Richard Matheson: Olen legenda

Richard Matheson: Olen legenda (I Am Legend, 1954)

Suomentanut: Vuokko Aitosalo

Kansi: Jarno Kantelinen

Vaskikirjat 2007

163s.

Richard Mathesonin Olen legenda on yksi vampyyri- ja zombiapokalypsikirjojen klassikoita. Maailmaa riivaa vampirismivirus, joka on tehnyt kaikista ihmisistä yöllä liikkuvia verenhimoisia vampyyreja. Kaikista paitsi yhdestä. Robert Neville taistelee yksinään eläviä kuolleita vastaan, suojaa talonsa vakosipuleilla ja tutkii syitä sille, miksi hirvittävä tauti on ottanut ihmiskunnan otteeseensa ja miksi vain hän on selvinnyt hengissä.

Mathesonin vampyyrit ovat verenhimoisia, öiseen aikaan liikkuvia olentoja, jotka vihaavat valkosipulia, pelkäävät uskonnollisia symboleita, ja jotka voi surmata iskemällä vaarman niiden kehoon. Matheson on kuitenkin vienyt vampyyrimytologian asteen verran tieteellisempään suuntaan, sillä Nevillellä on tarve selittää, mistä kaikki johtuu ja miksi tartunnan saaneiden keho reagoi sellaisella tavalla. Olen legenda poikkeaa siis aika tavalla Houkutuksesta, True Bloodista ja muista vampyyriteemaa hyödyntävistä romaaneista. No, kirjan alkuperäinen versio on kirjoitettu vuonna 54, joten lienee ihan ymmärrettävää, että se goottilaisen romantisoinnin sijaan vie tematiikkaa hiukan scifimpään suuntaan.

Ne käänsivät kalpeat kasvonsa häntä kohti kuullessaan moottorin äänen. Hän näki niiden kävelevän ulos autotallin avoimesta ovesta ja puri hampaansa yhteen. Miten typerä, turha tapa kuolla! 

Ne lähtivät juoksemaan autoa kohti leveänä rivistönä. Hän tajusi yhtäkkiä ettei voisi pysähtyä. Hän painoi kaasun pohjaan, auto puski väkijoukon lävitse ja kolme hyökkääjää kaatui nurin kuin keilat. Törmäykset ravistelivat autoa rajusti. Auton ikkunoissa vilisi kirkuvia kasvoja, ja niiden huuto sai Nevillen veren hyytymään. (Matheson: Olen legenda, s.36)

Neville on kuitenkin vahvoilla. Hän liikkuu vain valoisan aikaan, jolloin viruksen saaneet vampyyrit ovat horroksessa. Hän on ottanut missiokseen tuhota kaikki vampyyrit ja etsiä parannuskeino, jonka avulla olisi mahdollista pelastaa edes muutama. Öisin Neville sulkeutuu hyvin varustettuun taloonsa, jonka hän on eristänyt vampyyrien hyökkäyksiä kestäväksi. Yksinäisyys on piinaava, mutta Neville hukuttaa surun ja ikävän alkoholiin, hän on päättänyt ettei kuole.

Romaanin loppu on lohduton ja tuo jollain tavalla mieleen Beckettin Genesiksen, jonka luin viime vuoden puolella. Lähinnä Olen legendassa toistuu ajatus enemmistön muuttumisesta vähemmistöksi. Ylivertaisena itseään pitävä ihmisrotu unohtaa niin helposti, että asena luomakunnan hallitsijana on myös helposti menetetty. Neville suhtautuu kohtaloonsa tyynesti ja jättää lukijan katselemaan viimeistä sivua turtuneena.

Suosittelen Richard Mathesonin romaania Olen legenda klassikoiden ystäville. Myös niille, jotka ovat kiinnostuneet vampyyri-, scifi- ja kauhukirjallisuudesta.