Recent Posts

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Maija Haavisto: Marian ilmestyskirja

"Onko pakko ensin löytää itsensä, jotta voi kadottaa sen?"
Maija Haaviston esikoisromaani Marian ilmestyskirja on rumankaunis kertomus sairaudesta ja itsensä löytämisestä. Romaanin päähenkilö Maria sairastuu lapsena selittämättömään, neurologiseen sairauteen, joka pakottaa hänet pyörätuolin vangiksi. Tuolista käsin Maria tarkastelee kyynisen katkerasti maailmaa, joka ei ole hänelle enää samanlainen kuin aikaisemmin.

Päiväkirjamaisesti kerrottu, eri aikatasoilla risteilevä tarina on välillä raadollista, välillä runollista luettavaa. Marian maailmaan ja lähipiiriin mahtuu paljon sairautta ja ahdistusta: on nivelsairautta poteva kuvaamataidonopettaja, pahoista sosiaalisista ongelmista kärsivä ja itsemurha-ajatuksia hautova ystävä Sini, anorektinen Minttu, alkoholisoitunut mummi, sekä niin ikään pyörätuolissa istuva poikaystävä Teo. Sairauden kuvaus on kuitenkin realistista ja vilpitöntä: jokainen hahmo sairauksineen on yksilö. Identiteetin löytämisen lisäksi taka-alalla väijyy Marian suhde äitiinsä: millainen on äiti, joka ei välitä siitä että kotibileisiin sammunut tytär tulee raiskatuksi? Marian kerronnassa välittyy katkeruus, joka ei missään vaiheessa tunnu löytävän tasapainoa kertojan sisimmässä.

Marian ilmestyskirjan kieli on valitettavan viimeistelemätöntä, ellei kyseessä sitten ole tehokeino, jonka kautta Marian sisäinen maailma pyrkiytyy välittymään lukijalle kaikessa epävarmuudessaan. Tietysti kieleen liittyvä kokemus voi johtua myös lukijan kokenemattomuudesta lukea näin intensiivisiä ja subjektiivisia tekstejä. Myös asiavirhe pisti silmään: Maria käy lääkärillä, joka katkelman alussa mainitaan naiseksi, mutta lopussa puhutaan mieslääkäristä. Se kumpaa sukupuolta lääkäri todella oli, ei loppujen lopuksikaan varmasti selvinnyt minulle.

Kielellisessä kömpelyydessään Marian ilmestyskirja on joka tapauksessa kovinkin vaikuttava lukukokemus. Romaania ei missään nimessä ole kirjoitettu Finlandia -ehdokkuutta silmälläpitäen ja se on vain ja ainoastaan hyvä asia. Tässä romaanissa välittyy sellainen aitous ja vilpittömyys, joka kaupallisista romaaneista surullisen usein puuttuu. Tulee tunne, että tämä kirja on kirjoitettu kirjoittamisen ilosta, eikä halusta tulla kirjailijaksi (viittaamatta tällä sanomallani yhtään mihinkään tai kehenkään muuhun). Lopulta raadollisessa ja paikoin inhorealistisessa kuvauksessa päädytään lopuksi sellaisiin pieniin onnenhetkiin, jotka melkein herkistävät.

Plussaa tulee romaanin ehdottoman kauniista kansikuvasta, jota en päässyt kuitenkaan fyysisesti hipelöimään, sillä luin romaanin pdf-muodossa tietokoneen näytöltä.

Suosittelen Marian ilmestyskirjaa luettavaksi niille, jotka tahtovat lukea vilpittömästi ja kikkailematta kirjoitetun kertomuksen sairaudesta ja itsensä löytämisestä. Niille, joille merkitys on tärkeämpää kuin sanat. Kannattaa käydä myös vilkaisemassa kirjoittajan, Maija Haaviston blogia, ja lukea Järjellä ja tunteella -blogin sekä Kirjavan kukon kulttuuri -blogin arviot kirjasta.

5 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Kirjassa on todella mielenkiintoinen kansi. Oli mukava lukea arvostelusi.

Ahmu kirjoitti...

Hanna: Kansi on kerrassaan upea! Minäkin tykkäsin :)

Booksy kirjoitti...

Heh, mäkin huomasin sen lääkärin sukupuolen - mutta tulkitsin sen ensin niin päin, että Marian äiti vain kuvittelee lääkärin mieheksi (koska haluaa löytää feministisen selityksen), eikä Maria viitsi korjata virhettä. Toisaalta saattoi se tietysti olla virhekin :-D

Tuollaiset kai kuuluisi kustannustoimittajan poimia pois...

Ahmu kirjoitti...

Booksy: Tosiaan! En tullut ajatelleeksi, että selitys sukupuolen "vaihtumiseen" olisi voinut olla tuollainen!

Velma kirjoitti...

Mä en edes huomannut mitään kielen kömpelyyttä, mä taisin itse kehua sitä sujuvaksi. :D