Recent Posts

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Jean M. Untinen-Auel: Hevosten laakso

Innostuin Luolakarhun klaanin ja elokuvan vauhdittamana lukemaan vapaapäiväni ratoksi Maan lapset -sarjan kakkososan, Hevosten laakson, joka löytyi kotoa lojumasta. Katsotaanpas vaan, niin intoudun lukemaan vielä koko sarjan lävitse niin kuin viime vuonna kävi Gabaldonin Matkantekijä -sarjan kohdalla. Vaan mikäs siinä: nämä historiallis-romanttis-harlekiini-tiiliskivi -opukset vaan yksinkertaisesti vievät mukanaan.

Hevosten laakso on Maan lapset -sarjan ehkä mielenkiintoisin osa Luolakarhun klaanin ohella. Ayla on joutunut karkoitetuksi klaanin parista ja kuljettuaan kauas pohjoiseen, hän päätyy elämään laaksoon, jonka niityillä laiduntavat hevoset. Romaani seuraa rinnakkain Aylan selviytymistä autiomaassa, sekä zeladoniheimosta kotoisin olevan Jondalarin matkaa veljensä kanssa. Tietysti romaanin lopussa Ayla ja Jondalar päätyvät yhteen ja se mitä sitten tapahtuu saa luvan jäädä jokaisen itsensä pääteltäväksi.

No. Mielenkiintoista romaanista ei tee (pelkästään) Aylan ja Jondalarin hekuma, vaan se, mitä kaikkea Ayla keksii ja oppii eläessään Hevosten laaksossa. Hän tulee kesyttäneeksi hevosen ja luolaleijonan lemmikeikseen, ja keksimään piikiven käytön tulentekovälineenä. Välistä on melkein huvittavaa lukea tekstiä jossa Ayla tuntuu kehitelleen lähes kaikki ihmiskunnan historian kannalta ratkaisevat keksinnöt! Jos ei kuitenkaan lue romaania liian ryppyotsaisesti, voi ajatella Aylan neuvokkuuden jonkinlaisena allegoriana esihistoriallisen ihmisen kyvystä ja ennen kaikkea tarpeesta keksiä uutta selvitäkseen ja kehittyäkseen. Niin tai näin, viihdyttävää lukemista Hevosten laakso ihan totisesti kyllä on.

Jean M. Untinen-Auelin romaaneja on kehuttu historiallisesti hyvinkin tarkoiksi ja paikkaasapitäviksi. Siitä en tiedä, mutta joka tapauksessa tekstistä välittyy kirjoittajan paneutuminen aiheeseen. Yksityiskohdat yrteillä parantamisesta metsästystekniikoihin on selitetty tarkasti, ja lukeminen on mielenkiintoista, jos jaksaa innostua tällaisista aiheista. Maan lapset -sarjan kirjat ovat houkuttelevan paksuja, joten lukeminen ei lopu kesken ihan heti. Positiivista Maan lapset -sarjassa on se, ettei lukijan tarvitse olla alati sydän kurkussa ja odottaa eteen tulevia kauheuksia: jollain tavalla romaanit ovat yleissävyltään toiveikkaita, vaikka hahmoille tapahtuukin kaikenlaista.

Suosittelen Hevosten laaksoa luettavaksi niille, jotka ovat lukeneet Luolakarhun klaanin ja pitivät siitä. Maan lapset -sarjan voi hyvin jättää näihin kahteenkin kirjaan, jos ei jaksa lukea pidemmälle Aylan ja Jondalarin seikkailuista. Koko sarjan sisältö kiteytyy aika hyvin näihin kahteen osaan...

6 kommenttia:

Jossu kirjoitti...

Luin pari vuotta sitten koko tämän sarjan ja olen ihan samaa mieltä siitä, että sarjan lukemisen voi jättää hyvin noihin kahteenkin kirjaan. Kolmas ja neljäs osa olivat hieman pakkopullaa, mutta viides oli sitten jo vähän parempi. Aion kyllä lukea sen kauan odotetun kuudennen osan sitten kun se tulee lähikirjastoon :)

Hanna M. kirjoitti...

Hevosten laakso oli suosikkiosani tuosta sarjasta. Luin sen joskus varhaisteininä, kun äitini livautti vielä että se ei ole ikäiselleni sopivaa luettavaa xD Olin täysin rakastunut Jondalariin ja hevostyttönä tietysti hevosteema ihastutti.
En tiedä uskallanko enää lukea näitä uusiksi :D

Ahmu kirjoitti...

Jossu: Minullakin menee tuo kuudes osa lukulistalle, mutta puntaroin tässä mielessäni kahlaanko koko sarjan läpi ennen kuin tartun viimeiseen osaan. Toivotaan, että sarja saa edes jossain määrin järkevän lopetuksen!

Hanna M: Heh! Joku muukin kirjabloggari on tainnut mainita, että näitä on luettu pikkutyttönä punastellen: toisaalta voisi kai sitä huonompaakin seksivalistusta olla, näissä on kuitenkin aika feministinen ja romanttinen näkökulma naiseuden merkityksestä ;) Ja Jondalar...ymmmmh...!

marjis kirjoitti...

Hihii, mäkin luin muutama vuosi sitten koko sarjan läpi nostalgiamielessä. :D Tykkäsin sarjasta tosi paljon teini-ikäisenä. Nyt pisti kyllä ärsyttämään se Aylan erinomaisuus, joka tunutt vain kasvavan joka kirjassa. Odotan silti sitä viimeistä osaa. :)

Booksy kirjoitti...

En taida jaksaa aloittaa ihan alusta - mutta viimeinen osa on ennakkotilattu, joten varmaan luen sen toiseksi viimeisen uusiksi kohta, sen verran hyvin on unohtunut :-)

Tunnustus: hyppään kivikautisten kasvien ja eläinten luettelot yli... niitä oli ainakin Tasangon vaeltajissa enemmän kuin laki sallii.

Ahmu kirjoitti...

marjis: Nostalgiamielessä tää onkin ihan mahtavaa luettavaa. Tosin ne Jondalarin ja Aylan iloittelut ei enää kikatuta samalla tavalla kuin silloin teininä :D

Booksy: Minunkin kai täytyy tilata se viimeinen osa ennakkoon, ettei mene vahingossakaan ohi. Ja kyllä: nuo kasvi -ym luettelot ovat niin pitkäveteisiä! Oikeastaan nuo osat 3-5 voisi hyvin tiivistää yhteen kirjaan ja jättää kaiken ylenmääräisen kuvailun pois!

Toivottavasti siinä viimeisessä osassa on edes jotain loppuratkaisuja, joita tässä on monta vuotta odotettu. Olen Luolakarhun klaanista asti esimerkiksi odottanut tapaako Ayla enää koskaan Durcia tai muita vanhan klaaninsa jäseniä! Jännää!!