Kang Chol-hwan&Pierre Rigoulot: Pjongjangin akvaariot - 10 vuotta Pohjois-Korean gulagissa

Pjongjangin akvaariot (Siltala 2012) 226s.

Isoäiti herätti minut aamun valjetessa. Ei tullut enää kysymykseen, että olisin pannut vastaan niin kuin Pjongjangissa, jossa teeskentelin nukkuvaa silloin kun halusin viipyä vielä hetkisen lämpimän vuoteen pohjalla. Nousin talon ainoan hehkulampun kelmeässä valossa. Vedin niskaani kamalan univormuni, söin (taas!) maissia ja menin kokoontumispaikalle. Sinne oli kerääntynyt muita lapsia, jotka tarkastelivat minua uteliaana. (Pjongjangin akvaariot, s. 73)

Pohjois-Korea on nyt varsin ajankohtainen aihe. Tuo omituinen, syrjäytynyttä elämää elävä maa herättää levottomuutta ja pelaa omilla pelisäännöillään. Minulle Pohjois-Korea tuli ensimmäisenä tutksi mielenkiintoisesta Suljettu maa -kirjasta, jossa Pohjois-Koreasta paenneet loikkarit kertoivat kokemuksistaan. Pjongjangin akvaariot on samaan tapaan tosipohjaiseen tarinaan perustuva kertomus, joka suurimmaksi osaksi sijoittuu Pohjois-Korean pahamaineiselle vankileirille. Dystopiankaltaista maailmaa on vaikea uskoa todeksi.

Kirjan kertojan isovanhemmat ovat Japaniin siirtolaisina muuttaneita Pohjois-Korealaisia. Heitä houkutellaan palaamaan takaisin lapsuuden kotimaahansa, ja perhe päättää lähteä laivalla Pohjois-Koreaan, vaikka huhut kertovat, että kaikki ei ole aivan niin kaunista kuin on lupailtu. Perhe saa ruhtinaallisen vastaanoton ja hienon asunnon, mutta hyvin pian käy selväksi, että maa ei ole aivan sellainen paratiisi, kuin on luvattu. Ympärillä on köyhyyttä, ja perheen elämää rajoitetaan paljon enemmän kuin Japanissa. He joutuvat luopumaan autostaan, ja pian kaikki oppivat myös olemaan hiljaa silloin, kun lähistöllä on vieraita korvia kuuntelemassa. Pohjois-Korean hallinto näyttää synkän puolensa.

Sukulaiset aavistivat, että isoisän kummallinen katoaminen oli turvallisuuspalvelun tekosia, mutta eivät tohtineet sitä myöntää. Kyllä heidän olisi pitänyt tietää mistä oli kyse, sillä useita henkilöitä lähipiiristä oli kadonnut vastaavanlaisissa oloissa. (Pjongjangin akvaariot, s.48)

Isoisän katoamisen jälkeen isoäiti, isä ja lapset kuljetetaan Yodokin vankileirille. Perheen äiti pakotetaan ottamaan avioero isästä, eikä hän saa nähdä perhettään enää. Vankileirillä koittavat ankarat ajat, sillä kaikista vääristä teoista ja sanoista rankaistaan. Elämä on työtä ja hengissäselviytymistä. Kang Chol-hwan elää lapsuutensa keskitysleiriolosuhteissa, ympärillään nälkää, hätää ja kuolemaa. Lopulta leiriltä vapautumisen jälkeen hän päättä lähteä Pohjois-Koreasta keinolla millä hyvänsä.

 Pohjois-Korean tilanteesta kertovat kirjat ovat järkyttävää ja pysäyttävää luettavaa. On vaikea uskoa, että maailmassa on edelleen sellaisia valtioita, joissa käsite 'ihmisoikeus' on täysin fiktiivinen. Toisaalta on samanaikaisesti hämmentävää, että Pohjois-Korea on säilynyt sellaisena vyöhykkeenä, jonne länsimainen vaikutus ei juurikaan ole ulottanut lonkeroitaan. Kuten aikaisemminkin jo mainitsin: on vaikea erottaa lukeeko fiktiivistä dystopiaa, Nälkäpeliä tai muuta, vai tosipohjaista tarinaa, joka kertoo oikeista ihmisistä ja oikeasta maailmasta. Pelkkä johtajanpalvonta ja kommunistinen valtionhallinto ei sinällään tee kauheudesta niin kauheaa, vaan ne olosuhteet, joissa ihmiset elävät ja olevat. Ja se tietämättömyys, joka heillä on muusta maailmasta.

Yllätykset eivät loppuneet siihen. Päivällisen jälkeen isäntä ehdotti kierrosta naapurikulän yökerhossa. Suostuimme vaikka emme tienneet mitä hän oikein tarkoitti. Minua ihmetti väkisinkin. Eivätkö täkäläiset siis tee työtä? Kello oli 23.00-24.00 ja me olimme lähdössä ulos. (Pjongjangin akvaariot, s.192)

Suosittelen kirjaa luettavaksi Pohjois-Korean elämästä, keskitysleirien kauhuista ja dystopisesta reaalimaailmasta kiinnostuneille. Vaikka kirjan tapahtumat sijoittuvat 1990-luvulle, tämä on nyt äärimmäisen ajankohtainen.