Veronica Roth: Uskollinen
Otava 2014
397s.
Kirjastosta
Luin Suomessa Outolintu-trilogiaksi nimetyn kirjasarjan kaksi ensimmäistä osaa englanniksi joskus vuosi takaperin. Ensimmäinen osa, Divergent, meni hotkien, mutta toisen kirjan, Insurgentin kanssa alkoi tökkiä. Siksi viimeinen kirja jäikin lukematta, vaikka se englanninkielisenä löytyykin omasta hyllystäni. Olen tosi huono lukemaan kirjoja vieraalla kielellä, eli kirjan täytyy oikeasti olla hyvä ja helppolukuinen, että jaksan kahlata sen läpi (tätäkin taitoia voisi tietysti harjoitella). Kirjastossa trilogian päätösosa osui silmiini, joten nappasin Uskollisen mukaan ja luin sen vappuviikonloppuna pihatöiden ohessa.
Uskollinen alkaa siitä, mihin trilogian keskimmäinen osa loppuu: Tris, Tobias ja kumppanit ovat päässeet perille siitä, mitä Kaupungin aitojen takana on, ja havittelevat pääsyä ulos. Ulkopuolella odottaa kuitenkin outo ja vieras maailma, joka paljastaa tarinan henkilöille sellaisen asian, joka vie pohjan kaikelta siltä mihin he ovat uskoneet.
Pohjimmiltaan trilogiassa tuntuu olevan kyse itsensä ja oman identiteettinsä etsimisestä. Uskoako ulkopuolelta saneltuun vai siihen, mitä oma sydän sanoo. Kaupungissa vallitsee osastojako, mutta myös kaupungin ulkopuolisessa maailmassa ihmisiä luokitellaan sellaisilla perusteilla, joihin ei itse voi vaikuttaa. Tavallaan Outolintu-sarjassa uuvuttaa se sama asia, mihin usea dystopia tuntuu sortuvan: kirjailija näyttää keksineen yhden tosi hyvän, jännän jutun - tarinan ydinajatuksen - jonka ympärillä koko juttu sitten pyörii. Maailma on yksiulotteinen, eikä siinä tunnu olevan syvyyttä. On Se Juttu. Dystopiajuttu, jonka pitäisi pitää koko pakka kasassa. Outolintu-sarjassa se tuntuu olevan osasto jako ja ylipäätään ihmisten luokitteleminen, sekä mausteena erilaisten seerumien kanssa läträäminen. Kolmannessa osassa se alkaa jo uuvuttaa, ja lukija kaipaa jotain muuta.
Roth päättää trilogiansa odottamattomasti. Loppuratkaisusta huolimatta itselleni jäi sellainen olo, että sarjan ensimmäisen, ja sinällään koukuttavan kirjan jälkeen olisin odottanut sarjan muiltakin osilta jotakin tosi mielenkiintoista. Tämän kohdalla se jäi lähinnä haaveeksi, mutta hauska nähdä mitä kirjailija kirjoittaa seuraavaksi.
Suosittelen Outolintu- trilogiaa vähän synkemmän dystopian ystäville. Niille, jotka eivät säikähdä väkivaltaa.