Henni Kitti: Elävän näköiset

Henni Kitti: Elävän näköiset
WSOY 2014
250s.
Arvostelukappale

Henni Kitti on kevään uusi esikoiskirjailija, jonka romaani Elävän näköiset on virran lailla polveileva sukutarina, välähdys maailmasta jossa elämme. Kirja valikoitui luettavakseni oikeastaan kannen perusteella (jonka kuva on muuten taiteilijaksi valmistuneen Kitin piirtämä!), sillä sen vahva, utuinen tunnelma vangitsi. Myös kustantamon esittelyteksti herätti mielenkiinnon, tuli sellainen fiilis, että kirjassa saattaa olla jotakin tosi erityistä.

Romaani alkaa hetkestä, jolloin Alfred ja Sisko päätyvät talliin ja Sakari saa alkunsa. Vaimoaan pettänyt Alfred potee omantunnontuskia, jopa niin paljon, että vieressä virtaava Suomen ja Ruotsin toisistaan erottava jokikin vaihtaa suuntaansa. Ainakin Alfredin mielessä. Elävän näköiset on eräänlainen sukukertomus, joka seuraa Alfredin ja Eevan tyttären Aleksandran elämää aina lapsuudesta vanhuuteen. Vierellä kulkevat vanhempien tekemät virheet, lapsuuden haaveet sekä jäljet jotka pohjoisen Suomen karu maisema on jättänyt kirjan keskeisiin hahmoihin.

Kitti on ehdottoman taitava kirjoittaja, mutta teksti ei päästä lähelle. Preesens etäännyttää tarinaa aivan viimeisille sivuille saakka, lukija on sivustaseuraaja. Tällaiselle juonivetoisten kirjojen ystävälle Elävän näköiset tuntui päämäärättömältä vaellukselta (vähän niin kuin elämä), eikä henkilöhahmoista saanut otetta. Kitti etäännyttää kerronnan lisäksi tapahtumat myös juonen tasolla, sillä suuri osa lukijasta olennaiselta tuntuvista käänteistä sivuutetaan. Kirjan kautta lukijalle välittyy käsinkosketeltavan selvästi ajatus elämän päämäärättömyydestä ja siitä, miten vähäpätöisiä yksittäiselle ihmiselle tärkeät tapahtumat oikeastaan onkaan.

Minä en tiedä mitä oikeastaan ajattelisin kirjasta. Tavallaan se oli valtavan hieno ja taitavasti rakennettu, tavallaan uuvuttava. Ymmärsin pian kirjan aloitettuani, että seikkailua ja värisyttäviä juonenkäänteitä on turha hakea. Kitin tyyli on toteava, hahmojen tunteet kuin piirrettyjä kuvia. Tarinassa on jotakin vinksahtanutta ja samalla jotakin äärettömän loogista. Olen hämmentynyt,

Kielestä on sanottava sen verran, että pohjoisen murre Kitiltä sujuu ja tarinankerrontaan puheenparsi istuu kuin nakutettu. Turun yliopiston luovan kirjoittamisen mestaruuskurssin läpikäynyt käsikirjoitus on ainakin tehty huolella ja ajatuksella. Ehkä liiankin. Kirjaa lukiessa tuli sellainen tunne, että siihen on ympätty kaikki. Minun makuuni tarina olisi voinut olla vaikka puolet lyhyempi menettämättä silti mitään. Mutta tämä on vain minun fiilikseni ja olen varma siitä, että tällaista tyyliä ihailevat lukijat lumoutuvat Kitin kuvailusta ja maailmasta, jonka hän piirtää lukijan eteen. Taitelijan nettisivuja vilkaisemalla tulee vahvasti se tunne, että kirjailijana Kitti on tallentanut romaanin sivuilla paljon sellaisia fiiliksiä, jotka ovat ominaisia myös hänen tekemälleen taiteelle.

Laiskalle lukijalle Elävän näköiset tarjoaa haastetta. Alfred, Aleksandra, Albert, Sakari, Santeri... Toisaalta nimien rytmi kuvastaa hyvin tarinaa, yksittäisten hahmojen yhdentekevyyttä. En tiedä, tätä kirjaa pitää ehkä pohtia ja ajatella. Tai sitten vain on todettava, että Elävän näköiset ei ollut varsinaisesti minun juttuni.

Suosittelen Henni Kitin esikoisromaania Elävän näköiset, niille jotka haluavat lukea taitavasti kirjoitetun ja kieleltään ansiokkaan kotimaisen uutuuden.