 |
| Juhana Pettersson: Sokerisamurai (Into 2013) 316s. |
(Pettersson: Sokerisamurai, s.12)
Lumi ja Stella ovat uuden Sugar Samurai -bändin tähdet. Tuotta Idi Aminilla on suunnitelma, jonka mukaan ollaa seksikkäitä, haluttavia ja kiellettyjä. Se on helppoa, sillä tytöt ovat vasta kurottelemassa täysi-ikäisyyden rajoja. Lumi haluaa tehdä musiikkia ja rakastaa. Stella haluaa julkkikseksi hinnalla millä hyvänsä. Vaikka sitten pitäisi esittää teinilesboa tai panna rikkaan liikemiehen kanssa. Äidin neuvojen mukaan kaikki keinot ovat sallittuja. Lumi ei sen sijaan ole nähnyt äitiään pitkään aikaan, sillä äiti on alkoholisti, eikä hänellä ole aikaa muille kuin jatkuvasti vaihtuville miesseuralaisille. Bändi pistetään kasaan ja keikkaa alkaa syntyä.
Kun me on vähän aikaa kähmitty ja tanssittu, Stella siirtyy korjaamaan työnsä hedelmiä flirttailemalla joidenkin kundien kanssa. Stella tähtää aina parhaimman näköisiin, rikkaisiin tai vaikutusvaltaisimpiin. Tai oikeastaan kyllä ekaksi vaikutusvalta, sitten raha ja naama vasta kaukana kolmantena. Ollakseen niin halukas tekemään itsestään silmäniloa hyvännäköisille kundeille Stella puhuu niistä tosi harvoin. Tai siis ei koskaan. Ei edes mitään Alexander Skarsgård-läppää tai muuta julkkisten kuolaamista. Tuntuu, että sitä kiinnostaa vain ura, huomio ja raha. (Pettersson: Sokerisamurai, s.66)
Sokerisamurain kertojaratkaisu on onnistunut. Stella ja Lumi saavat kumpainenkin oman puheenvuoronsa, Lumin ääni on puhekielinen ja kömpelö, kun taas Stellan kerronnassa huokuu jopa ärsyttämiseen asti itsevarma ja teini-ikäisen, ulkonäöstään varman tytön ylimielisyys. Hahmo on jopa niin onnistuneen raivostuttava, että on vaikea lukea tekstiä suuttumatta. Välillä mennään ylilyöntien puolelle: joko olen itse unohtanut millaista on olla teini-ikäinen, tai sitten Stellan ylikorostunut itsevarmuus ei vain ole uskottavaa. Toisaalta melkein kärjistetty naiivius on mielenkiintoista, sillä se asettaa toisistaan poikkeavat henkilöhahmot vastakkaisiin rooleihin. Jotka myöhemmin kääntyvät päälaelleen.
Mikko on helpottunut, kun lähdemme baarista. En ole tyytyväinen illan tähänastiseen tulokseen. Kaltaisellani menestyvällä tyylikkäällä naisella kuuluu olla homokaveri, jonka kanssa voi juoruta, shoppailla ja viettää aikaa.
"Voitsä vähän avata mulle, mihin sä tarttet tätä homokaveria?" Seisomme Mikon kanssa Feniin edessä. Näytämme riitelevältä pariskunnalta.
"Se kuuluu asiaan". Typerä kysymys. "No, ollaanko me menossa johonkin?"
(Pettersson: Sokerisamurai, s. 116)
Sekä romaanin parisuhdekuviot että tyttöjen bändiviritelmät alkavat saada tarinan edetessä yhä enemmän hyväksikäyttöön liittyviä piirteitä. Stellan julkisuushaaveilla on oma likainen puolensa ja Lumi hakee mielihyvää s/m seksin harrastamisesta. Romaanin makuuhuonekohtaukset käyvät tarinan edetessä melko yksityiskohtaiksiksi, mikä pakottaa väkisinkin lukijan miettimään, onko romaanin tarkoituksena kiihottaminen, kauhistuttaminen vai provosoiminen. Teini-ikäisten ja seksuaalivähemmistöjen edustajiin kuuluvien hahmojen elämässä olisi varmasti muutakin ammennettavaa, ja lukiessa tulee välillä sellainen olo, että "teinilesboseksi" muuttuu tarinan itsetarkoitukseksi. Muitakin elementtejä on: hyväksikäytön teemat ja musiikkibisneksen takahuoneiden tapahtumat ovat yhtä lailla sellaisia aiheita, joista riittäisi ammennettavaa.
Kirjaa lukiessa jouduin hieman pohdiskelemaan omaa suhtautumistani siihen, miten kirjailija vaikuttaa teoksen tulkintaan. Sokerisamuraita näin jossakin arvostelussa verrattavan Figty Shades of Greyhin, luulen mielleyhtymien johtuvan tietyistä seksuaalisista mieltymyksistä, joihin kummassakin romaanissa puututaan. Jostain syystä tuntuu helpommalta ajatella naista kirjoittamassa tällaista tekstiä, enkä tietysti halua Sokerisamurainkaan kohdalla kyseenalaistaa kirjoittajan motiiveja. Jotenkin vain Sokerisamurain kaltainen asetelma, jossa nuorien naisten elämää tarkastellaan lähietäisyydeltä, tuntuu likaiselta, kun kirjoittajana on mies. Hämmentävää huomata ajattelevansa näin! Ehkä se on tarkoitus, ehkä tekstin kuuluukin provosoida. Näin naisena tuntuu joka tapauksessa melkein karmivalta lukea tarinaa, jossa sekä hyväksikäytetään niin seksuaalisesti kuin muillakin tavoilla että toisaalta annetaan mielestäni liiankin stereotyyppinen kuva seksuaalivähemmistön tavoista. Ymmärsin jostakin, että tämä olisi ollut jollain lailla feministinen teos, mutta ilmeisesti tämä aspekti meni minulta jotenkin ohi. Tai sitten en vain tajunnut.
"Voinko mä siis kysyä..." Yritän ohjata keskustelua mieluisampaan suuntaan. Olisi ehkä pitänyt miettiä etukäteen mitä mä Mariannesta oikein haluan. Kotona tuntui ilmeiseltä että se voisi jotenkin auttaa mua ottamaan kontaktia lesbokuvioihin mutta nyt en muista mitä ne kuviot taas olikaan. Luin Sofi Oksasen baby janen ja oon käynyt niissä ihan samoissa baareissa mutta ei se jotenkin lähde käyntiin. Ehkä mulla on liikaa kavereita, omat ympyrät. Ehkä jos olisin sinkku, mulla ois selkeempi päämäärä. (Pettersson: Sokerisamurai, s.182)
Tässä romaanissa oli rankkoja teemoja ja rankkoja kohtauksia, joita en lähtisi suosittelemaan luettavaksi ihan kenelle tahansa. Kirjan kohderyhmä jää hieman mysteeriksi. Kirjasfäärissäkin todetaan, että tämä voisi olla hyvin nuorten(aikuisten)kirja, jos tietyt kohtaukset olisi poistettu. Totta, mutta nuortenkirja tämä ei ole. Mikä se sitten on?
Suosittelen Juhana Petterissonin Sokerisamuraita niille, jotka haluavat lukea rankkoihin teemoihin tarttuva, sievistelyä välttelevän rohkean romaanin.
9 kommenttia:
Ei toki, tätä kirjaa voi suositella vain yhdelle ihmisryhmälle: miehille, jotka pitävät "lesbo"seksin lukemisesta.
En tuomitse sinua siitä, että tuntui ikävältä että kirjoittaja on mies nyt kun olen itse lukenut teoksen. Eihän tämä oikein tunnu muulta kuin miehen fantasialta. Mikä on kai ihan okei mutta tässäkin tekstissä on sellainen tupla-alistus että esineellisestään paitsi kaikki naiset, myös seksualisoidaan lesbot. Nimittäin Samuraissa lesbo = nainen jolla on enemmän miehiä kuin naisia ja sen naisenkin kanssa ollaan vain toisen mieliksi. Tai no kai se on mahdollista että joku lesbokin saa kiksit siitä kun lukee kohtausta, jossa nainen laukeaa vasta kun saa imeä dildoa ja toinen nainen hokee että et oo lesbo, et oo lesbo.
Ylipäätän lesbo-sanaa käytetään tässä niin monta kertaa turhaan, etten edes tiedä tarkoittaako tuo muutama kirjain enää mitään.
Jos tarkoitus oli kritisoida jotakin, meni rankasti pieleen. Provoilukaan ei tunnu osuvan nappiin kun ei tästä tule mitään yhteenvetona. Kaikki on muutenkin jotenkin epäuskottavaa. Olisi mieluummin kannattanut poistaa juoni ja myydä seksikohtaukset jollekin joka tuottaa pornoa. Miehille.
Ei kai siinä sinällään mitään pahaa ole. Mutta luulen että lesbojen kannattaa pysyä kaukana tästä kirjasta. Ehkä jopa kaikkien naisten? Mutta minä tiedän, raivofemakko. Ja tuleepa sitä flanellipaitaakin käytettyä.
Tulipa romaani. Ajattelin aluksi että kirjoitan itsekin arvostelun, mutta tuntuu että en viitsi mainostaa tätä ihmettä yhtään sen enempää.
En tiedä, kyllä minullekin ihan heteronaisena tuli tästä kirjasta jotenkin paha olo. Ensinnäkin se, että kirjan päähenkilökaksikko esitetään asetelmassa, jossa heihin kohdistuu lähinnä vain hyväksikäyttöä. Okei, voi olla, että esim musiikkibisnesmaaimassa tuollaista ilmenee, mutta suoraan sanottina en usko, että ainoa keino saada töitä, on myydä seksiä. Ja kuten tuossa kirjoituksessani mainitsin, jäi vähän kurja maku siitä, kun lesbojen elämä kuvattiin niin yksipuolisesti.
Ihmettelin aika tavalla sitä, kun Pettersson viittasi kotisivuillaan King kong-tyttöön, joka käsittääkseni (en ole kirjaa lukenut) on feministinen teos. Menikö minulla jotakin pahasti ohi kun luin Sokerisamuraita? Feminismiä en tästä löytänyt.
King kong -tytössä on minusta hyviä pointteja. Siinä korostetaan sitä, ettei pidä heittäytyä uhriksi. Siinä mielessä on yhteys, että Stella käytti miehiä surutta hyväkseen. Toki homma toimi toisin päin. Jos tekstin oli tarkoitus olla feministinen, olisin kaivannut joko enemmän ironiaa tai sitten sitä, että tytöt itse eivät olisi olleet, hm - feikkejä? ikäviä?
Oli siellä loppupuolella repliikki, jossa dissattiin Stellaa juurikin tuosta feikkilesboudesta. Ei ongelma olekaan itse feikkilesbous - mikä helvetti se edes on - vaan se, mitä käsitystä ko. esitykset korostavat ja jatkavat. Sama kuin että en minä ole kieltämässä miehiltä kahdesta naisesta haaveilua. Tai yaoi-tytöiltä homoparien ihkutusta. Sitä ei vain minusta tarvitse heittää toisten naamalle.
Ennen lukemista oli sellainen fiilis että tämä on nyt taas tällainen tarina tyttöjen välisestä ystävyydestä ja olin että ei pliis enää mutta öö jotenkin meni koko tyttöjen rakkaus ohi.
mutta mitä minä tiedän*
Mulle jäi tästä kirjasta tosi hämmentynyt olo, ja siksi piti tulla purkamaan fiiliksiä tänne. Mikäli teoksen tarkoitus oli kuohuttaa ja kiihdyttää seksuaalisesti, niin siinä se onnistui. Toimi ihan hyvänä korvikkeena pornolle. Lumin ja Stellan välinen rakkaustarina (kai sitä rakkaustarinaksi voi kutsua?) oli myös ihan hellyyttävä.
Väistämättä kuitenkin hiipii mieleen, että tässä on enemmän kielellistetty heteromiehen lesbo- ja muita seksifantasioita ja vain välillisesti pureudettu siihen, millaista on olla seksuaalisuutensa kanssa hukassa oleva nuori nainen. Tuntuu hiukan surulliseltakin huomata, kuinka noin nuoret naiset on jälleen kerran onnistuttu seksuaalistamaan viihteen nimissä. On vaikea uskoa, että kirja toimii heijastuksena kenenkään tavallisen teinitytön elämästä. Toki kirjassa oli annettu hiukan kontekstia sille, miksi Lumi ja Stella käyttäytyvät kuin käyttäytyvät (menestyshakuinen äiti, huonot kotiolosuhteet), joten ihan täysin tuulesta temmattua se tyttöjen representointi ei ollut.
Yks asia, joka mua alko todella ärsyttämään jossain vaihessa, oli seksikohtauksien määrän runsaus ja rajuus. Ihanko oikeasti kaikki on tosta noin valmiita kaulapantaleikkeihin yms., kun joku vaan ilmaisee kiinnostusta sitä kohtaan? Aluksi kirja sai mut "seksuaaliseen kiihkoon", mut loppuvaiheessa alko ällöttää niin paljon, että harkitsin muuttoa jonnekin nunnaluostariin. Mielestäni kohtaukset olisivat olleet merkityksellisiä, jos niitä olisi ollut vähemmän.
Tää kirja saikin mut pohtimaan, kuinka paljon kirjallisuudessa voidaan antaa asioita anteeksi viihteeseen ja fantasiaan nojaten? Onko oikein esittää teinitytöt näin yliseksuaalisessa ja pornohenkisessä valossa, jos se tehdään tarkoituksellisen yliampuvaksi (ja ohessa on myös inhimillisiä elementtejä, esimerkiksi hellyyttä ja huolehtimista päähenkilöiden välillä)? Voiko fiktio olla koskaan puhtaasti fiktiota vai voiko tällaiset teokset heijastua siihen, millainen kuva teinitytöistä piirtyy?
Kaikkein tärkeintä ois varmaan saada palautettua nuorilta tytöiltä ja erityisesti lesboilta ja biseksuaaleilta, kuinka he kokevat tämän kirjan sisällön. Pystyvätkö he nauttimaan kirjan sisällöstä vai onko kirja todellakin suunnattu lähinnä pornoon kyllästyneille heteromiehille, joiden hakukentissä on aina ykkösenä "teen lesbian sex"? Itse en tällaisena white bread, cis-hetero -naisena osaa muuta kuin kiitellä kirjaa sen ansioista (esim. mukaansatempaavuus, suht onnistuneet hahmokuvaukset) ja surkutella sitä, kuinka periaatteessa hyvä kirja-idea jäi jossain vaiheessa pahasti raiskaushenkisten kohtausten, lesboheruttelun yms. jalkoihin.
"Kaikkein tärkeintä ois varmaan saada palautettua nuorilta tytöiltä ja erityisesti lesboilta ja biseksuaaleilta, kuinka he kokevat tämän kirjan sisällön."
Aaargh, mikä moka. En siis tarkoittanut nuoria tyttöjä vaan nuoria naisia, noin parikymppisiä.
Olen itsekin vielä kohtuullisen nuori immeinen, mutta sen verran kirjan päähenkilöitä vanhempi, et luin tätä väistämättä nuorista huolehtivat täti-ihmisen silmin.
Yksi lisäys vielä: Kiinnitin huomiota siihen, kuinka vahvasti rakkaus ja (sadomasokistinen) seksi kulkivat rinnakkain kirjassa. Rakkaus-sanaa viljeltiin paljon, mutta useimmiten joko edeltäen intohimoista seksin harrastamista tai sen jälkeen tullen. Ehkä olen yliromanttinen, vanhanaikainen tai jotain, mutta itseäni hiukan ihmetyttää, kuinka seksuaalinen himo voidaan näin vahvasti yhtäläistää rakkauden kanssa? Onko romaanin sanoma todellakin se, että todellista rakkautta on se, kun haluat alistaa jonkun seksiorjaksesi ja kutsua häntä lutkaksi?
GripMode, kiitos kommentisteistasi! Siitä on jo aikaa, kun tämän kirjan luin, mutta nyt kun se kommenttisi myötä palautui mieleeni, niin vieläkin jää likainen olo.
Muistan, että aikanaan kun tämän postauksen julkaisin, kirjailija jakoi sen facesivuillaan ja postaukseni sai siellä aika paljon kritiikkiä siitä, että miksei muka mies saa kirjoittaa tyttörakkaudesta jne. Saa toki, se ei ollut postaukseni pointti. Jotenkin tämä kirja laittoi silti kyseenalaistamaan teoksen pohjimmaisia motiiveja. Mielummin tällaista romaania lukisi, jos sen kirjoittajana olisi nuori nainen: nyt tekstistä jäi hyväksikäytön maku suuhun.
Ei se tietenkään näin mustavalkoista ole, enkä kirjailijaa tuntematta voi tietää muuta kuin sen, minkä olen kirjan sivuilta lukenut. Kieltämättä ajatuksia herättävä teos!
Lähetä kommentti