Suuri osa lapsuudestani meni erilaisten seikkailukertomusten lukemiseen. Olin ennen kouluikää kahlannut Enid Blytonin sarjat ja myös myöhemmin kaikenlaiset seikkailut ovat olleet minusta äärimmäisen kiehtovaa luettavaa. Kun seikkailuun vielä yhdisti jonkun myytin tai mytologisen elementin, oli kasassa aika nautinnollinen kokonaisuus.
Susan Cooperin Yllä meren alla kiven sijoittuu hämyiseen Englantiin, jossa lapsijoukko päätyy metsästämään legendaarista Graalin maljaa. Ajatus Graalin maljan metsästämisestä alkaa olla jo äärimmäisen kliseinen ja kulutettu, mutta kun maljan etsijöiksi laitetaankin lapsikolmikko, muuttuu teatterin lava ihan uudenlaiseksi.
En tiennyt mitä odotin, kun törmäsin kirjaan kirjakaupan alehyllyssä ja nappasin sen mukaani mielenkiintoisen takakannen ja inspiroivan kansikuvan perusteella. Vaikka juonessa onkin pieniä epäloogisuuksia ja se etenee välillä harppauksittain, oli tarinassa myös uskomattoman jännittäviä ja vavahduttavia kohtia, jotka laittoivat kylmät väreet juoksentelemaan selkää pitkin. Vaikka romaani onkin kirjoitettu lapsille, on se myös aikuiselle viehättävää lukemista, eikä kirjoittaja syyllisty lässyttämään.
Entä sitten entisaikojen myyttien yhdistäminen nykypäivään? Voi toimia tai sitten ei. Tässä yhteydessä toimii melkoisen kiitettävästi. Tosin, kun paljastuu, että lasten isosetä Merriman onkin kenties itse Merlin, muinainen velho, ja Graalia jahtaava "pahis" näyttäytyy lähestulkoon kosmisena pahana, joka kuitenkin vaivautuu ajelemaan moottoriveneellä lasten perässä maljaa jahdaten, vaikka kaiken järjen mukaan voisi räjäyttää koko universumin tohjoksi... Mutta epäkohtiin puuttumatta ainakin käytännön tasolla ajatus toimii ja juoni vie mukanaan.
Susan Cooperin Pimeä nousee-sarjaan kuuluu käsittääkseni kokonaiset kuusi romaania, joten lukemista ainakin riittää, ja se lienee fantasiannälkäisille lukijoille hyvä uutinen...