Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti

Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti (Kometjakten)

Suomentanut: Laila Järvinen

WSOY 1991 (julkaistu ensimmäisen kerran 1946)

156s.

Minä en ole ollut koskaan mikään suuri muumifani. Tykkäsin lapsena realistisemmista seikkailuista, kuten Viisikoista ja kaikenlaisista etsivämysteereistä, enkä varsinaisesti innostunut fantasiasta. Halusin lukea sellaisista seikkailuista, jotka pienen järkeni mukaan olivat mahdollista. On hassua muistella omaa kirjallista historiaansa varsinkin tästä näkökulmasta. Lapsena olin pieni realisti kun taas aikuisena olen ajautunut spefin ja fantasian maailmaan ihan huomaamatta. Ehkä se johtuu siitä, että aikuisille ei oikein kirjoiteta jänniä seikkailukertomuksia Viisikkojen hengessä?

Muumeihin tutustuin lapsena lähinnä tv-sarjan kautta ja siitä kyllä pidin kovasti. Muumikirjat sen sijaan tuntuivat vähän tunkkaisilta ja omituisilta. En oikein ymmärtänyt Tove Janssonin kielenkäyttöä, kuvatkin olivat merkillisiä enkä oikein käsittänyt muumien filosofiaa: minusta muumit olivat vähän yksinkertaisia. Myöhemmin olen kuitenkin oppinut arvostamaan erityisesti Janssonin kuvitusta ja mielikuvitusrikkaita tarinoita, jotka aikuisen näkökulmasta ovat älykäitä ja mielenkiintoisia. Kirjoissa on paljon sellaista mitä lapsi ei pysty ymmärtämään.

Muumipeikko ja pyrstötähti valikoitui luettavaksi omasta kirjahyllystä. Olen saanut sen vuonna -97 syntymäpäivälahjaksi hyvältä ystävältäni. Osittain se valikoitui luettavaksi Tove Janssonin juhlavuoden johdosta, osittain siksi, että kaipasin jotakin lyhyttä mutta hyvää mieltä tuottavaa lukemista.

Päivästä toiseen oli harmaata mutta ei satanut koskaan. Pilvet vaelsivat juhlallisesti loputtomina synkkinä riveinä yli taivaan, ja niiden alapuolella maa odotti. (Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti, s.39)

Tarinassa Muumipeikko ja Nipsu lähtevät kotikonnuiltaan muumilaaksosta selvittämään salaperäisen pyrstötähden arvoitusta. Filosofi Piisamirotta väittää, että tähti saattaa iskeä maahan ja kaikki menevät muhennokseksi. Muumipeikko haluaa tietää pitääkö se paikkansa ja mitä asialle voisi tehdä. Matkalla tähtitornille heidän joukkoonsa liittyy huuliharppua soittava Nuuskamuikkunen sekä Niisku ja tämän sisar Niiskuneiti, johon Muumipeikko rakastuu palavasti. Lopulta päästään takaisin kotiin ja suojaan pyrstötähdeltä, jonka häntä pyyhkäisee laakson yli, mutta joka jatkaa matkaansa taas kohti avaruutta.

Tarinan teema on aika synkkä ja jopa ahdistava ja Pyrstötähti onkin ehkä yksi pelottavimmista muumitarinoista. Siitä voi hakea maailmanloppuun liittyvää symboliikkaa tai sitoa tarinan omaan aikaansa, jolloin sodan varjo oli langennut Suomen ylle. Janssonin piirrokset onnistuvat vangitsemaan hyvin painostavan tunnelman joka tarinassa on. 

Muumipeikko ja pyrstötähti herätti halun tarttua myös muihin Tove Janssonin kirjoihin. En myöskään ole koskaan lukenut häneltä mitään aikuisille suunnattua, joten sekin voisi olla mielenkiintoinen kokeilu. Muumikirjat olen tainnut kaikki lukea joskus teininä tai ne on luettu minulle lapsena, mutta olen aika vakuuttunut siitä, että tarinat avautuvat ihan toisella tavalla aikuislukijan silmin. Ehkä siinäkin on hyvä syy tarttua kirjoihin uudelleen.

Suosittelen Muumipeikko ja pyrstötähti -romaania filosofisten lastenkirjaklassikoiden ystäville.