Minä pidin Puhdistuksesta, mikä on harvinainen seikka kun ottaa huomioon miten kriittisesti yleensä suhtaudun kotimaisiin romaaneihin. Puhdistus oli kuitenkin kirjoitettu tavalla, joka vei minut mukanaan ja saatoin nauttia kielestä ja ovelasta juonenkuljetuksesta, joka eri aikatasoilla vaihtelevasta rakenteesta huolimatta pysyi kasassa kiitettävästi.
Tietysti Puhdistus oli omalla tavallaan äärimmäisen raskas ja karmaiseva kirja. Ensinnäkin hämmästelen omaa tietämättömyyttäni, sillä Viron historia ja mentaliteetti on ollut minulle ihan vierasta, enkä millään haluaisi ajatella, että niinkin lähellä tapahtuu kaikkea sellaista. Kyllä sitä täällä kotikolossa sohvan nurkassa istuskellessa muuttuu sinisilmäiseksi kuvitellessaan, että oikeasti kaikki paha on jossakin paljon, paljon kauempana. Kauempana historiassa tai kaukana maantieteellisesti.
Nyt kuuluukin kysymys: Onko Puhdistus klassikko? Voinko siis katsoa sen olevan osa "10 klassikkoa" -haastetta, vai eikö se vielä ole saavuttanut klassikonarvoaan?
Niin tai näin, suosittelen Oksasen Puhdistusta luettavaksi oikeastaan ihan kaikille, koska mielestäni kyseinen romaani voisi kuulua yleissivistykseen siinä missä Linnan Tuntematon sotilas ja muutama muu vastaava.
5 kommenttia:
Minulla odottaa tämä hyllyssä. Pidin Oksasen esikoisromaanista, joten odotukset ovat suuret tälle kirjalle.
Tuo klassikkokysymys on kinkkinen. Minulle on jotenkin pinttynyt päähän, että klassikko on aina jokin pitkään kirjallisuusmaailmassa pyörinyt teos, mutta sitten taas Puhdistus on käännetty jo monelle kielelle ja valloittaa maailmaa. Klassikoksi se luultavasti päätyy jos se ei jo sitä ole. Tästä voisi suorittaa äänestyksen ja päättää sen mukaan :)
Vaikea uskoa, ettei näin laajasti näkyvyyttä saanut ja palkittu teos päätyisi klassikoksi, vaikka varmasti tuon kai näyttääkin vain aika. Pidin itsekin Puhdistuksesta paljon, vaikka paikoittain sitä oli tosi vaikea lukea. Tai oikeastaan kuunnella, se oli nimittäin ensimmäisiä lainaamiani CD-äänikirjoja.
Hiljattain Puhdistusta esitettiin myös paikallisessa teatterissa (Åbo Svenska Teater), esityskin oli vaikuttava. Aluksi kyllä meinasin karata katsomosta, niin luontaantyötävää oli katsoa Zaraa jahtaavien gangstereiden remellystä.
Minunkin mielessäni klassikkostatuksen saavuttaminen ensinnäkin vaatii laajahkoa konsensusta teoksen merkittävyydestä (jos puhutaan kirjoista, joiden lukeminen "kuuluu yleissivistykseen"; pienten piirien kulttikirjat voivat toki olla lajinsa klassikkoja, vaikkeivät olisikaan tuttuja suurelle yleisölle) ja toiseksi on kestävyyslaji, eli teoksen pitäisi kestää aikaa. Mutta kuinka pitkän ajan jälkeen voi sanoa, että teos on klassikko? 5, 10, 50 vuotta...? Esimerkiksi Keskisuomalaisen vuoden 2009 äänestyksessä sadasta kirjasta, jotka "pitää lukea", listalle nousivat kymmeneltä viime vuodelta Puhdistus (2008), Ennen päivänlaskua ei voi (2000), Juoksuhaudantie (2002), Sarasvatin hiekkaa (2005), Populaarimusiikkia Vittulajänkältä (2000), Missä kuljimme kerran (2006) ja Anna minun rakastaa enemmän (2005). Missä näistä on todellista klassikkoainesta?
Emilie: Minullakin on sellainen mielikuva, että klassikon pitää olla ns. vanha kirja. Mutta sitten kun alkaa miettiä mikä on se sopiva ikä, joka tekee kirjasta tarpeeksi vanhan klassikoksi, menee kyllä arvailuksi... Vaikiaa on.
Erja: Voin kyllä kuvitella, että teatteriversio on tuntunut aluksi rankalta katsoa. Minulle jopa kirja aiheutti välillä tarpeen hengähtää ja miettiä muuta, vaikka yleensä en ole ollenkaan herkkä sen suhteen millaista tekstiä luen. Tämä vaan oli jotenkin raadollinen kokonaisuudessaan.
Luru: Tuo Keskisuomalaisen lista pitää kyllä sisällään paljon sellaisiakin kirjoja, joita en itse miellä millään tavalla klassikoksi. Ehkä tässäkin kontekstissa olisi hyvä puhua maailmankirjallisuuden klassikoista ja kotimaisen kirjallisuuden klassikoista ikään kuin erikseen: se mikä meille on klassikko, ei välttämättä ole klassikko toisaalla. Eli jos ajattelee klassikkohaastetta, lasketaanko kotimaisen mittapuun mukaan koetut klassikot samaan sarjaan?
Niin, Keskisuomalaisen lista koottiin käsittääkseni lukijaäänestyksellä ja heijastelee siis lähinnä tätä tiettyä lehteä lukevien ja riittävän äänestysinnokkaiden ihmisten mieltymyksiä tiettynä ajankohtana pari vuotta sitten, ei sen kummempia virallisia "klassikkokriteereitä" - mitä ne sitten ovatkin!
Klassikon olemuksen määritteleminen tyhjentävästi ja klassikkokandidaattien arvottaminen suhteessa toisiinsa lienee muutenkin melko mahdoton tehtävä. Kotimaisten klassikoiden, saati sitten maailmankirjallisuuden klassikoiden lista näyttää varmasti aivan erilaiselta riippuen siitä, kuka sen kokoaa ja mistä lähtökohdista. Monet tällaiset listat ovat esimerkiksi kovin länsimaalaispainotteisia.
Summa summarum, klassikkohaasteen suorittajien maailma on mahdollisuuksia täynnä! :)
Lähetä kommentti