenkin jotkut viimeisen osan käänteet saavat suorastaan insestisiä sivujuonteita, joita en hyvällä tunnollakaan pysty sivuuttamaan olankohautuksella. Viimeisestä osasta katosi kaikki herkkyys ja kauneus, joka korvattiin illuusionomaisella käsityksellä todellisuudesta.

Meyer toki romantisoi sarjassaan vampyyrit, mikä sinänsä on ihan hauska, vaikkakin kulutettu idea. Pidän siitä, että vanhoja myyttejä käytetään uudella tavalla ja muokataan nykymaailman ymmärryksen mukaisiksi. Millaisen kuvan tämä kirjasarja siltikään antaa nuorille todellisuudesta? Päähenkilö Bella halajaa vampyyriksi saadakseen olla vampyyripoikansa kanssa, mutta toisaalta myös tullakseen lumoavan kauniiksi ja kuolemattomaksi! Vampyyrien kauneus korostuu monessa yhteydessä luoden melkeinpä naurettavan kuvan siitä, miten muutoksen kautta on mahdollista tulla kauniiksi. Kauneus ja se, että on suosittu, on tässäkin romaanisarjassa yksi keskeisinpiä teemoja ja päämääriä.

Olin koko romaanisarjan ajan odottanut käännettä, joka viittaisi henkilöhahmojen sisäiseen kasvuun, mutta sellaista ei kuitenkaan koskaan tullut: loppuratkaisuksi jäi mielikuva siitä, että on onnellista olla vampyyri, koska on kuolematon, tavattoman kaunis ja voi rakastella koko yön väsymättä. Oikeastaanhan tämä kuvaa älykkäästi aikaamme ja varsinkin amerikkalaista yhteiskuntaa. Ehkä tässä onkin ajankuvaa enemmän kuin arvaankaan...

Suosittelen luettavaksi niille, jotka haluavat kokea teini-ikänsä taantumuksen tai ärsyyntyä kliseistä, jotka eivät koskaan katoa tästä maailmasta...

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Vuoden 2009 luetut

Iggulden: Valloittaja - Tasankojen susi
Servan-Shreuber: Anna mielesi toipua
Suikki-Honkanen: Los Pacos, Suomalaiskylä Espanjassa
Constantinescue: Romanian Traditional Culture
Anttonen: Making Europe in Nordic Context
Shirley: Paratiisisaaren naiset
Hayden: Lapsi muiden joukossa
McGregor: Sisilian auringon alla
Aarnio: Maan kätkemät
Pratchett: Elävät kuvat
Tiainen: Vallan Casanovat
Tiainen: Ruusu, ruusu tämän lumisen maiseman keskelle
Paasilinna: Jäniksen vuosi
Miettinen: Velhot, örkit, sankarit. Johdatus fantasian maailmaan
Montgomery: Runotyttö- Uuden kuun Emilian tarina
Jacq: Tutankhamonin hauta
Roberts: Aikojen yli
Amnell: Kyynärän mittainen tyttö
Picoult: Sisareni puolesta
Picoult: Yhdeksäntoista minuuttia
Smith: Siintävä horisontti
Moilanen: Lippolan Paha-Paavo - Kansantarina 1700-luvulta
Riordan: Salamavaras
Rufin: Globalia
Marklund: Uutispommi
Zafón: Tuulen varjo
Smith: Linnanneidon lokikirja
McAllister: Orrin, Usvasaaren sankari
Cooper: Yllä meren, alla kiven
Morgan: Viesti oikeiden ihmisten maailmasta
Lindgren: Ronja, ryövärintytär
Meyer: Houkutus
Meyer: Uusikuu