Paula Havaste: Tuulen vihat
Gummerus 2014
381s.
Ostettu kirjamessuilta
Kun suljin Paula Havasteen kirjan Tuulen vihat, ensimmäinen kysymys oli se, miksi ihmeessä en ole koskaan aikaisemmin lukenut Havasteelta yhtään mitään? Miksi itseasiassa en ollut edes noteerannut koko kirjailijan olemassaoloa? Historiallisten romaanien yhteydessä Suomessa tuutataan tällä hetkellä lähinnä Kristiina Vuorta (mikä ei tietenkään ole huono asia, koska hän kirjoittaa hienoja romaaneja!), mutta näköjään Suomessa on myös muita kirjailijoita, jotka kirjoittavat hienoja historialliseen kontekstiin sijoittuvia kirjoja.
1100-luvulle sijoittuva Tuulen vihat kertoo kotituvassaan kasvavasta pienestä Kertestä, joka näkee henkiolentoja ja väistelee isänsä ankaraa kättä. Kertestä kasvaa vahva emäntä, joka ottaa tulevaisuuden omiin käsiinsä. 1100-luvun Suomessa elätään vahvasti uskomusten ja kansanperinteen valvomassa maailmassa ja eletään kesästä kesään, elantoa hankkien.
Kerten tarinaa on mahdottoman mielenkiintoista seurata, vaikkakaan en ihan sataprosenttisesti vakuuttunut 1100-luvun maailmasta, joka ainakin minun oppimani mukaan ei ole ollut ihan täysin sellainen kuin Havasteen piirtämä maisema. Toisaalta niin kauan kuin kyse on silkasta fiktiosta, monia juttuja voi katsoa sormien välistä. Havaste on perehtynyt uskomuksiin ja perinteisiin vakuuttavalla tavalla ja tuonut ne osaksi tarinan maailmaa niin, että lukijalle piirtyy varsin mielenkiintoinen mielikuva siitä, millaista elämä muinaisessa Suomessa on joskus voinut olla. Minun makuuni infodumppia uskomusperinteestä tuli aika ylärajalle saakka, mutta se ei onneksi himmentänyt tarinan hehkua, vaan hotkaisin Tuulen vihat miltei yhdeltä istumalta.
Havasteen kieli on varsin mukavaa ja vaivatonta lukea ja kirja oli monella tapaa elämys. Joissain kirja-arvioissa tarinan loppuratkaisua on valotettu, mutta itse en missään tapauksessa olisi halunnut tietää etukäteen mistä kirjassa oli kyse: onneksi en ollut lukenut muita kuin Morren arvion ennen kun tartuin itse kirjaan. Minusta tämä on sellainen kirja, josta ei kannata tietää hirveästi etukäteen, sillä loppuasetelman yllätyksellisyys tuo oman sävynsä tarinaan.
Päivät muuttuivat lyhyiksi, kylmiksi ja hämäriksi. Elämä siirtyi ahtaisiin sisätiloihin. Uvanta talutti uuden sonnin pirtin uksensuuhun, jossa se mellasti monta päivää ja yötä kunnes taipui kohtaloonsa. Ulos hakaan ja tuulen tuoksuihin se kaipasi kuten he muutkin, mutta nyt vastassa oli pelkkä seinä.
(Havaste: Tuulen vihat, s.177)
Suosittelen Tuulen vihoja historiallisten romaanien ystäville.
7 kommenttia:
Mä odotan ihan hirveästi että ehdin tämän pariin! Olen tykännyt Havasteen kolmesta edellisestä kirjasta, ja jos tämä on yhtään samantyylinen niin taitaa olla juuri minun kirjani :).
Sanna: Voi, suosittelen todella! Itse taidan etsiä käsiini nuo Havasteen aikaisemmat, sen verran vakuutuin :)
Luin joskus monta vuotta sitten Havasteen esikoisromaanin Kymmenen onnen Anna, joka oli myös historiallinen (en nyt uskalla sanoa sijoittuiko se tuohon samaan aikaan vai vähän myöhäisempään). On pitänyt sen jälkeen palata kokeilemaan hänen muitakin romaanejaan, mutta en ole saanut aikaiseksi. Tuo Anna sai pari itsenäistä jatko-osaakin. Ehkä pitäisi tutustua niihin, tai sitten tähän uuteen.
Ai niin, tuli mieleen että eräs sanoi joskus, että Suomeen mahtuu aina vain yksi asia kerrallaan, myös eri kirjallisuudenlajeihin. Tällä hetkellä historialliseen romaaniin kai sitten mahtuu vain Kristiina Vuori, ainakin tuonne keskiajan suuntaan. Olen kyllä sitä mieltä, että useammalle kuin yhdelle kerrallaan olisi oikeasti tilaa. :-)
Malna: Tuo on muuten ihan totta mitä sanot! Sen lisäksi, että genrestä nostetaan esille vain yksi tietty kirjailijanimi, olen huomannut myös sen, että historiallisiksi romaaneiksi sanan varsinaisessa merkityksessä tunnutaan oikeasti laskevan lähinnä keskiaikaan sijoittuvat tekstit. Itse en pidä keskiaikaa välttämättä kovin kiinnostavana ajanjaksona (siksi, että sitä tunkee joka tuutista), minkä takia olisi kiva jos esille nousisi välillä myös muihin aikakausiin sijoittuvia romaaneja.
Kaari Utrion (ja Ursula Pohjolan-Pirhosen) luoma keskiaikakirjallisuuden traditio on niin vahva, että se määrittää aika tavalla historiallisen romaanin genreä Suomessa. Versus esim Englannissa 1709-1800-lukujen kartanoromantiikka on aika iso juttu, vaikka heillä genreen mahtuu noin muuten enemmän kuin meillä...
Kirja kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta itseäni jäi ärsyttämään tuo kansi. Kukat ovat kauniita, puukuvio on kaunis, nauha on kaunis, anfangikirjain on ihan kiva sekin. Kaikki tuo yhdessä on vain aivan ns. tårta på tårta. Kirjan vika se ei tietysti ole, mutta harmittaa, kun yksittäiset kuvaelementit ovat niin kivoja.
Eiköhän tuonne historialliseen kirjallisuuteen mahdu vielä muitakin kuin Kaari ja Kristiina. Ja esim. paleofiktio laajentaa muutenkin käsitettä, vaikka se taitaakin olla esihistoriallista fiktiota. Historialliset romaanit myyvät hyvin, niin kaipa niitä myös kirjoitetaan ja kustantamot varmaan oikein mielellään kustantavat.
-Maija
Maija: No näinpä hyvinkin, kyllähän tuohon genreen muitakin sopii, lähinnä vain itse ihmettelin miten minulla on jäänyt niin paljon huomaamatta!
Minuakin kansi ihan vähän hämmentää, se ei hirveästi mielestäni kuvasta romaanin sisältöä, mutta on kyllä muuten ihan kaunis.
Lähetä kommentti