Joanne Harris: Sarkaa ja samettia

Joanne Harrisin Sarkaa ja samettia osui käteeni, kun yritin vältellä Steinbeckin klassikkojärkälettä ja ottaa vappulukemiseksi jotakin edellä mainittua keveämpää ja helppolukuisempaa. Kirjan arvostelu ja hyvä juonikuvaus löytyy ainakin Satun luetuista ja Rivien välissä -blogista.

Minä suhtaudun hieman skeptisesti Joanne Harrisin romaaneihin. Pienestä suklaapuodista en pitänyt yhtään, Herrasmiehiä ja huijareita oli sen sijaan loistava. Kaiken kaikkiaan Harrisin tyyli on minusta hiukan epätasaista, enkä pääse itseni kanssa yksimielisyyteen siitä onko Harris viihdekirjailija, historiallisten romaanien kirjoittaja vai jotain ihan muuta. Voi tietysti olla, että luokittelu ei ole edes tarpeellista.

Sarkaa ja samettia (alkuperäiseltä nimeltään Holy fools, joka kyllä kertoo tarinasta paljon enemmän kuin käännösnimi) kertoo teatteriseurueessa kasvaneesta Juliettesta, joka luostarielämää vuosikausia elettyään törmää jälleen nuoruutensa rakastajaan LeMerleen, joka ilmestyy luostariin pappia esittäen. LeMerlellä on omat vaikuttimensa saada luostarin ja yksinkertaisten nunnien elämä sijoiltaan, ja hän käyttää hyväkseen niin nunnien typeryyttä kuin nuoren abbedissan fanaattisuuttakin. Juliette on nevoton LeMerlen kieroilun edessä, sillä LeMerlellä on hänen tyttärensä, jota hän käyttää välikappaleena saadakseen Julietten uskollisuuden. Lopulta Juliette keksii kuitenkin keinot kieron LeMerlen kukistamiseen.

Romaani oli ihan viihdyttävä, mutta ei järin kekseliäs tai yllätyksellinen. En myöskään pitänyt Harrisin kertojaratkaisusta, jossa kerronta poukkoili Julietten ja LeMerlen välillä niin, ettei kertojan vaihtumisesta kerrottu lukijalle ollenkaan, Eri kertojien tyylin oppi toki tunnistamaan, mutta välillä luin monta sivua kuvitellen kertojan ihan toiseksi kuin se olikaan. Tämä kyllä hämmensi lukukokemusta aika tavalla.

Vielä sananen Harrisin romaanien suomalaisista versioista. Ensinnäkin kritisoisin käännösten nimiä, sillä ne antavat mielestäni aika ristiriitaisen kuvan romaanin sisällöstä. "Sarkaa ja samettia" ei liittynyt millään tavalla em. romaanin sisältöön ja lisäksi kansikuvakin on hämmentävä: sekalainen valikoima erilaista krääsää, jotka liittyvät enemmän tai vähemmän kiinteästi romaanin sisältöön. Pikainen googletus paljastaa, että sama kansikuva on käytössä myös muualla maailmassa muiden, yhtä epämääräisten kuvien ohella. En sitten tiedä onko kirjailija itse saanut kansikuviin vaikuttaa, mutta ainakaan minua ne eivät vakuuta, vaan tekevät muuten ihan kohtuu kelvollisesta historiallisesta romaanista jotenkin saippuasarjamaisen. Taas huomaa, miten suuri merkitys kirjojen kansilla on, tiedä sitten miten te muut Harrisia lukeneet olette kokeneet kansikuvadiskurssin?

Suosittelen romaania välipalaksi historiallisista romaaneista innostuneille lukijoille, ja niille, jotka ovat aikaisemmin lukeneet Harrisin romaaneja ja innostuvat hänen kirjoitustyylistään ja tavasta rakentaa juonta.