Recent Posts

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään



Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään
Aula&Co
363 sivua
Arvostelukappale

Kustantamon sivuilta: 
Tom Hazardilla on salaisuus. Hän näyttää tavalliselta 41-vuotiaalta mieheltä, mutta on harvinaisen tilansa vuoksi elänyt jo vuosisatoja. Tom on nähnyt Elisabetin aikaisen Englannin ja jazz-ajan Pariisin, maailmaa Etelämereltä New Yorkiin. Nyt hän janoaa tavallista elämää.
Selvitäkseen hengissä Tomin on jatkuvasti vaihdettava identiteettiään. Nyt hänellä on täydellinen ammatti: historianopettaja lontoolaisessa koulussa. Opettajana hän voi kertoa lapsille sodista ja noitavainoista kuin ei olisi ollut itse todistamassa niitä. Hän voi kesyttää historian, joka saavuttaa häntä kovaa tahtia. Tärkeintä on kuitenkin muistaa, että rakastua ei saa.
Kuinka aika pysäytetään on katkeransuloinen jännitystarina itsensä kadottamisesta ja löytämisestä, muutoksen vääjäämättömyydestä, virheistä joita ihmiset on tuomittu tekemään kerta toisensa jälkeen sekä siitä, miten pitkään pitää elää ennen kuin ymmärtää elämän tarkoituksen.

Matt Haigin Kuinka aika pysäytetään on ihana kirja! Postilaatikosta kolahtanut arvostelukappale sai pitkästä aikaa tarttumaan lukemiseen. Olen ollut kirjojen kanssa hieman jumissa viime aikoina, mikä on harmi, kun ottaa huomioon, miten rakas harrastus lukeminen on. Kevään kiireet ovat vieneet puutarhaan ja toisaalle, mutta mökkiviikonloppuna ehdin tarttua kirjaan ja luin sen miltei yhdeltä istumalta.
Tarinan päähenkilö on Tom, ihan tavallinen mies, joka ei kuitenkaan ole ollenkaan tavallinen. Tomille vuosi on yksi silmänräpäys, sillä hän on elänyt jo neljäsataa vuotta. Tomin vaivaksi kutsuma ominaisuus estää häntä ikääntymästä tavallisten ihmisten tahtiin, eikä Tom ole ainoa. Albatrossien mukaan Alboiksi itseään kutsuvilla ihmisillä on seura, joka yrittää huolehtia kummallisella ominaisuudella varustettujen ihmisten turvallisuudesta. Tom on selvinnyt noitavainoista ja sodista, mutta rakkaus on asia, josta on vaikea selvitä. Tom ei ole päässyt yli ensirakkaudestaan Rosesta. Lapsensa äidistä, naisesta, jonka hän joutui jättämään, koska oli liian vaarallista seistä normaalisti ikääntyvän kumppanin rinnalla kun ei itse vanhentunut juuri ollenkaan. Suhteesta syntyi lapsi, joka peri Tomin vaivan. Vuosisatoja myöhemmin Tom yrittää jäljittää tytärtään, pysyä turvassa ja olla rakastumatta.
Tom voi viettää samassa paikassa, samassa elämässä vain kahdeksan vuotta kerrallaan. Se on Albojen sääntö, jonka tarkoituksena on taata noiden omituisten ihmisten turvallisuus. Tom päätyy historianopettajaksi Lontooseen; historiasta on hyvä puhua, sillä hän on kokenut sen kaiken itse. Koulussa hän kiinnittää huomionsa ranskanopettaja Carolineen. Tunteet ovat molemminpuolisia, mutta Tom ei halua rakastua. Rakkautta ei kuitenkaan voi käskeä.
Kuinka aika pysäytetään toi heti alkuun mieleeni Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimon, joka oli itkettävän ihana ja katkeransuloinen. Ihan samanlaista kyyneltulvaa Kuinka aika pysäytetään ei saanut aikaiseksi, vaikka kirjassa oli paljon samaa. Aikamatkusteluteema, tai ylipäätään ajan ja sen rajallisuuden pohtiminen, yli rajojen yltävä rakkaus, nousevat kummassakin teoksessa keskeiseen rooliin.
Käytännössä Kuinka aika pysäytetään on samaan aikaan historiallinen romaani, jännityskirja ja rakkaustarina. Tomin menneisyyteen mahtuvat niin noitavainot, Shakespeare kuin Kapteeni Cook. Ratkaisu olisi voinut olla mauton, mutta onneksi Haigin tapa kuljettaa juonta menneen ja nykypäivän välillä toimii hyvin. Loppuratkaisulta olisin odottanut enemmän katkeransuloisuutta, nyt loppu tapahtui aika äkisti ja vastasi lukijan odotuksia ehkä liikaakin. Kokonaisuutena silti oivallinen teos.
Samalla lukuflowlla onkin hyvä tarttua seuraavaan kirjaan ja käpertyä riippumattoon. Vaikka en olekaan helteiden ystävä, on pakko todeta, että näissä säissä kelpaa elellä. En valita.

lauantai 20. tammikuuta 2018

Blogipiipahdus ja Ken Follettin Tulipatsas






Jätin sitten viime vuodelta tekemättä "Kirjavuosi 2017" -postauksen. Siksi, että Kirjavuosi 2017 oli pannukakku, josta ei oikeastaan viitsi sen enempää puhua. Tai ehkä vähän viitsii, koska tein monta oivallusta sen suhteen, mitä oikeastaan tahdon lukea, ja mitä kirjoista bloggaaminen merkitsee vai merkitseekö. Yhtä kaikki, luin 2017 vuonna harmittavan vähän kirjoja, päätin pitää somelakkoa, koska some ja somemöyhinä alkoi ahdistaa, luin vain sellaisia kirjoja, joista tiesin jo etukäteen tykkääväni - sellaisia arjenpakokirjoja, joista ei ehkä saa aikaiseksi syvällisiä blogipostauksia. Jos jotain suunnittelen vuodesta 2018, niin ainakin sen, että kirjaan itselleni kuitenkin ylös lukemani, koska nyt 2017 on ihmeellinen aukko lukuhistoriassani. Äkkiä sitä unohtuu, mitä kaikkea onkaan tullut luettua.

Tammikuuni alkoi Ken Follettin järkäleellä Tulipatsas. Kirja on todella järkäle, sen lukemiseen piti kehitellä varsinkin sängyssä ja sohvalla erilaisia tyynyvirityksiä, koska kirjaa ei yksinkertaisesti jaksanut pitää käsissä. Ja hyvä niin. Minä nimittäin rakastan tällaisia isoja, massiivisia kirjoja. Rakastan nyt, kun olen ymmärtänyt sen, että lukeneisuutta ei mitata sillä miten monta kirjaa on vuodessa lukenut - tässä luettavaa oli ainakin monen kirjan edestä.

Follettin Tulipatsas on trilogian kolmas osa. Taivaan pilarit ja Maailma vailla loppua sijoittuvat niin ikään Kingsbridgen kuvitteelliseen kaupungiin Englannissa. Tulipatsas vain heitteli lukijaa pitkin Eurooppaa enemmässä määrin, kuin aikaisemmat kirjat. Nämä teokset voi lukea itsenäisinä, tai vaikka sekalaisessa järjestyksessä, sillä kirjojen tapahtumat eivät varsinaisesti liity toisiinsa, eikä lukija varmaankaan jää paitsi mistään juonellisista jipoista, jos ei ole lukenut edeltäviä kirjoja.

Tulipatsas sijoittuu 1500-1600-luvun taitteen Eurooppaan. Keskiössä ovat tapahtumat Englannissa, mutta tarinassa liikutaan myös Espanjassa, Ranskassa ja Alankomaissa. Tiivistettynä voisi sanoa, että romaani käsittelee katolisen kirkon ja protestanttisuuden vastakkainasettelua ja uskontojen välisen sodan vaikutusta yksittäisten ihmisten elämään Euroopassa. Tämän järkäleen lukemisen jälkeen tuntuu siltä, että ymmärtää Euroopan ja varsinkin Englannin uskonnollispoliittisesta historiasta huomattavasti enemmän. Varsinkin Elisabet I sekä Maria Stuart ja heihin liittyvät tapahtumat olivat isossa roolissa. Tapahtumia kuitenkin peilataan tavallisen ihmisen näkökulmasta, vaikka myös hallitsijat ovat välillä näkökulmahahmoina tarinassa.

Minulle Tulipatsas oli tosi viihdyttävä lukukokemus. Nautin suuresti Englannin historiaan sijoittuvista tarinoista ja tämä kieltämättä myös valisti, koska en tiennyt, että uskontojen väliset riidat ovat olleet Euroopassa niin suuria ja merkittäviä. Kirjan loppupuoli oli vähän puuduttava: Espanjan Armada ja Guy Fawkes tuntuivat jotenkin läpijuostuilta teemoilta, vaikka liittyivätkin kiinteästi tarinan varsinaiseen juoneen. Silti jäi sellainen olo, että lopun tapahtumat oli jollain tavalla vain kaahattu läpi. Toisaalta kirjaa ei olisi sivumäärällisesti voinut enää mitenkään järkevästi pitkittää, joten ehkä ratkaisut olivat aivan perusteltuja.

Sainkin lainaksi Follettin seuraavan paksun trilogian, joka sijoittuu ilmeisesti maailmansotien aikaan. Kyseinen aikakausi ei samalla tavalla kiinnosta kuin Euroopan keskiajan- ja renessanssin historia, joten saa katsoa jäävätkö kirjat lukematta, vai tempaiseeko tarina mukaansa. Follettin kirjojen lukeminen on kuitenkin vaivatonta: hän ei juurikaan kikkaile kielellä, vaan kertoo tarinaa. Kirjat eivät ole mitään taideproosaa vaan ne on kirjoitettu Follettin omienkin sanojen mukaan lukukokemuksen helppoutta silmälläpitäen. Aiheiden ollessa näin massiivisia, se on luultavasti varsin pätevä ratkaisu.

Suosittelen romaania jättimäisten histriallisten romaanien ystäville. Tarinassa oli myös sopivasti romantiikkaa ja ihmissuhdemättöä...