Olen edennyt Gabaldon -uudelleenlukukierroksellani romaanisarjan kolmanteen kirjaan nimeltänsä Matkantekijä. Romaanissa viisissäkymmenissä oleva Claire palaa Craig na Dunin kivikehän kautta 1960-luvulta takaisin 1700-luvun Skotlantiin löytääkseen jälleen rakastettunsa. Jälleennäkemisen jälkeen pariskunnan matka jatkuu erinäisten koettelemuksien ja sattumusten kautta Ranskaan, Länsi-Intian saaristoon ja lopulta Uuteen maailmaan, Amerikkaan.
Muukalainen -romaanin kutkuttava viehätys on kadonnut Gabaldonin jatko-osista, mutta Matkantekijä on vielä ihan viihdyttävää luettavaa kaikkine omituisuuksineen. Gabaldonin romaaneissa tuntuu olevan aivan liikaa sattumia ja ihmeellisiä onnistumisia, mutta onneksi myös jotkut asiat on kuvattu suhteellisen realistisesti. Ensimmäistä kertaa romaania lukiessani muistan ihmetelleeni, miksi pariskunnan jälleennäkeminen oli niin viileä ja hämmentynyt, mutta nyt tajusin ajatella asiaa toisestakin näkökulmasta: tottahan kaksikymmentä vuotta toisistaan erossa ollut pariskunta on väistmättä vieraantunut toisistaan. Gabaldonin Matkantekijässä yhteinen sävel löytyy kuitenkin huomattavan nopeasti...
Gabaldonin kertojaratkaisu on hiukan omituinen, mutta toimii yllättävän hyvin. Clairen näkökulmasta kerrotut tapahtumat kuullaan minämuodossa, mutta kun kohtauksen päähenkilönä on joku toinen henkilöhahmo, on kerronta kolmannessa persoonassa. Ratkaisu toimii hyvin ollakseen melko erikoinen. Minämuodossa kerrotut kohtaukset kun eivät ole mitenkään eroteltuna muust tekstistä -tai pänvaistoin, vaan kertojanäkökulma vaihtuu miten sattuu. Hauskaa mutta outoa.
Suosittelen Matkantekijää Gabaldonin sarjaa lukeville. Tähänkään romaaniin ei kannata tarttua, ellei ole lukenut aikaisempia osia...
0 kommenttia:
Lähetä kommentti