Recent Posts

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Maggie Stiefvater: Häivähdys

Stiefvaterin trilogian ensimmäinen osa, Väristys, kertoi Samin ja Gracen tarinan: kertomuksen tytöstä ja sudesta. Toisessa osassa, Häivähdyksessä, Sam on saavuttanut pysyvän ihmishahmonsa, mutta jokin syö Gracea sisältä päin ja muuttaa vuorostaan häntä suden hahmoon. Vierellä Samin ja Gracen tarinan kanssa seurataan ensimmäisessä osassa sivuhahmona olleen Isabellin, sekä vastikään sudeksi muutetun Colen kertomusta. Kertojia on siis aikaisempaa enemmän, mutta romaani on sävyltään yhtä taidokas ja unenomainen kuin sarjan ensimmäinen osa. Rilken runoja unohtamatta. Marjiksen arvio Häivähdyksestä löytyy täältä.

Minulle Häivähdyksestä tuli jokseenkin surullinen ja ahdistunut tunne. Pystyin samaistumaan siihen nuoruudentuskaan, jonka Grace käy läpi, kun vanhemmat vähättelevät hänen suhdettaan Samiin ja kieltävät häntä lopulta tapaamasta poikaystäväänsä. Toisaalta romaanissa viehättää se, että henkilöhahmoista ehdottomasti herkin tulkitsija onkin Sam, kun vastaavassa genressä ollaan yleensä totuttu romanttisiin tyttösankareihin, eikä niinkään siihen, että runosieluisen haaveilijan roolin ottaakin poika. Vaihtuvat kertojat tuovat tekstiin syvyyttä, vaikka muutamaan otteeseen jouduin tarkistamaan luvun alusta kuka kertojana oikein olikaan.

Nykykirjailijat ottavat hauskoja vapauksia tulkitessaan vanhoja myyttejä. Tämä ajatus tuli mieleeni, sillä koin hiukan koomiseksi sen, miten Häivähdyksessä pyritään selittämään sudeksi muuttuminen erilaisilla infektioteorioilla. Kenties kaiken tieteelliseksi selittäminen on osa nykyajan henkeä: myyttiset hahmot on jo nähty, kaikelle omituiselle ja epäluonnolliselle täytyy keksiä selitys. Tämä näkyy toimivan myös tämänkaltaisessa fantasiasävytteisessä kirjallisuudessa.

Vanhojen myyttien uusintamista henkii myös Stiefvaterin ratkaisu tehdä "ihmissusista" olentoja, jotka eivät suinkaan muuta muotoaan täysikuun aikaan, vaan aina silloin kun lämpötila on tarpeeksi alhainen. Ihan niin kuin Meyerin vampyyrit, jotka kimaltelivat auringossa, eivätkä suinkaan sula ja pala poroksi... Toisaalta: vanhoja myyttejä kai pitääkin uusintaa, että ne säilyttävät vetovoimansa. Ja kirjailijan tehtävä on toimia juurikin sellaisena jumalhahmona, jolla on kyky ja valta haistella ajan henkeä ja puhaltaa sen voimin omat hahmonsa eläviksi muotokuviksi, joissa on pisara vanhaa verta.

Suosittelen Maggie Stiefvaterin Häivähdystä niille, jotka lukivat Väristyksen ja pitivät siitä. Tämä kirja kannattaa mielestäni lukea osana sarjaa eikä yksittäisenä teoksena.

3 kommenttia:

marjis kirjoitti...

Kiva lukea sunkin ajatuksia kirjasta! :) Munkin mielestä kirja oli selvästi ekaa osaa surullisempi. Toisaalta usein trilogioissa käy juuri niin, että kakkososa on surullisin.

Nämä kirjat ovat ehdottomasti parhaiden viime aikoina lukemieni nuortenkirjoja joukossa, jopa ehkä ihan kärjessä. :)

Ahmu kirjoitti...

Totta, nämä on ihan virkistäviä uutuuksia nuortenkirjojen genressä. Ja nyt vaan sitten odottelemaan sitä viimeistä osaa :)

anna x kirjoitti...

Jossain kirjassa oli se joku runo joka alkoi sanoilla endlich entschloss sich niemand...niin miten sen suomennos menee? (: