Maria Turtschaninoff: Anaché
Tammi 2012
523s.
Kirjastosta
Tiiliskivien lukeminen jatkuu. Maria Turtschaninoffin Anaché tarttui mukaani kirjastosta spontaanina päähänpistona. Olen lukenut kirjailijalta aikaisemmin romaanin Helsingin alla, joka oli ihan ok, mutta ei herättänyt hirveän suurta intoa lukea kirjailijan muuta tuotantoa. Nyt Finlandia Juniorin myötä muistin kuitenin Turtschaninoffin ja päätin koittaa lukea häneltä jotakin.
Anaché onkin ihan omanlaistaan fantasiaa, joka sijoittuu Mongoliaa ja jurtissa asuvia paimentolaisheimoja muistuttavaan maisemaan ja elämään. Kirjailija on luonut tarinaansa kokonaan oman sanastonsa, jonka oppimiseen ei olisi kulunut niin kauaa aikaa, jos olisin kirjaa aloittaessani tajunnut etsiä sanaston takasivuilta. Tästä kielikysymyksestä huolimatta tarinassa oli viehättävää historiallisen fiktion tuntua ja minulla oli koko ajan sellainen tunne, että luin kirjaa, joka sijoittui johonkin ihan oikeasti olemassaolevaan mutta minulle tuntemattomaan maahan. Hauska yksityiskohta.
Anaché rakastaa veljeään Heoria, mutta veljen miehuusriittien sekä oman naiseksi tulemisen jälkeen elämä muuttuu, eikä Anaché voi enää samalla juosta aroilla ja leikkiä veljensä kanssa. Ankara isä on heimo rouk, joka ei suvaitse katsoa tyttärensä käyttäytymistä. Anachén suurin haave on oma hevonen, jonka kanssa liitää pitkin niittyjä. Valkoisen vuohen hahmossa vierellään kulkevasta henkiolennosta hän uskaltaa kertoa vain äidilleen, koska henkien maailmassa kulkeminen on angakokien asia.
Anaché tiesi, miten kylmä näin hurjassa tuulessa oli ratsastaa. Hevoset kyllä selvisivät, mutta joskus ratsastaja jäätyi talviyönä hevosen selässä kuoliaaksi, kun kylmyys kävi sietämättömäksi. Mutta vielä ei ollut talvi, eikä nyt ollut yö. (Turtschaninoff: Anaché, s. 230)
Anaché oli lukukokemuksena yllätyksellinen ja virkistävä! Oli huomattavan hauskaa lukea sellainen fantasiaromaani, joka sijoittuu johonkin muualle kuin keskiaikahenkiseen maailmaan. Myös tarinassa oli hienoja ulottuvuuksia, ja vaikka se oli historialliseen miljööseen sijoittuvan fantasiagenren konvention tapaan ärsyttävän patriarkaainen, oli tarinassa myös teemoja, joiden varjolla oli helppoa olla tuhahtelematta miesvaltaisen maailman tavoille. Kokemuksena kirja oli sellainen, että se rohkaisee tarttumaan myös muihin kirjailijan teoksiin vaikka Helsingin alla ei ollutkaan suosikkini.
Suosittelen Anachéa fantasiakirjallisuuden ystäville!
0 kommenttia:
Lähetä kommentti