Recent Posts

maanantai 21. toukokuuta 2012

Meloy ja Ellis: Sysimetsä

Meloy ja Ellis: Sysimetsä, Tammi 2012, 518s.
Minulle tulee harvoin halu hihkaista, että voi kumpa minäkin, mutta Colin Meloy ja Carson Ellis -kokoonpanolla toteutettu, paksu, ihanasti kuvitettu ja kiehtova Sysimetsä on melkeinpä sellainen kirja, jonka olisin itse halunnut kirjoittaa. Satumainen, fantasiaperinnettä kunnioittava kirja on jännittävä seikkailu, joka on tehty huolella ja rakkaudella.

Pruen pikkuveli katoaa Tiettömään metsään varislauman nappaamana. Prue päättää lähteä pelastamaan veljeä, ja mukaan lyöttäytyy koulukaveri Curtis. Metsässä Prue ja Curtis joutuvat eroon toisistaan ja selviää, ettei metsä tosiaankaan ole ihan tavallinen metsä. Alkaa monisyinen seikkailu salaperäisen metsän uumenissa.

Jos olen ihan rehellinen ja aika kyyninen, niin herttainen Narnian ja Harry Potterien maailmankuvasta ammentava Sysimetsä on loppujen lopuksi aikamoisen taktikoitu veto. Tätä kirjoitettaessa on tietäen kirjoitettu tulevaa bestselleriä. Kirjan loppu mahdollistaa jatko-osat, päähenkilöinä toimiva reipas tyttö sekä vähän reppana, mutta itsestään urhean sankarin löytävä poika ovat helposti jokaisen nuoren lukijan idoleita. Kirjoittajapariskunta on oivallisesti ymmärtänyt ottaa tyttö -päähenkilön rinnalle myös pojan. Siksi tämä kirja sopineekin hyvin kummankin sukupuolen luettavaksi. Se faktahan tiedetään, että murrosikäiset pojat eivät tyttökirjoihin tartu.

Ehkä on ilkeää puhua taktikoinnista, kun kyseessä on kirja, josta toisessa lauseessa kehun pitäväni kovasti. Ehkä suhtautumiseni on juuri siksi ristiriitainen. Taktikointi on taito, joka ainakin tässä tapauksessa luultavasti takaa sen, että kirjalle riittää lukijoita. Sysimetsä on myös iätön; se on toteutettu niin, ettei aika pääse puraisemaan. Potentiaalista klassikkoainesta siis.

Colin Meloyn kirjoittamassa ja Carson Ellisin kuvittamassa kirjassa on taian tuntua. Puhuvat eläimet, tiedon puut ja mystikot, sysimetsän ryövärit, paha kuningatar kojoottiarmeijoineen, työmiehen haalariin pukeutuva kettu. Sysimetsä on omituinen sekoitus vanhaa satuperinnettä, perinteistä juonenkuljetusta sekä muutama uusi idea. Ei ihme, että kirjan elokuvaoikeudet on jo myyty...

Ihan perheen pienimmille en Sysimetsää lähtisi suosittelemaan jännittävien taistelujen ja verenvuodatuksen takia. Kirja on myös aikamoisen paksu ja monitahoinen ihan pienimpien lukijoiden kouraan. Sysimetsä on oiva romaani lukemista rakastaville koululaisille ja satumaailmoihin hurahtaneille aikuisille. Tätä ei ilmeisesti ole vielä muualla blogeissa juuri luettu, vai tunnustaako joku?

lauantai 19. toukokuuta 2012

Rina Rovio: Ajan loppu

Rina Rovio: Ajan loppu
BoD 2012, 280 sivua
Mayojen maailmanloppu lähestyy. 2012 on vuosi, jolloin kuuluisa kalenteri loppuu, eikä ihmiskunnan tulevaisuudesta ole tietoa.
Romaanissaan Ajan loppu Rina Rovio hyödyntää myyttiset sävyt saaneen kalenterin ennustusta kansainvälisten jännitysromaanien hengessä. Ajan loppu tempaa lukijan mukaan monitasoiseen seikkailuun.

Parisuhteensa loppumisesta toipuva suomalainen Sara kaipaa vaihtelua elämäänsä. Lomamatka Meksikoon tuntuu täydelliseltä ratkaisulta, ja lomaromanssi amerikkalaisen Peterin kanssa saa Saran unohtamaan Samin ja arjen. Toisaalla agentti Corbes tutkii omituisia katoamisia: miksi alueella kidnapataan punatukkaisia naisia? Mitä omituinen lahko heistä oikein haluaa? Loman ja romantiikan huumasta nauttiva Sara ei tiedä olevansa vaarassa...

Rovion esikoisteos on vakuuttava kotimainen jännäri, joka hyödyntää ansiokkaasti historiallisia faktoja ja kiehtovia myyttejä. Rovio kuvaa Meksikolaista maisemaa sellaisella varmuudella, että lukija voi hyvin kuvitella ympäröivän maiseman ja muinaisen kulttuurin lumon. Asiaatuntevat faktat ovat ehdottomasti yksi Ajan lopun vahvuuksia. Tulee sellainen vaikutelma, että kirjoittaja tietää mistä puhuu. Monessa kohtaa Rovion tarkkanäköinen tyyli toikin mieleeni Dan Brownin jännärit, joissa samaan tapaan historiallisista yksityiskohdista ja pelottavasta taustakertomuksesta solmitaan lukijaa koukuttava soppa.

Ajan lopun kompastuskivi piilee dialogien niukkuudessa, mikä omalta osaltaan jättää romaanin henkilöhahmot etäisiksi. Toisaalta viihteellisestäkin sävystään huolimatta romaanin painopiste ei ole keveässä henkilökuvauksessa tai ihmissuhdesotkujen selvittämisessä vaan salaliittomaisissa juonenkäänteissä ja miljöökuvauksessa, joka korvaa dialogissa olevat puutteet.

Ajan loppu on nopealukuinen, mutta ajatuksia herättävä romaani, joka laittaa pohtimaan vanhoja myyttejä ja kaipaamaan reppumatkalle jonnekin kauas, missä kulttuuri ja maisema ovat vanhempia kuin kotona. Ajankohtaisuus on plussaa; kukapa tietää, mitä 21.12.2012 tulee tapahtumaan...

Romaanin voit tilata itsellesi täältä. Kirjailijan nettisivut löytyvät täältä.

Suosittelen luettavaksi jännityskirjojen ystäville.

torstai 17. toukokuuta 2012

L.M. Montgomery: Sininen linna

L.M. Montgomery: Sininen linna
Ihana, ihana kestosuosikkini, varmaankin kymmenen kertaa luettu Sininen linna pääsi tänään käsiini, kun sateisena helatorstaina löysin sen kesämökin kirjahyllystä. Voiko päivä kuluttaa paremmin!

L.M Montgomeryn aikuisemmille suunnattuun tuotantoon kuuluva Sininen linna sijoittuu Kanadan Ontarioon, Muskokan alueelle kuvitteelliseen Deervoodin kaupunkiin. Kirjan päähenkilö, 29-vuotias Valancy Stirling elää äitinsä ja sukunsa otteessa. Parantumaton vanhapiika on saanut kokea elämässään vähättelyä, eivätkä tulevaisuudennäkymätkään vaikuta järin lupaavilta. Salaa Valancy haaveilee Sinisestä linnasta, jossa kaikki asiat ovat juuri niin kuin hän toivoisi niiden olevan.

Valancyn elämässä tapahtuu käänne, kun lääkäri kertoo hänen sairastavan parantumatonta sydänsairautta. Valancy päättää, ettei kerro asiasta kenellekään, vaan viettää loppu elämänsä eläen sellaista elämää kuin itse tahtoo -miellyttämättä ketään. Hän pestautuu Karjuvan Abelin taloudenhoitajaksi ja järkyttää sukulaisensa. Ehkä hyvä niin, toisinaan rohkeat teot avaavat uusia ovia.

Pelko on alkuperäinen synti. Melkein kaikki paha on saanut alkunsa siitä, että joku pelkää jotakin.

Montgomery tunnetaan kirjailijana Anna-sarjasta ja Runotytöistä. Sininen linna on tyylillisesti samanhenkinen kuin nuorille lukijoille suunnatut kirjat. Luonto ja sen salaperäisyydet elävät Montgomeryn luomassa maailmassa. Annoista ja Runotytöistä poiketen Sinisen linnan Valancy ei haaveile kirjailijuudesta vaan keskittyy elämiseen. Se on tyttökirjahaaveilujen jälkeen mukava poikkeus. Tosin Sininen linna herätti halun tarttua taas pitkästä aikaa myös muihin Montgomeryn klassikoihin.

Ajankuvastaan huolimatta Sininen linna on iätön kirja, jonka luulisi lohduttavan jokaista, joka on joskus pelännyt pitää puoliaan ja seurata unelmiaan. Valancyn rohkeus kannustaa uskomaan, että unelmien saavuttaminen on loppujen lopuksi kiinni vain pienistä teoista: ja siitä ettei aina mieti mitä muut ajattelevat. Tämä kirja ei vanhene koskaan, vaan säilyttää arvonsa ainakin minun kestolukemistonani.

Ihmiset, jotka eivät pidä kissoista, näyttävät aina ajattelevan, että on jokin erikoinen hyve olla pitämättä niistä.

Suosittelen Sinistä linnaa luettavaksi klassisten tyttökirjojen ystäville, niille jotka haaveilevat sinisistä linnoista, ja jotka haluaisivat uskoa unelmiinsa.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Kirjoita kosmos - Opas spekulatiivisen fiktion kirjoittamiseen

Tänään kiireessä tynkäkommentti spekulatiivisen fiktion oppaasta!

Suomen Tieteiskirjoittajat ry:n ja Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetti ry:n kustantama Kirjoita kosmos vilauttaa näkökulmia spekulatiivisen fiktion monipuoliseen genreen. Tänä päivänä harrypotterien ja nälkäpelien myötä spekulatiivinen fiktio on yhä entistä suositumpaa. Tämä opas toimiikin hyvänä ohjenuorana kirjoittajalle, sekä myös lukijalle, joka yrittää luovia runsaan tarjonnan keskellä. Jo spekulatiivinen fiktio -käsite vaatinee avaamista, ja Kirjoita kosmos selvittääkin lukijalle mistä genressä siis oikeastaan onkaan kysymys.

Eri kirjoittajien artikkeleista koostuva teos pureutuu esimerkiksi tieteiskirjallisuuden kliseisiin, tekstin editointiin, miljööseen, sekä muihin kirjoittamisen kannalta olennaisiin seikkoihin. Mainitsemisen arvoista on myös se, että tieteisromaanien lukijankin kannalta tällaiset faktat ovat mielenkiintoisia, ja ne auttavat ymmärtämään genrelle tyypillisiä piirteitä. Myös spefin kirjoittajille tästä lienee apua, ainakin itse sain pari oivallusta kirjaa lukiessani.

Suosittelen Kirjoita kosmos -kirjaa luettavaksi niille lukijoille ja kirjoittajille, jotka ovat kiinnostuneita spekulatiivisesta fiktiosta.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Marko Hautala: Torajyvät

Marko Hautala: Torajyvät, Tammi 2011

Vastarannankiiski taas täällä. Minua välillä melkein harmittaa se, että nykyään kirjablogeissa "suositut uutuudet" ilmestyvät lukuun aina kertarysäyksellä eli toisin sanoen samat kirjat arvostellaan melkein samaan aikaan monissa blogeissa. Osittain tämä selittyy arvostelukappalekäytännöllä, osittain sillä, että suurin osa kirjablogien pitäjistä nyt vaan sattuu olemaan kiinnostunut uutuuksista. Olen itse jotenkin ollut tämän virran ulkopuolella. En lähtökohtaisesti pyydä arvostelukappaleita ja luen vähän mitä sattuu kirjastosta eteen osumaan. Siksi olenkin äärettömän innoissani siitä, että olen törmännyt melkein uuteen (2011) kirjaan, joka on kotimainen, ja jota ei ole jo arvosteltu jokaisessa kirjablogissa.

Marko Hautala oli minulle ihan vieras juttu, ennen kuin joku suositteli lukemaan hänen kirjojaan. Löysin Torajyvät sattumalta kirjastosta ja nappasin sen mukaani, vaikka viime aikoina tekemistä on ollut huomattavasti enemmän kuin aikaa lukea. Hyvä että nappasin, sillä olen tainnut löytää uuden suosikkikirjailijan itselleni.

Torajyvät -romaanissa kulkee kaksi päällekkäistä tarinaa, joista toinen sijoittuu 1600-luvulle Spegelön saarelle, jonne haaksirikkoutunut kaleeri kuljettaa mukanaan noituudesta syytetyn Jakob Mörtin. Toisessa tarinassa Jenni matkustaa miehensä Aaronin ja Miro poikansa kanssa saarelle tapaamaan sisartaan, joka hoitaa Markusta, Aaronin poikaa ja Jennin rakastettua, joka on saanut aivovamman autokolarin seurauksena. Saippuaoopperamainen ihmissuhdesoppa kääntyy kauhusävyjä saavaksi jännitysnäytelmäksi, joka tuo mieleeni John Ajvide Lindgvistin romaanin hyytävän ilmapiirin. Torajyvät ei silti ole silkkaa kauhunäytelmää, vaan kyseessä on monitasoinen teos, jonka kaikkia ulottuvuuksia on vaikea ensilukemalta edes käsittää.

Torajyvät vangitsi lukijan mystiseen tunnelmaansa. Hautalan kieli on hienoa ja pidän tyylistä, joka ei paljasta lukijalle heti kaikkea, vaan jättää kysymyksiä ilmaan vielä senkin jälkeen, kun kirjan on laskenut käsistään. En malttanut olla lukematta kirjaa loppuun kertarysäyksellä. Hankin taatusti käsiini Hautalan muutkin kirjat. Kirjailijan blogissa kannattaa muuten käydä kääntymässä!

Sitten olenkin ihan kauhean ihmeissäni, kun etsin googlella kirjaan liittyviä blogiarvioita, enkä löydä yhden yhtäkään. Onko tosiaan niin, että kyseistä romaania ole vielä noteerattu blogimaailmassa, vai olenko pudonnut kärryiltä pahemmin kuin kuvittelinkaan?

Suosittelen Marko Hautalan Torajyvät -romaania niille, jotka haluavat lukea jännittävän ja kauhuelementtejä sisältävän, mystisen romaanin. Osallistun tällä myös Satun luetut -blogin minihaasteeseen, jossa piti lukea saarelle sijoittuva romaani.

keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Kirjatraileria, arvontaa ja muuta kevättä

Kevät on päättänyt tulla. Nyt se ei ole enää pelkkä aavistus vaan konkreettinen asia, jonka huomaa, kun katsoo ikkunasta ulos. Eikä tarvitse edes katsoa: aamuyöllä talitiainen lauloi ikkunan ulkopuollella ja kuulosti auton varashälyttimeltä. Heräsin, mutta ei se mitään.

Kirjatrailereista innostuneena jaksan taas mainita kun sellainen osuu eteen. Marko Kitin Oliviivityttö -romaanin (Tammi 2012) traileri löytyy kirjailijan kotisivuilta. Käykää kurkkaamassa!

Bogimaailmassa tapahtuu myös Leena Lumin arvonta, jossa kannattaa käydä osallistumassa täällä.

Minä ehdin lukea vähemmän kuin haluaisin, mutta haaveilen ja pohdin sitäkin enemmän. Sekään ei ole yhtään hassumpaa, mutta lähiaikoina tulossa ainakin ihanan Sysimetsän arvostelu...

Alfons Mucha: Kevät