Charlaine Harris: Pedon veri

Charlaine Harris: Pedon veri (Gummerus 2012)

Kuka juuri muutama kirja sitten sanoi, ettei aio lukea vähään aikaan vampyreista? No, Sookien tarinat ovat jonkinlainen poikkeus, koska niitä ei missään nimessä voi ottaa liian vakavasti. Pedon veri oli kuten aikaisemmatkin Sookie Stackhouse -sarjaan kuuluvat kirjat: kevyttä ja aivotonta vampyyrihömppää.

Olin vihainen vähän kaikille kun ajoin sinä iltana kotiin. Minulle tulee aina välillä sellaisia puuskia. Ehkä niin käy jokaiselle. Se johtuu varmaan kuukautiskierrosta tai jostain muusta kierrosta. Tai ehkä tähtien asennosta. (Harris: Pedon veri, s. 122)

Sookiella on ollut elämässään vauhtia siitä saakka, kun vampyyrit astuivat ulos arkuistaan ja hän tapasi vampyyri-Billin, joka johdatteli hänet mukaan yön salaperäiseen maailmaan. Nyt Bill on menneen talven lumia, sillä Sookie on verisiten sidottu viikinkikomistus Ericiin. Veriside on löyhä tekosyy, sillä Sookie on tuntenut Ericiin vetoa miltei alusta saakka. Nyt Sookien elämään on tullut vieläkin lisää jännitystä, sillä myös muodonmuuttajat aikovat paljastaa todellisen luontonsa ihmisille. Eikä Sookien keiju isoisoisästäkään tunnu olevan pidemmän päälle muuta kuin harmia.

"Minun täytyy siis varoa lähestymästä keijuja, koska kimppuuni saatetaan käydä milloin tahansa siksi, että olen Nialin lapsenlapsenlapsi."
     "Aivan. Keijujen maailmassa on hirvittävän vaarallista, varsinkin nyt. Se on yksi syy siihen, miksi olemme päättäneet elää ihmisten keskuudessa." Claude vilkaisi Claudinea, joka ahmi nugetteja aivan kuin olisi joutunut näkemään nälkää. (Harris: Pedon veri, s. 145)

Sookielle käy selväksi, että hänen isoisoisänsä viholliset yrittävät hankkiutua hänestä eroon. Bon Tempsissä tapahtuu jälleen kerran myös murha, jolla näyttää olevan jotain tekemistä muodonmuuttajien paljastuksen kanssa. Sookie on jälleen joutunut vaaraan, josta hänen pitäisi yrittää selvitä ehjin nahoin.

No niin, ehkä tämä ei kuitenkaan ollut niin kovasti vampyyripainotteinen kirja. Harris tuntuu jo itsekin kyllästyneen pimeässä viihtyviin henkilöhahmoihinsa, sillä tässä romaanissa leijonan osan syövät keijut ja muodonmuuttajat, jotka rikastuttavat yliluonnollisten olentojen hahmogalleriaa läsnäolollaan. Minulla on tältä osin hyvinkin hatarat käsitykset kansanperinteen vastaavista olennoista, mutta keijut vaikuttavat jäätävän kammottavilta otuksilta samaan tapaan kuin muutamassa muussa romaanissa, jossa ne ovat esillä (esimerkiksi Melissa Marrin Ilki ihana, sekä Kiesten Whiten Paranormaali ja Yliluonnollisesti. )

On virkistävää lukea kevyttä hömppää. Olen käytännössä sitä mieltä, että Harrisin juoni alkaa polkea paikallaan, enkä jotensakaan pysty näkemään mitään järkevää ja toimivaa loppua koko kirjasarjalle. Kai tämä kaikki jossain vaiheessa päättyy, mutta se, onnistuuko Harris pitämään lukijansa tyytyväisinä loppuun saakka jää nähtäväksi. Kenties mukaan saadaan taas lisää yliluonnollisia olentoja, murhia ja verellä mässäilyä? Vai valitseeko Sookie helpon ja tavallisen elämän? 

Pedon veri jättää jälleen avonaisia kysymyksiä, jotka saavat luultavasti tarttumaan myös seuraavaan romaaniin. Kannattaa lukea, jos on jäänyt sarjaan koukkuun niin kuin minä näköjään olen...