Dorothy Hearst kirjoittaa Suden lupaus romaanissaan susiklaanista, jota vetää puoleensa pelottava vetovoima: kumppanuus ihmisen kanssa. Suotta ei ole Hearstin romaania verrattu Jean M. Untinen-Auelin Luolakarhun klaaniin, sillä samaan tapaan Suden lupaus kertoo susilauman tarinaa lauman hylkimän, puoliverisen Kaalan näkökulmasta. Kaalalla on kuitenkin merkittävä tehtävä, sillä hän on oleva se susi, joka saattaa ihmisen ja suden jälleen yhteen.
Tarina oli kiehtova, mutta tuntui jokseenkin sekavalta. En päässyt missään vaiheessa oikein perille siitä, miksi susien ja ihmisten yhteiselo oli alunalkaen kiellettyä, miksi suursudet (jonkinlaiset susien jumalhahmot) valehtelivat susille ja miksi Kaala oikeastaan olikaan ratkaisu tähän kaikkeen. Kirjan kerronnassa ei sinällään ollut mitään vikaa, mutta jokin juonen kehittelyssä ei käynyt järkeeni, tai sitten pääni oli vain niin pehmennyt auringossa, etten siksi ymmärtänyt mistä olikaan kysymys.
Hearst kuvaa oivallisesti susien keskeistä kommunikointia ja herättää sympatian susilaumaa kohtaan. Hän nostaa olennaisena esille Tasapainon, joka kuvataan yhdeksi elämän edellytykseksi. Vaikka teemat ovatkin jossain määrin kuluneita, Hearst ei silti sorru saarnaamaan, vaan kirjoittaa tuoreen ja kauniin tarinan.
Suosittelen susien ystäville, koiraihmisille ja niille, jotka ovat kiinnostuneita ihmisen alkuvaiheista ja esihistorian hämärästä. Niille, jotka rakastavat kirjoja, joissa eläin on pääosassa ja kertojana.
3 kommenttia:
Olitpa löytänyt erikoisen kirjan. Olen henkeen ja vereen koirien ja villieläinten ja myös susien puolesta. Jotkut lukijanikin ovat. Kunpa he löytäisivät nyt tänne...
Kiinnostavaa! Kirjan nimi oli ennestään tuttu, mutta en yhtään tiennyt mistä oikeastaan on kysymys. Jos pitäisi syntyä uudelleen joksikin eläimeksi niin haluaisin olla susi, joten kai tämä pitää lukea! :)
Juu, kyllä tämä oli mielestäni sopiva kirja susien ystävälle. Kaunis vaikka vähän omituinen.
Lähetä kommentti