Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Tammi 2014

559s.

Joululahjaksi

Olen aloittanut kirjavuoteni 2015 tiiliskiviromaanien parissa. Olen aina ollut paksujen kirjojen ystävä, mutta muutaman kuluneen vuoden hektisempi rytmi on saanut aikaan sen, että olen karttanut paksuja kirjoja ja valinnut luettavakseni mielummin ohukaisia yksilöitä. Osittain olen huomannut myös kirjabloggaamisen vaikuttaneen asiaan: paksuja kirjoja kun ei ehdi millään lukea niin monta kuin lyhyttä, ja uinailevaan blogiin tulee postauksia harvoin, kun kirjojen sivumäärät lähentelevät tuhatta. Olen kuitenkin päättänyt nyt palata juurilleni eli lukemaan paksuja kirjoja, joiden parissa viihdyn ja jotka vievät minut toisiin maailmoihin ja todellisuuksiin.

Jussi Valtosen Finlandian voittanut He eivät tiedä mitä tekevät löytyi joulupukin paketista. Olinkin toivonut pääseväni lukemaan kirjan; yleensä suhtaudun skeptisesti kaikenlaisten kisojen voittajiin, sillä ne harvoin vastaavat kirjamakuani. Minusta oli kuitenkin siistiä, että Finlandian voitti sellainen kirja, joka ei ollut ennakkosuosikki (ei silti, että ennakkosuosikitkaan olisivat mitenkään huonoja).

He eivät tiedä mitä tekevät kertoo neurotieteen professori Joe Chayefdkistä, joka on nuoruudessaan kokenut lyhyen avioliiton suomalaisen Alinan kanssa. Alinasta, sekä Joen ja Alinan pojasta Samuelista. Spefimausteita sisältävässä tarinassa on pelottavia tulevaisuudenvisioita, mutta ennen kaikkea se on kertomus hukassa olevista ihmisistä, jotka kirjan nimen mukaisesti eivät tiedä mitä tekevät. Minut romaani lumosi hienolla kielellään, vaikka tarinassa olisi kai periaatteessa ollut lyhentämisen ja tiivistämisenkin varaa, jaaritteleva tyyli ja moneen suuntaan polveileva kerronta ei minua haitannut.

Koulussa oli vieraillut mies ja nainen suuresta yrityksestä, siitä, joka oli rahoittanut koulun liikuntasalin lisäsiiven rakentamisen. Siipi olikin nimetty yrityksen mukaan. Tällaisina hetkinä Joe huomasi kaipaavansa Suomeen, jossa yhteiskuntaa ei ollut myyty markkinoille. Ei Helsingissä voisi olla virvoitusjuomatehtaan mukaan nimettyä pallokenttää tai puhelinoperaattorille omistettua jääkiekkoareenaa. Suomalaiset ymmärsivät mihin sellainen kehitys johtaisi.

(Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät, s.134)

Kiinnitin romaanissa huomiota erityisesti siihen, millaisella tavalla Valtonen kuvailee Suomea ulkopuolisen silmin. Monet havainnot olivat teräviä ja niihin saattoi samaistua, vaikka asuukin Suomessa. Amerikkalaisen ja suomalaisen kulttuurin yhteentörmäys on keskeisessä roolissa tarinassa, ja se tulee esille monessa eri yhteydessä. Tiedon ja tietämättömyyden teemat ovat niin ikään keskeisessä asemassa tarinassa.

Valtosen romaanissa minut pysäytti erityisesti sosiaalisen median uusien ulottuvuuksien, kuten iAm -laitteen luomat tulevaisuudenvisiot. Valtosen maalailema kuva ei ole erityisen kaukana tulevaisuudessa, mikä tuntuikin pelottavalta. Itse tietokonetta ja sosiaalista mediaa käyttäneenä on joutunut huomaamaan, millainen riippuvuussuhde internetin ihmemaahan syntyy, ja miten helppoa on goolettaa asioita sen sijaan, että vaivautuisi itse ajattelemaan niitä. Se on surullista ja olen iloinen siitä, että Valtonen avasi silmäni, sillä sen He eivät tiedä mitä tekevät todella teki. Kirjan visioita pohtineena tuntuu entistä helpommalta sulkea tietokone, iPad ja muut härpäkkeet ja lähteä vaikka lenkille.

Suosittelen Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät romaania kaikille niille lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita nykypäivän ihmissuhdekoukeroista, tulevaisuuden visioista, ja jaksavat antaa aikaa pitkälle romaanille ja monipuoliselle kerronnalle.