Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
Tammi 2011
175s.
Kevät tekee (takatalvesta huolimatta) tuloaan ja lenkkipolku houkuttaa. Kirjoittava ystäväni Vaarna mainitsi Haruki Murakamin kirjan jossain yhteydessä ja kävin hetimiten varaamassa kirjan kirjastosta. En ole lukenut Murakamia (vaikka monet blogimaailmassa hänestä puhuvatkin), mutta kirjoittajien elämänkerralliset teokset ovat yhtä kaikki kiinnostavia. Sitä paitsi juokseva kirjailija kuulosti varsin mielenkiintoiselta yhdistelmältä (erityisesti Stephen Kingin alkoholinsävytteisen elämän jälkeen). Minulle on tänä keväänä herännyt poikkeuksellisen suuri halu lähteä juoksemaan, osittain erään täysin päättömän haasteen seurauksena. Mistä puhun kun puhun juoksemisesta sopi siis täydellisesti tämän alkukevään fiiliksiin.
Saattaa olla hiukan hassua, että joku ikäiseni sanoo tämän ääneen, mutta haluan olla varma että tosiasiat ovat kohdallaan: olen ihminen joka haluaa pysytellä omissa oloissaan. Vieläkin selvemmin sanottuna: minä olen ihminen, joka ei tunne tuskaa ollessaan yksin. Minusta ei ole yhtään vaikeaa tai tylsää juosta yksin joka päivä tunti tai kaksi, olla puhumatta kenellekään, eikä myöskään viettää neljää tai viittä tuntia yksin pöytäni ääressä. Pienestä pitäen minulla on ollut siihen taipumus. Aina kun minulla oli valinnanvaraa, luin mieluummin omissa oloissani kirjoja tai keskityin kuuntelemaan musiikkia kuin vietin aikaa muiden kanssa. Keksin aina tekemsitä johon en tarvinnut muita.
(Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta, s.18)
Murakami voitti minut puolelleen jo kirjansa ensimmäisillä sivuilla kertomalla introvertin ihmisen elämän perusasian: sen että yksinolosta saa voimaa ja energiaa. Itse kirjoittamista harrastavana tiedän, miten tärkeää oma aika ja rauha on. Juoksemiseen kiteytyy myös Murakamin tekstissä luovan ihmisen energiantarve, pyrkimys ammentaa voimaa yksinolosta ja niistä hetkistä, jotka on mahdollista vietää omien ajatustensa kanssa. Juostessa ajatus lentää, jalat kulkevat:
Juostessa mieleeni ilmaantuvat ajatukset ovat kuin pilviä taivaalla. Kaikenkokoisia pilviä. Niitä tulee ja menee, kun taas taivas pysyy koko ajan samana. Pilvet ovat pelkkiä vieraita taivaalla, ne menevät ohi ja katoavat, jättävät jälkeensä taivaan. Taivas on sekä olemassa että ei ole. Sillä on samanaikaisesti olemus ja ei ole. Ja me vain hyväksymme tämän valtavan laajuuden ja ahmimme sitä täysin siemauksin. (Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta, s.19)
Murakami aloittaa kirjan kertomalla elämästään ja siitä millä erilaisilla tavoilla juokseminen on ollut osa hänen elämäänsä siitä saakka, kun hän 33-vuotiaana päätti aloittaa harrastuksen. Kirjan alkupuoli on mielenkiintoista luettavaa, ja vastaan tulee monta sellaista lainausta, jotka minun täytyy kirjoittaa ylös, kuten vaikka tämä:
Minua hämmästyttää, miten paljon elämässä on pakko priorisoida, paitsi silloin kun on nuori: on pakko pohtia miten ja missä järjestyksessä annostelee aikansa ja energiansa. Jos ei saa tällaista systeemia aikaiseksi tiettyyn ikään mennessä, elämästä puuttuu fokus ja se joutuu epätasapainoon. Minä priorisoin korkeimmalle sellaisen elämäntavan, joka sallii minun keskittyä kirjoittamiseen. (Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta, s.39)
Kirjan loppupuolisko maratonikuvauksineen meneekin sitten enemmän läpiluvuksi. Murakamin juoksumatkat tuntuvat tällaisen aloittelijan näkökulmasta niin käsittämättömiltä (50-80km viikossa), että niistä ei oikein voi edes haaveilla. Murakami kertoo kokemuksistaan, uupumisesta, sitkeydestä ja elämänmittaisesta juoksuharrastuksestaan. Kirjailijanuran peilaaminen juoksuteemaan jää kirjan loppupuolella enemmän pintaraapaisuksi, vaikka onkin selvää, että Murakami kokee juoksemisen tärkeäksi edellytykseksi, jotta romaanien kirjoittaminen onnistuu ja on mielekästä. Itse kuitenkin sain ammennettua enemmän filosofiaa kirjan alusta, joka oli juoksuharrastustaan aloittelevalle motivoivaa ja mielenkiintoista luettavaa.
Suosittelen Haruki Murakamin kirjaa Mistä puhun kun puhun juoksemisesta kaikille kirjailijaelämänketoja lukeville. Myös juoksuharrastuksen aloittamisen motivaatioksi. Minä lähden shoppailemaan lenkkareita kevät kelejä odotellessa.