Recent Posts

tiistai 4. tammikuuta 2011

Joe Abercrombie: Ase itse

Vuoden 2011 ensimmäinen luettu oli Joe Abercrombien Ase itse. Tutustuin tähän kirjaan aluksi hipelöityäni sen miellyttävältä tuntuvia kansia kirjakaupassa, mutta joulun jälkeen sain kirjan ihan oikeasti luettavakseni pienoisin ennakko-odotuksin. Muutaman blogin perusteella näet uskalsin toivoa, että romaanin kerronnassa ja erityisesti henkilöhahmoissa on jotakin poikkeuksellisen onnistunutta.

Ja kuten yleensä: aivan väärässä eivät bloggaajat olleet tälläkään kertaa. Abergrombien Ase itse on nimittäin erityisen mielenkiintoisesti kerrottu fantasiakertomus, jonka viehätys ei missään nimessä piile juonessa (josta en sivumennen sanoen saanut oikein otetta), vaan lähinnä henkilöhahmoissa, joiden kohdalla tarinankerronta on onnistunutta. On raihnainen inkvisiittori, pohjolan pelätty sotilas, itsekeskeinen kapteeninuorukainen, karannut orja. Henkilöhahmot eivät ole millään tavalla fantasiakirjallisuudelle ominaisia sankareita, vaan äärettömän inhimillisiä ja rujoja hahmoja, joiden kautta tarina saa mielenkiintoisia ulottuvuuksia.

Onnistunutta henkilogalleriaa lukuunottamatta Ase itse ei juurikaan iskenyt. Tarina ei saanut siipiä alleen tai sitten en lukijana osannut kiinnittää huomiota olennaisiin asioihin. Toisaalta tekstin rakenne on mielenkiintoinen, sillä lähtökohtaisesti toisilleen vieraat henkilöhahmot punotaan yhteen kertomuksen lähestyessä loppuaan. Jo pelkästään henkilögalleria riittää kuitenkin pitämään mielenkiintoa yllä niin, että romaanin viitsii lukea, vaikka juoni sinällään ei kiinnostaisikaan.

Ase itse on väkivaltainen ja hauska fantasiaromaani, jossa persoonallisten henkilöhahmojen kautta rakentuva juoni paljastaa vähitellen yksityiskohtia suuremmasta kokonaisuudesta, joka selvinnee tarkemmin kirjan jatko-osista. Suomennoksesta olen kuullut jonkin verran kritiikkiä, joten kannattanee lukea alkuperäinen versio, jos kokee kielitaitonsa riittävän siihen.

Suosittelen luettavaksi niille, jotka ovat kurkkuaan myöten täynnä perinteisiä fantasiasankareita liehuvinen viittoineen, ja kaipaavat luettavakseen hiukan erilaisen tarinan, joka kuitenkin omalla tavallaan kunnioittaa myös perinteisen fantasian rakenteita.

5 kommenttia:

marjis kirjoitti...

Mulla oli tosi suuret odotukset tästä, sillä eräs tuttavani oli hehkuttnaut sen olevan jotain ihan uutta. Niinpä sitten petyin kirjaan vähän. Pidin kyllä henkilöhahmoista, mutta en nyt sanoisi niitäkään mitenkään ennennäkemättömiksi. Juoni taas oli sellainen tosi tyypillinen sarjan aloitus, jossa vasta kootaan joukot ja lähdetään kohti seikkailuja. Odotan silti mielenkiinnolla seuraavia osia, sillä tuon henkilökaartin luulisi saavan aikaan kaikenlaista hässäkkää. :)

Ahmu kirjoitti...

Joo, ehkä minäkin ihan hiukan petyin suhteessa siihen millaiset odotukset tästä romaanista oli. Kuitenkin nuo henkilöhahmot olivat ihan virkistävää vaihtelua fantasian peruskliseisiin. Jännä lukea millaisiksi seuraavat osat muodostuvat...

Raija kirjoitti...

Minä olen niitä, jotka ovat hehkuttaneet Ase itse -kirjaa, ja jolle käännös oli lopulta pienoinen pettymys. Suosittelen alkuperäiskielistä. Abercrombien kuivan sarkastinen tyyli on kuin valettu minua varten, mutta on hyvin ymmärrettävää, että kaikille se ei sovi. Aiotko enää lukea seuraavaa suomennettua osaa, joka ilmestyy mahdollisesti ensi syksynä?

Ahmu kirjoitti...

Raija: Kyllä minä luultavasti luen myös jatkossa suomennettavat osat. Sitä kuitenkin törmää Suomen oloissa niin harvoin sellaiseen fantasiaan, joka poikkeaa edes jollain tavalla siitä genrestä, mitä täällä luetaan ja suomennetaan. Tämä oli ihan ehdottomasti mukavaa vaihtelua!

Johnny kirjoitti...

Minä pidin tästä kirjasta. Paljon. Ja se ei tosiaan johtunut juonesta, vaan yleisestä kirjoittamistyylistä ja kuvailusta. Ja onhan tuo nyt melkoinen joukko mikä saatiin esiteltyä.