Recent Posts

perjantai 3. syyskuuta 2010

Diana Gabaldon: Muukalainen

Olen yrittänyt muutaman viime vuoden aikana pitää yllä sellaista periaatetta, että luen vain sellaisia romaaneita, joita en ole aikaisemmin lukenut. Tämä periaate on välillä kuitenkin kovin vaikea pitää, koska olen sattunut lukemaan elämässäni niin tavattoman mukavia kirjoja, että haluan palata niiden pariin aina uudelleen ja uudelleen. Tämän vuoden saldo on kuitenkin plussan puolella, joten päätin antaa itselleni luvan tarttua Gabaldonin Muukalaiseen, jonka olen lukenut vähintänkin puolenkymmentä kertaa...

Mikähän kumma Gabaldonissa viehättää? Muukalainen on perin romanttinen kertomus 1940-luvulla elävästä Clairesta, joka on miehensä kanssa Skotlannissa matkalla ja onnistuu kävelemään kivikehään, joka kuljettaa hänet 1740-luvulle. Uudessa elämässään Claire rakastuu skotlantilaiseen mieheen ja päättää lopulta jäädä menneeseen, vaikka pääsisi kivikehän kautta takaisin omaan aikaansa.

Aikamatkusteluajatuksella leikittelevä juoni ei kenties ole millään tavalla erityinen, eivätkä Gabaldonin kielelliset lahjat ole minkään kaavan mukaan laskettavissa korkeakirjallisuudeksi. Romaanissa on jonkin verran asiavirheitä, mutta kieli on humoristista ja oivaltavaa ja romantiikalla sävytetyt kohtaukset pitävät otteessaan. Oikeastaan Muukalaisessa on hyvin paljon kaikkea sellaista, mitä romaanilta kaipaan: se vie ajatukset arjesta, se sijoittuu historialliseen aikaan ja pitää sisällään runsaasti erilaisia ihmiskohtaloita. Gabaldonin tarkoituskin käy selväksi: hän ei yritä kirjoittaa suurta historiallista romaania, tai scifisävytteistä aikamatkailuspekulaatiota, vaan yksinkertaisesti romanttisen kirjan, joka pelastaa lukijan harmaasta arjesta. Ja juuri siinä Gabaldon myös onnistuu.

Harmittavaa kyllä, pitkän kirjasarjan muut osat eivät yllä aivan samaan kuin Muukalainen. Henkilöhahmot pysyvät sarjan muissakin osissa Gabaldonin vahvuutena, mutta juoneltaan muut tarinat ovat heikompia: ne ovat jaarittelevia, mutkikkaita ja jopa pitkäveteisiä, eikä henkilöhahmojen välinen jännite toimi samalla tavalla kuin ensimmäisessä kirjassa.

Suosittelen Diana Gabaldonin muukalaisia erittäin lämpimästi romanttisen ja historiallisen kirjallisuuden ystävälle, joka haluaa lukea "800-sivuisen harlekiinipokkarin, joka sijoittuu 1700-luvulle". Suosittelen myös Skotlannista ja skotlantilaisuudesta innostuville lukijoille...

9 kommenttia:

lumiomena kirjoitti...

Joskus on vaan niin ihana tarttua sellaisiin kirjoihin, joita syystä tai toisesta rakastaa. Ehkäpä ne myös lataavat meitä uusia kirjoja varten?
En ole lukenut Gabaldonia, mutta tuo skottilaisuus kiinnostaisi kyllä.

Teresita kirjoitti...

Yritin sitä ensimmäistä Lordi Johnia kahlata läpi, mutta huonolla menestyksellä. Ei vaan iskenyt. Mutta Muukalaisesta olen kuullut samanlaisia kommentteja, että on parhaimpia Gabaldonin teoksia.

Ahmu kirjoitti...

Kiitos Lumiomena, nyt voin jatkaa suosikkieni uusintalukemista potematta kamalan huonoa omaatuntoa ;) Suosittelen tätä kyllä ihan skottilaisuudenkin vuoksi, mutta kannattaa lähteä lukemaan sellaisella "harlekiinipokkariasenteella" !

Teresita: Ääk! Ne Lordi John -kirjat on ihan hirveitä! Hahmoissa ei ole mitään eloa, eikä juoni kulje mihinkään. Muukalainen kannattaa lukea, jos yhtään innostaa, mutta Lordi Johneilla voi heittää vesilintua: minäkin koitin lukea niitä, mutta ne vaan olivat niin huonoja!!

Satu kirjoitti...

Muukalainen on ihana, yksi suosikkikirjoistani! Muut eivät tosiaan yllä sen tasolle, loppupäästä varsinkaan. Sarja tylsistyi mielestäni siinä vaiheessa kun ympäristö vaihtui. Olisihan Gabaldonin pitänyt ymmärtää se lopettaa jo, mutta silti on pakko lukea uusin osa, että saa tietää mitä henkilöille tapahtuu... :) Lordi Johneja en ole kokeillutkaan, ei vaan ko. henkilö ole niin paljon kiinnostanut.

Ahmu kirjoitti...

Satu: Ihana kuulla, että en ol ainoa, joka on jäänyt kiinni Muukalaisen lumoukseen. Luuln muuten, että sarjan loppupään osien huonontuminen liittyy siihen, että henkilöhahmojen (Clairen ja Jamien) välinen jännitys ei vaan millään voi pysyä yllä loputtomiin. Ainakin minua on viehättänyt nimenomaan henkilöhahmojen välinen dynamiikka ja Skotlanti: viimeisistä osista nämä puuttuvat kokonaan. Mutta kyllä minunkin on aina pakko saada ne lukea...

Oletko muuten kuullut, että Muukalaisesta on tulossa Graphic Novel nimeltä The Exile? Sen ilmestyminen on joskus syyskuun lopulla ja ainakin Bookplus sitä myy... :)

Satu kirjoitti...

Tuo on kyllä totta, mitä sanoit henkilöiden välisestä dynamiikasta.

Ristiriitaisia tunteitani sarjan aina vaan jatkumisen suhteen kuvastavat muuten hyvin ajatukseni lopetettuani edellisen osan, Lumen ja tuhkan maan:
Loppuratkaisu tuntui sellaiselta (sen lehtileikkeen selityksineen) että siihen olisi hyvä lopettaa, ja ajattelin että se oli nyt varmaan siinä - jes, hyvä juttu, eipä tarvitse enää näitä tiiliskiviä käydä läpi ja voi siirtyä elämässä eteenpäin. :)

Sitten menin Gabaldonin nettisivuille etsimään vahvistusta epäilyksilleni, mutta löysinkin sieltä tiedon seuraavasta julkaistavasta osasta ja suunnitelmia sitä seuraavasta. Ja mikä olikaan ensimmäinen päähäni putkahtanut ajatus: "Jee, saan sittenkin tietää mitä näille ihmisille seuraavaksi tapahtuu!" :D

Sarjakuvaversioista en ollut kuullutkaan - mielenkiintoista, kiitos tiedosta!

Leena Lumi kirjoitti...

Nyt lyö tämän kohdalla ihan tyhjää. Kun minä haluan Skotlantiin, luen Denise Minan Patricia Meehan -sarjaa.

Ahmu kirjoitti...

Satu: Minä lankesin tänään ja ostin sen viimeisen osan. Mietin vain pitäisikö nyt lukea koko sarja läpi, kun en ihan muista mitä kaikkea viimeisimmissä osissa tapahtuu! Huokaus!

Leena Lumi: Tuohon en olekaan tutustunut. Täytyy katsastaa! Jotenkin luulen, että Gabaldon ei välttämättä ole ihan sinun juttusi :)

Sara kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu! Noista asiavirheistä sen verran että minua on jonkun verran häirinnyt kolmessa ensimmäisessä osassa lääketieteelliset / sairaanhoidolliset melko räikeät asiavirheet (olen siis itse sairaanhoitaja). Ei kuitenkaan liikaa, koska olen rakastanut näitä kirjoja ihan hirmuisesti. :)