Ja hän huutaa - Splatterpunk-antologia
(Toim. Juha Jyrkäs & Tuomas Saloranta)
Tajunta media, Aavetaajuus 2014
224s.
Luettavakseni osui runsaasti verta ja suolenpätkiä sisältävä splatterpunk-antologia. En olisi luultavasti tarttunut kirjaan, ellei siinä olisi ystäväni novelli, tyylilaji on näet minulle ihan vieras ja kieltämättä antologian lukemiseen meni jokunen tovi, sillä kohtuullisen veripitoiset jutut pakottivat pitämään aina välillä taukoa.
Splatterpunkista sanotaan Wikipediassa seuraavaa: Splatterpunk on kauhukirjallisuuden alalaji. Se syntyi 1980-luvun alkupuolella vastareaktiona suuren suosion saavuttaneen kauhukirjallisuuden pysähtyneisyydelle. Splatterpunk-termi on tarkoitettu rinnastukseksi scifin kyberpunk-termiin. Splatterpunk on luonteeltaan huomattavasti perinteistä kauhukirjallisuutta väkivaltaisempaa ja nihilistisempää. Perinteisten kauhuelementtien (vampyyrit, aaveet, jne.) käyttö on vähäistä ja niitä käsiteltäessä on usein tuotu uusia näkökulmia kuluneisiin aiheisiin. Perinteisten kauhuhirviöiden sijaan splatterpunkissa on usein keskitytty sarjamurhaajiin ja psykopaatteihin.
Mixu Lauronen: Ja hän huutaa
Tuomas Saloranta: Pornokauppa
Juha Jyrkäs: Itellajoonin blues
Dess Terentjeva: Ruho
Jani Kangas: Valaistunut
Markus Harju: Koodinimi Carpaccio
Nina Korento: Montmarten kyyhkyt
Matthew Pallasoja: Amurin varjoissa
Jyrki Pitkä: Kirurgi
Suvi Kauppila: Hopeasormi
Stig-Peter Lund: Hyvä nekrofiilis
Juri Nummelin: Lätterin suvun vaiheista
Irinja Itajara: Kuoriainen viemäriaukossa
Jussi Katajala: Orava osansa ottaa
Shimo Suntila: Jake Cannon vastaan veriviholliset
herrah: Mies junassa
Jussi K. Niemelä: Lebensraum
Minun on kovin vaikeaa arvioida novelleja yksittäin, varsinkin kun genre on muutenkin vieras. Kokonaisuutena antologia oli monipuolisella tavalla kamala, jokainen teksti toi lukijan eteen uudenlaisia kammotuksia. En voi sanoa, että olisin varsinaisesti pitänyt teksteistä, mutta jollakin inhottavalla tavalla ne olivat mielenkiintoisia. Joukossa oli myös muutama ovelasti rakennettu teksti, kuten historian lähteillä leikittelevä Juri Nummelinin Lätterin suvun vaiheista, sekä Jussi Katajalan Orava ottaa osansa, joka oli muuten verisen kokoelman sisällä niin huvittava (toivottavasti tarkoituksella!!), että se kaikessa absurdiudessaan pisti ihan naurattamaan. Novellien joukosta pitää myös nostaa esille minulle tutun kirjoittajan Dess Terentjevan Ruho, joka oli lyhyt ja ytimekäs, mutta voimakas teksti.
Tätä antologiaa ei kyllä voi herkimmille lukijoille suositella. Varaudu vereen ja eritteisiin!
3 kommenttia:
Olen huomioinut tämän antologian ilmestymisen, mutta juuri aiemmin tänään ajattelin, että jos kansikuvakin aiheuttaa minussa lievää huonovointisuutta, antologian tekstit eivät varmaan ole ihan sopivia minulle. :) Kivaa kuitenkin, että tällaista marginaalikirjallisuutta julkaistaan Suomessa.
Annami: Juu, kansi antaa kyllä osviittaa teoksen sisällöstä! Mutta olen ihan samaa mieltä, että on hienoa kun tällaista genrekirjallisuutta julkaistaan.
Lähetä kommentti