Tämän blogin olemassaolon aikana en ole lukenut Maailma vailla loppua -romaania, mutta löysin varhaisemmasta blogistani tekstin, jonka olen kirjoittanut heti luettuani kirjan vuonna 2008:
Sain tänään aamulla luettua loppuun Follettin uusimman Maailma vailla loppua, jota olen odottanut jo vuositolkulla sen jälkeen, kun kuulin kyseisen opuksen ilmestyvän. Kirjan haasteeksi sanottakoon se, että Taivaan pilarien jälkeen odotukset olivat aivan valtavan suuret, ja on melko lailla epätodennäköistä, että mikään romaani pystyisi niitä odotuksia täyttämään. Skeptinen suhtautuminen jatko-osiin ei auta asiaa yhtään: olen aina ajatellut, että hyvä kirja pitää jättää koskemattomaksi ja unohtaa jatko-osat, jotka vain pilaavat mielikuvan, jonka alkuperäinen teos on luonut.
Mutta Follettin historialliset romaanit ovat kaikesta huolimatta jotakin sellaista, johon uskallan aina luottaa. Uudessa romaanissa, niin kuinTaivaan pilareissa, Follett kuljettaa useita ihmiskohtaloita tarinan mukana ja lukija voi seurata suurimmalla mielenkiinnolla sitä nimenomaista hahmoa, johon samaistuu kaikkein eniten. Täytyy kuitenkin todeta, että Maailma vailla loppua ei kenties onnistu henkilökerronnassaan aivan niin hyvin kuin Taivaan pilarit. Tämä voi tietysti olla harhaanjohtava kommentti, joka johtuu vain lukijan suurista odotuksista ja Taivaan pilareihin kohdistuvasta intohimosta. Kaikesta huolimatta henkilöhahmot ovat onnistuneita, eläviä ja mielenkiintoisen inhimillisiä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Nämä poikkeukset ovat henkilöhahmoja, jotka jostain syystä näyttäytyvät minulle liian "pyöreinä" , eli jollain lailla pinnallisina, kliseisinä stereotyyppisinä henkilöinä, joissa ei tunnu olevan mitään negatiivisella tavalla inhimillistä ominaisuutta. Tällaiset, pääpiirteittäinkin positiivisessa henkilöhahmossa olevat inhimilliset heikkoudet tekevät huomattavaa roolia silloin, kun lukija etsii kohdetta, johon samaistua.
Maailma vailla loppua onkin täysin itsenäinen romaani, eikä sitä näin ollen pitäisi ryhtyä vertaamaan Taivaan pilarien kanssa ainakaan muilta osin kuin kirjoitusteknisiltä ratkaisuiltaan. Romaanissa viittaukset Taivaan pilarien aikaan tuntuvatkin jokseenkin turhilta ja jopa ärsyttäviltä. Ne kuitenkin on helppo ohittaa, kun ottaa huomioon tavan, jolla juoni muuten pitää lukijan otteessaan: itse luin yli tuhatsivuisen opuksen muutamassa päivässä siitäkin huolimatta, että olin päättänyt kahlata uusintakierroksessa olevan GabaldoninTuliristin loppuun ennen sitä. Turha toivo, Follett vei mukaansa niin, etten mahtanut sille yhtään mitään.
Mitä jäinkään Taivaan pilareista kaipaamaan? "Pikkupojat tulivat varhain hirttäjäisiin-" Follett aloittaa ja lopettaa ensimmäisen Kingsbridgen kylään sijoittuvan romaaninsa ja saa joka kerta kylmät väreet kulkemaan selkääni pitkin. Miksi, sitä en tiedä. Taivaan pilarittuntuukin melkein taideteokselta, jonka jokainen yksityiskohta on tarkkaan mietitty. Tällaista hengästyttävää kylmänväristystä Maailma vailla loppua ei missään vaiheessa aiheuttanut, vaikka osoittautuikin kaikilla muilla tavoilla äärimmäisen hyväksi lukukokemukseksi. Huomaamattani silti vertailen näitä kahta kirjaa, vaikka se ei missään määrin ole tarkoituksen mukaista.
Tv-sarjaversio oli mielenkiintoinen ja tempasi mukaansa, mutta toi muistikuvan, että Maailma vailla loppua oli kaiken kaikkiaan Taivaan pilareiden teemojen kertausta, eikä niinkään teos, jota on mahdollista ajatella kokonaan itsenäisenä kokemuksena. Tuli sellainen tunne, että pitäisi vaikka joulun rauhallisina pyhinä ottaa projektiksi lukea paksu kirja uudelleen ja vertailla sitä tv-sarjaan oikein tosissaan. Nyt yksityiskohdat olivat päässeet unohtumaan, mutta minulle jäi sellainen mielikuva, että sarjassa joitain mutkia olisi oiottu ja hiottu paremmin tv-ruudulle sopiviksi. Tämä on toki ymmärrettävää, vaikka harmittaakin kirjan faneja.
Löytyykö muita Follettin tiiliskivien ystäviä? Ovatko tv-sarjat tuttuja, vai oletteko päätyneet pitäytymään kirjojen sivuilla fiilistelyyn?
5 kommenttia:
Kirjat ovat tuttuja kyllä, omassa hyllyssä koko tuotanto. Ja tuo Taivaan pilarit kuuluu minullakin ihan kaikkien aikojen suosikkikirjojen joukkoon. Se Maailma vailla loppua ei päässyt ihan samaan, vähän semmoinen jatko-osan fiilis. Joudun kyllä tunnustamaan, että kahta viimeisintä tiiliskiveä en ole vielä lukenut, kiltisti odottavat aikaa ja kärsivällisyyttä.
Tv-sarjakin voisi kiinnostaa, jos katsoisin telkkaria...
Minullakin on viimeisimmät lukematta, jotenkin nämö keskiaikaan sijoittuvat ovat kiehtoneet enemmän...
Meilläkään ei ole telkkaria, mutta ostan boxit ja tuijotan läppärin ruudulta ;)
Taivaan pilarit -fani ilmoittautuu! Pidin tosin kirjasta huomattavasti tv-sarjaa enemmän, mutta sarjakin oli ihan katsottava. Maailma vailla loppua oli myös hyvä, joskaan ei yltänyt Taivaan pilareihin asti. Ja siinä minua häiritsi hirmuisesti kirjailijan historiallinen jälkiviisaus, jossa päähenkilöt keksivät suurin piirtein kaikki mahdolliset aikaansa kuuluvat suuret oivallukset ihan itse. Huh. Aikamoisia yli-ihmisiä. Silti... tv-sarja kyllä kiinnostaa, koska sen minkä töllöä tuijotan, tuijottaisin mielelläni jotain muuta kuin mainoksia tai höttörealitya. Kiitos siis vinkistä!
Viime kesänä taisin luke Taivaan pilarit. Aluksi ajattelin että mitenköhän tän tiiliskiven kanssa käy mutta Follet vei äkkiä mukanaan. Silloin ei tullut tv-sarjaa katsottua, täytyy kaivaa se jostain tai toivoa että uusitaan pian. Viime keväänä kahlasin Maailma vailla loppua- kirjan yhtä nopeasti. Aika paljon samankaltaisuuksia juonista löytyi mutta molemmat ovat yksiä lemmppari kirjoja. Kirjan tv-versio on ehkä pieni pettymys... Ymmärrän ettei kaikkea saa sarjaan tungettua, mutta vähän ärsyttää asioiden ja tapahtumien muuttelu...
Olin aivan hullautunut Taivaan pilariin. Luin Maailma ilman loppua. Pidin siitäkin. Se oli englanniksi, joten wanakirja oli ahkeraan käytössä. Aion lukea muutkin Folletin jatko-osat..
Lähetä kommentti