Elaine N. Aron: Erityisherkkä ihminen
Nemo 2014
246s.
Nettikirjakaupasta
Oletko niitä tyyppejä, jotka haluavat mielummin viettää illan kotona nojatuolissa tai hiljaisella lenkkipolulla kuin baarissa bilettämässä? Siellä valot osuvat silmiin ja musiikki on liian kovalla. Tuntuuko sinusta joskus siltä, että näet ja tajuat asioita joita muut eivät huomaa, että työkaverin huono tuuli tarttuu sinuun hetkessä niin että oma päiväsi on pilalla. Uuden villapaidan hankaava kaulus tekee hulluksi ja jätät lounaan syömättä koska ruoka tuntuu suussa väärältä. Tervetuloa erityisherkkien joukkoon.
Psykologian tohtori Elaine N. Aron kirjoittaa kirjassaan Erityisherkkä ihminen niistä ihmisistä, noin viidesosasta koko väestöä, jotka ovat tavanomaista herkempiä. Tällaiset ihmiset leimataan helposti ujoiksi, sulkeutuneiksi, vaativiksi ja hankaliksi tai muuten vain oudoiksi. Aronin mukaan taustalla on kuitenkin ominaisuus, hermostollinen tai geneettinen taipumus aistia asiat eri tavalla kuin suurin osa muusta väestöstä.
Aron kuvailee kirjassaan erityisherkkyyttä esimerkkitapausten kautta, ja syventää tutkimustaan elämän eri osa-alueisiin ja teemoihin, joissa taipumus erityisesti vaikuttaa. Kirjassa käsitellään asiaa myös lääketieteelliseltä kannalta, vaikka itse olisin kaivannut vielä perusteellisempaa pohjustusta sille miten erityisherkkä konkreettisesti eroaa fysiikaltaan ja hermostoltaan ns. tavallisesta ihmisestä.
Erityisherkkyys on viime vuosina ollut esillä aika paljon, mikä on ollut monelle erityisherkäksi itsensä kokeneelle ihmiselle hyvä juttu, mutta toisaalta asiassa on myös toinen puolensa, minkä Aron tuo myös kirjassaan esille. Erityisherkkyys ei ole sellainen ominaisuus, millä itsensä erilaiseksi tuntevat ihmiset yrittävät pönkittää egoaan tai esittäytyä muita paremmassa valossa. Sillä onhan jo herkkyyttä testaava testikin johdatteleva: kuka nyt tahtoisi vastata kysymykseen: "Minulla on rikas ja monitahoinen sisäinen elämä" jotain muuta kuin kyllä? Herkkyyttä on eri asteista ja ainakin minulle, itseni poikkeuksellisen herkäksi ja ärsykkeisiin voimakkaasti reagoivalle kokevalle, Aronin kirja oli valaiseva lukukokemus. On kieltämättä mukava ymmärtää, että en oikeasti ole vain hankala ja vaativa, kun en kestä työpisteeni ympärillä leijailevaa viemärin hajua tai sitä, että rikkinäinen lamppu räpsyy. Tai sitä hankaavaa villapaidan kaulusta. Siinä missä kollega kohauttaa hartioitaan, minä saan päänsäryn ja tulen hulluksi. Kiva tietää, että se on ihan normaalia. Tai unohdetaan koko normaali, eihän sellaista edes ole...
Aronin Erityisherkkä ihminen osoittautui itselleni tärkeäksi kirjaksi, jonka kautta moni juttu näyttäytyi uudessa valossa. Kirjassa oli kyllä myös sellaista amerikkalaishenkistä huuhaata, jonka sivuutin vähän vähemmälle painoarvolle, mutta pääasiassa koin kirjan varsin mielenkiintoiseksi lukukokemukseksi. En lähtisi tuuppimaan kirjaa luettavaksi sellaiselle, joka ei omassa elämässään tai lähipiirissään ole joutunut (tai päässyt) pohtimaan erityisherkkyyttä, mutta kaikille niille, joita aihe kiinnostaa, tästä on varmasti ammennettavaa.
Suosittelen kirjaa luettavaksi niille, joille blogipostaukseni ensimmäinen kappale kolahti. Ja niille, jotka tunnistavat siitä läheisensä.
5 kommenttia:
Luin bloggauksen ensimmäisen kappaleen ja allekiroitin kaiken siitä. Minulle ruoan maku ei ole koskaan ollut pääasiassa vaan mille se tuntuu. Tätä on ollut välillä vaikeaa selittää edes lähipiirilleen. Olen jo jonkin aikaa pitänyt itseäni erityisherkkänä, hajut ja etenkin sosiaaliset tilanteet vaivaavat usein, mutta minun pidetään silti sosiaalisena. Itse olen aina ajatellut olevani introvertti, mutta myös erityisherkkä ihminen voi ahdistua useamman kuin parin ihmisen seurasta. Pitääpä katsella tuota teosta kirjastosta. Kiitos vinkistä!
Niina: Lue tämä ihmeessä, ainakin minulle tämä kirja oli todella valaiseva lukukokemus! Kokemuksesi kuulostavat niin tutuilta!
Ahmu, tunnustaudun täysveriseksi erityisherkäksi! Miten sattuikaan, kun testasin aukisen tyttäreni, parhaan ystäväni ja mieheni, hekin olivat erityisherkkiä! Tästä voisi vetää nopea, mutta epätieteellisen johtopäätelmän, että viihdyn parhaiten kaltaisteni seurassa, sillä vaikka vaikutan hyvinkin sosiaaliselta ryhmissä, en jaksa niitä kauaa. Ja nos jostain ryhmistä minuun kiinnittyy vähemmän herkkä, jolle kaikki muu on tärkeämpää kuin hiljaisuus, ihoa ärsyttämätön villapaidan kaulus tai oma luolanainen aika, olen jo oppinut ottamaan etäisyyttä - ilman tragediaa.
Tämä kirja on tehnyt blogissani lukijahistoriaa, johon palannen vielä tällä viikolla.
<3
Leena, kiitos kommentistasi (olen ollut hidas vastaamaan, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan).
Luultavasti erityisherkät keräävät ympärilleen kaltaisiaan tai ainakin tunnistavat toisensa. Minusta tässä piirteessä on monta mielenkiintoista puolta, kuten esim se, että erityisherkkä ei välttämättä ole ujo tai edes introvertti. Ainakin minulle näiden asioiden ymmärtäminen on valaissut paljon ihmisten tapoja toimia, ja tietysti ymmärrystä oman sietokyvyn rajoista.
Näyttääpä omakin postaukseni olevan yksi blogin luetuimmista tällä hetkellä! Ilmeisesti aihe kiinnostaa!
Lähetä kommentti