Merja Jalo: Kamppailu hevosesta
Karisto
Ensimmäinen painos vuodelta 1989
150s.
Kesämökin kirjahyllystä
Kummityttö jätti kesäkotiin hylkäämiään kirjoja, ja varaston siivousurakkaa tehdessäni nappasin sieltä luettavakseni muutaman heppakirjan ihan nostalgiamielessä. Itse olen lukenut Merja Jalon kirjoja joskus 90-luvulla, ja ihan hauska huomata, että kummityttö on niin ikään lukenut ne läpi heppakirjoja ahmiessaan. Merja Jalon Nea-sarja oli yksi suosikeistani Maria Eräsen Kastanjan ratsumajatalo-kirjasarjan ohella.
Kamppailu hevosesta aloittaa Neasta kertovan kirjasarjan. 12-vuotias Nea on pullea, silmälasipäinen tyttö, joka saa isältään lahjaksi ratsastuskurssin läheisellä ratsastuskoululla. Tallille pääsy on Nean haaveiden täyttymys, hän lähtee tallille innolla, mutta kohtaa ilkeitä tallityttöjä ja joutuu nimittelyn ja kiusanteon uhriksi. Nea kuitenkin jatkaa harrastustaan ja voittaa lopulta vaikean Cesar-hevosen luottamuksen puolelleen.
Kirjassa kiteytyy surullisella tavalla yksi tyttöjen hevosharrastuksen ikävistä puolista. Olen itse harrastanut ratsastusta 10-vuotiaasta saakka ja törmännyt niin ikään kiusaamiseen, ilkeilyyn ja kateuteen. Vaikka Jalon kirjassa onkin huomattava määrä ajan patinaa, se tuo hevospiireihin liittyvän ongelman esille kaikessa karuudessaan. Onneksi aikuisharrastajien piireissä olen päätynyt hevosen kanssa sellaiselle tallille, jossa ongelmia ei ole. Ratsastuskouluajoilta sen sijaan muistan pienten tyttöjen julmuuden, vallantavoittelun ja sen, miten mukava harrastus pilattiin sosiaalisella valtapelillä. En tiedä millaista pikkutyttöjen hevosharrastaminen on nykyään, täytyy joskus haastatella kummityttöä ja kysyä millainen ilmapiiri tallilla on.
Onkin hyvä kysymys, miten kirjallisuus heijastelee todellisen elämän asioita. Hevoskirjoja aikoinaan luettuani sain varsin negatiivisen kuvan hevosmaailmasta, tosin en koskaan harkinnut harrastuksen lopettamista sen johdosta. Ja löytyipä niitä myös sellaisia talleja, jossa harrastukseen suhtauduttiin positiivisesti, ilman turhaa kilpailuasetelmaa. Jäin vain Kamppalu hevosesta -kirjaa lukiessani miettimään, mitä ajattelee vasta harrastustaan aloittava pieni heppatyttö, joka jo ennen tallille menoa alkaa pelätä ilkeitä hoitajatyttöjä luettuaan tällaisen kirjan.
Merja Jalon kirjoissa on lajityypille ehkä tyypillistä epärealistisuutta, jota ei lapsena tajunnut, mutta joka aikuisena pistää silmään. Tallin komea omistaja ja ratsastuksenopettaja Joni Fager seurustelee yhden hoitajatytön kanssa, Neakin on harrastuksen aloittaessaan vasta 12-vuotias, mutta haaveilee komeasta tallinpitäjästä. Kirjat ovat saippuasarjaa, jossa ei tunnuta niinkään piittaavan siitä, onko hahmojen välinen ikäero, tai ikään nähden kerätyt saavutukset realistisia vaiko eivät. Tänä päivänä ihastuneen tyttölauman kanssa salaperäisiä Caballos-kerhon kokoontumisia pitävä nuori opettaja olisi vähintäänkin epäilyttävä, osa Nealle tehdyistä kepposista rikosilmoituksen veroista kiusantekoa. Jalo vangitsee silti kirjoihinsa hevosharrastuksen gloorian ja antaa pienten lukijoiden ymmärtää, että harrastuksessa kehittyminen on tavoittelemisen arvoista.
Mervi ja Merja Jalo ovat kunpainenkin tuotteilijaita heppakirjailijoita, joiden teoksia ilmestyy edelleen. Suosittelen Kamppailu hevosesta -romaania heppatytöille. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei hevosharrastuksen tarvitse olla niin julmaa ja veristä kuin kirja välillä antaa ymmärtää.
5 kommenttia:
Luin ala-asteella lähinnä hevoskirjoja. Harrastinkin jonkin verran ratsastusta, joskin sen kalleus rajoitti sitä niin etten sitä kunnolla koskaan säännöllisesti harrastanut.
Nämä Nea-kirjatkin tuli luettua. Merja Jalo on kyllä uskomattoman tuottelias kirjoittaja. Kirjat ovat kuitenkin tosiaan joiltakin osin hyvin epärelistisia, eivätkä ehkä kauhean syvällisiä. Minua häiritsi kamalasti, etteivät ainakaan Nummelan ponitalli-sarjan henkilöt koskaan vanhenneet (eivät kai vanhene edelleenkään). Mutta kyllä silti lapsena viihdyin niiden parissa.
Kiusaamisilmiö on kamala, ja on ongelma varmasti monissa muissakin harrastuspiireissä. Toivottavasti sitä yritetään jotenkin kitkeä.
Täällä myös yksi, joka on ala-asteikäisenä ahminut heppakirjoja. Nummelan ponitalli on minulle tutumpi, mutta olen myös Nea -sarjasta lukenut pari kirjaa.
Minulla on varmaan ollut todella hyvä tuuri, mutta en ole ratsastusharrastuksen parissa törmännyt valtapeliin. Silloin lapsena/teininä meillä oli yllättävänkin hyvä henki, vaikka joukkoon mahtui monenikäisiä hoitajia. Enemmänkin kiusaaminen on tuttua nimenomaan heppakirjojen kautta, koska sitä käsitellään niissä todella paljon.
Mitä noihin ikäeroihin tulee, niin kyllähän myös Nummelan ponitalli -kirjoissa vihjaillaan, että Maralla(?) (se joku nuori miesopettaja) ja yhdellä tallilla käyvistä tytöistä olisi ollut jotain sutinaa. Epärealistisuuteen (näissä ihmissuhdekuvioissa tai missään muussakaan asiassa) ei silloin lapsena osannut kiinnittää huomiota tai ei ihan ehkä ymmärtänyt asiaa, mutta nyt myöhemmin olen miettinyt, että millaisia kirjoja olen lukenutkaan.
Ikäerosta tuli vielä mieleen, että tässä pari vuotta sitten(?) kun kohistiin ratsastuspiireissä tapahtuneista hyväksikäyttötapauksista, niin silloin heppafoorumeilla kirjoiteltiin myös juuri näistä Jalojen kirjoista, kuinka niissä on tosi yleisiä vanhempi auktoriteetti asemassa oleva henkilö ja nuori heppatyttö -suhteet / -ihastukset. Tuli vähän ikävä olo, koska ainakin itse haluaisin ajatella esimerkiksi Nummela -kirjoja kivana muistona lapsuudesta, enkä sitä, että onko niissä jotain pahasti pielessä tuon asian takia.
Merja (ja myös Marvi) Jalo on minullekin tuttu kirjailija erityisesti Nummelan ponitalli -sarjastaan, jota suorastaan rakastin pentuna. Tätä Nea-kirjaa en ole lukenut; on vissiin jopa mennyt ihan ohi minulta koko kirja, koska ei heiluttele mitään kelloja päässä.
Minua ei tainnut Nummela-sarjassa ärsyttää mikään. Taisin olla itsekin ihastunut vuoroin Repeen, vuoroin Mauriin. :D
Maurilla eli Maralla taisi olla jotain sutinaa Päkän kanssa. Päkä oli se "snobi", jolla oli aina hienot ridausvaatteet :D
Mielenkiintoisia kokemuksia hevosmaailmasta ja heppakirjoista! Itsellenikin nuo Nummelan ponitallit ovat varsin tuttuja, vaikka taisinkin pitää Nea-kirjoista vähän enemmän. Nea muistaakseni ikääntyy kirjojen edetessä toisin kuin Nummelan ponitallin tytöt ;)
Tuo Cillan kertomus pisti ajattelemaan! Toisaalta olen samaa mielä siitä, että en haluaisi pilata lapsuuden nostalgista muistoa kirjasta, mutta toisaalta se pistää miettimään, antavatko kirjat pienille heppatytöille vääränlaisen luvan siitä, millainen suhde aikuisen kanssa on normaalia olla. Jos heppatytöt alkavat ajatella, että esim aikuisen opettajan lähentely on ihan ok, kun heppakirjoissakin niin kirjoitetaan. Toisaalta vastuu on aikuisella ja fiktiivinen romaani on tietysti ihan väärä syypää, jos syyllisiä pitää etsiä.
Mielenkiintoista pohdintaa ja hauska huomata, että nämä kirjat ovat monelle niin tuttuja!
Lähetä kommentti