Kristiina Vuori: Näkijän tytär

Kristiina Vuori: Näkijän tytär
Tammi 2012, 

Perinteistä historiallista romaania. Rakkautta (erotiikkaa) , jännitystä, vihaa, katkeruutta, seikkailua. Ei mitään ihmeellistä ja siksikin juuri sitä, mitä historialliselta romaanilta kaipaan.

Kristiina Vuori ja Tammi kustannusosakeyhtiö palauttivat ainakin hetkellisesti uskoni kotimaiseen kirjallisuuteen. Minä olen jo pitkään manannut sitä, että Utrion jälkeen Suomessa ei ole julkaistu sellaisia historiallisia romaaneja, jotka täyttävät genren asettamat vaatimukset: autenttinen miljöö, genreen sopiva kieli ja juoni, jonka ei suoraan sanottuna tarvitse olla kovin kummallinen. Kyseessä on arjen pako autenttisimmillaan. Näkijän tytär osuu juuri siihen saumaan, ja täyttää lukijan (ennakkoluuloisen lukijan ) toiveet. Kiitos Kristiina!

Seurasin Kristiinan blogia jo silloin, kun Näkijän tytär oli vain harmaa aavistus käsikirjoituspinkassa. Luulin kirjoittajan työstävän fantasiakertomusta ja olin salaa onnellinen, kun kuulin, että tulossa onkin historiallinen romaani. Toisaalta ajattelin pessimistisesti: ei sitä kumminkaan julkaista, eihän Suomessa julkaista historiallisia romaaneja. Onneksi olin väärässä.

No, asiaan. Näkijän tyttäressä äpärälapsi Eira kasvaa suuren talon kasvattina. Äitipuoli ja raiskatuksi joutuneen, edesmenneen äidin mies vihaavat Eiraa, joka löytää kumppanin kasvinveljestään ja isoisästään. Eiralla on kuitenkin kyky, joka aiheuttaa epäluuloja ja pelkoja. Hän on näkijä ja parantaja. Hänen kohtalonsa on kietoutunut Ilvesten sukuun.

Romaanin juoni etenee historiallisille romaaneille tyypilliseen tapaan ja näyttää lukijalle Eiran elämänkaaren. Rakkaus on tarinassa keskeisessä osassa, mutta Vuori on onnistunut rakentamaan historiallisen kontekstin uskottavasti osaksi kertomusta. Pakanauskon ja kristinuskon vastakkainasettelu on keskeinen osa tarinaa: Eiraa vetää kahteen suuntaan kaksi eri uskontoa, joissa kummassakin on hänelle tuttuja elementtejä.

Näkijän tyttären kieli on toimivaa ja niin ikään historiallisen romaanin traditiota kunnioittavaa. Vuori käyttää tarinassaan paljon sellaisia termejä, jotka ovat nykyihmiselle outoja ja vieraita. Ne sopivat kirjan henkeen ja luovat vanhahtavan tunnelman. Joitain nykykielisiä ilmauksiakin löytyy, mutta ne eivät pistä liikaa häiritsemään, vaikka hyppäävätkin silmille. Myös etymologialtaan romaani on varsin onnistunut; nimet ovat tarkkaan mietittyjä ja Vuori on selvästi nähnyt vaivaa taustojen selvittämisessä.

Jos romaanista jotakin negatiivista täytyy sanoa, lähtisin moittimaan kansikuvaa. Kuvan tyttö ei ole Suomen varhaiskeskiaikaa nähnytkään, vaan vaikuttaa karanneen jostakin renessanssi -aiheisesta larpista meikkeineen ja kynittyine hiuksineen. Minulla on muutenkin ollut aina se käsitys, että varhaiskeskiajalla myös lapset peittivät päänsä, mutta Näkijän tyttäressä Eira kyllä juoksenteli hulmuavin hiuksin, vaikka olikin suuren talon tytär. Tämä ehkä ainoa historiallinen epäkohta, jota jäin miettimään.

Tämän on jo aika moni ehtinyt lukea, mutta esimerkkinä mainittakoon Sinisen linnan kirjasto ja Nenä kirjassa.

Suosittelen historiallisten romaanien ystäville!