Recent Posts

torstai 12. toukokuuta 2016

Elina Pitkäkangas: Kuura



Elina Pitkäkangas: Kuura
Myllylahti 2016
355s.
Kirjailijalta

Kuura oli yksi tämän vuoden odotetuimpia kirjoja listallani. Eikä - myönnettäköön- vähiten siksi, että tunnen kirjailijan ja olen lukenut kirjan aikaisemman version. Haluisin kuitenkin kirjoittaa myös blogiin muutaman sanan teoksesta.

Lukiolaikäisistä Inkasta ja Aaronista kertova trilogian avausosa on urbaania fantasiaa ja paranormaalia romantiikkaa sekoitteleva tarina, jonka tiivistetysti voisi kuvailla kertovan rakkaudesta, menetyksen pelosta ja niistä epätoivoisista teoista, joihin ihminen voi ryhtyä pelastaakseen rakkaansa. Inkan pikkuveli joutuu vakavaan onnettomuuteen, eikä Inka suostu kaihtamaan keinoja pelastaakseen veljensä; ei, vaikka joutuisi tekemään sen vuoksi sellaisia tekoja, jotka tietää vääräksi. Jännitystä lisää se, että Turun kupeessä olevan Kuurankeron pikkukaupungin ulkopuolella elävät ihmissudet.

Pitkäkangas on onnistunut luomaan tarinassaan sellaisen ihmissusityypin, joka oikeasti vähän hirvittää. Valtavat pedot ovat kaikkea muuta kuin paijattavia pikkuhukkia: ne ovat petoja, jota kukaan ei pysty kesyttämään. Tarinan maailman ympärille luotu susimytologia on mielenkiintoinen ja toimiva. Vaikka tarina on genreltään paranormaalia romantiikkaa, ei kukaan kimaltele, vaan vaaran tuntu on käsin kosketeltava. Paranormaalin romantiikan genreä rikkoo myös kolmiodraaman puute: hahmojen väliset jännitteet syntyvät mustasukkaisuudesta, omistushalusta ja itsekkyydestä sen sijaan, että kaksi komeaa urosta tavoittelisi samaa yliluonnollisen kaunista tyttöä. 

Hahmot ovatkin yksi tarinan mielenkiintoisimmista tekijöistä. Pitkäkankaan kirjoitustyyli tuo mieleen Annukka Salaman Faunoidi -sarjan. Kuuran hahmot eivät epäile käyttää nuorison suuhun sopivaa kieltä, ja seksiäkin kuvataan kitsastelematta. Lukijoita jakaa varmasti Inkan hahmo, sillä tarinan keskeiseksi henkilöksi hän on häkellyttävän ärsyttävä. Mutta: Inkan hahmo haastaa lukijan ja saa hänet ajattelemaan. Ja toisaalta hahmon ajatuksia seuratessa lukija joutuu myöntämään, että hänen toiminnallaan on motiivi, vaikka se pahalta tuntuukin. Inka on hahmo, jollainen kukaan ei oikeastaan haluaisi olla, mutta jollaisia me salaa tiedämme tai pelkäämme olevamme. Hän eroaa paranormaalin romantiikan heikoista, moraalisista ja heiveröisistä naisista, ja varmasti osa lukijoista pettyy hahmon valintoihin ja toimintaan. Mutta itse ainakin seuraan varsin suurella mielenkiinnolla hahmon kehitystä ja sitä, millaiseksi hän kasvaa trilogian edetessä. Aaronin ja Matleenan romanssi kosiskelee perinteisemmän paranormaalin romanssin ystäviä ja toimii sellaisenaan hyvänä punaisena lankana tarinassa. 

Pitkäkangas kirjoittaa elävää, sujuvaa ja varmasti myös kohderyhmää miellyttävää kieltä, joka tempaa mukaansa. Kertojaratkaisut toimivat hyvin ja Kuura oli positiivinen lukukokemus. Vaikka paranormaalin romantiikan suosio lienee vähitellen hiipumassa, tällaiselle trilogialle on varmasti kysyntää. Seuraavan osan, Myrskyn pitäisi ilmestyä jo vuoden kuluttua, joten jatkoa tarinalle ei joudu odottelemaan kovin kauaa...

Suosittelen Kuuraa paranormaalin romantiikan ja spefin ystäville.