Jukka Parkkinen: Suvi Kinoksen seitsemän enoa

Jukka Parkkinen: Suvi Kinoksen seitsemän enoa (WSOY 1995),  209s.

Jukka Parkkinen on yksi lapsuuden lempikirjailijoistani. Suvi Kinokseen minut tutustutti ystäväni, joka luki koulussa kirjaa salaa pulpetissa tai piti sitä avoinna matikankirjan alla ja naamioi tukahtuneet kikatukset yskänpuuskiksi. Luin kirjan (ja sen kaksi jatko-osaa) joskus ysikytluvulla, mutta nyt tartuin siihen kirjastossa, sillä muistelin, että Suvi Kinoksen seitsemän enoa oli hulvaton lukukokemus. Ja sitä se todella on!

Suvin vanhemmat kuolevat auto-onnettomuudessa ja puolivuotias tyttö päätyy seitsemän enonsa huostaan. Tai oikeastaan enoja on vain viisi, sillä kaksi heistä on enkeleitä. Poikamiesenot ovat helisemässä pienen tyttölapsen kanssa, mutta tohtoristason miehet ovat päättäneet selviytyä pikkuisen tytön kasvattamisesta. Toisinaan joudutaan kuitenkin hieman huijaamaan sosiaalitanttoja, muun muassa pukemalla Pikkuveli naispuoliseksi lastenhoitajaksi.

- Bonjour, Pikkuveli sirkutti.

- Anteeksi? lastenvalvoja sanoi.

- Hän on...ranskalainen, Rupu ehätti selittämään. - Minette tuota... Kindergarden.

- Hänellä on hyvät suositukset, Tenunenä kehui. - Ollut ennenkin palveluksessa tohtoriperheissä.

- Kuten? Kaisa katsoi tiukasti kolhoa ranskalaishoitajaa.

- Viimeksi tohtori... Frankensteinilla, Rupu keksi.

- Enfant terrible, Minette sanoi hiukan liian möreästi ja nosti siksi vähän ääntään - Monsters.

- Tohtori Frankensteinilla oli hirveän ihania lapsia, Tenunenä suomensi

     Lastenvalvoja oli kuunnellut hiukan oudon näköisenä Minetten matalaa puhetta.

- J'ai chante altto dans l'opera de Paris, Pikkuveli selitti hädissään.

- Hän on laulanut alttoa Pariisin oopperassa, Tenunenä tulkkasi.

- Todellako, Kaisa Kotivalo sanoi. - Sehän hauskaa, sillä minäkin olen altto.

     Hän tuli Pikkuveljen luo, nyökkäsi hymyillen ja otti sitten minut syliinsä.

- Nice baby.

- Yes...öö...Oui, Minette sanoi ja vetääntyi hieman kauemmaksi.

- Do you speak english? lastenvalvoja kysyi yllättävän suopeasti.

- Ymmärtää jonkin verran, Rupu ehätti selittämään. - Oppinut varmaan ollessaan lastenhoitajana tohtori Livingstonen perheessä, oletan.

(Parkkinen: Suvi Kinoksen seitsemän enoa, s.29)

Suvi varttuu taaperosta kouluunmenoa suunnittelevaksi pikkutytöksi. Tohtoreiksi väitelleiden enojensa parissa hän kartuttaa yleissivistyksen, joka saa koulupsykologinkin hämilleen. Suvi on pikkuvanha, mutta samalla fiksu tarkkailija, joka huomaa ympäristössään paljon sellaista, mitä aikuiset eivät huomaa.

Romaani on alusta loppuun saakka armotonta verbaalista tykitystä, intertekstuaalisia viitteitä ja nauruhermoja kutkuttavaa sanailua. Muistan, että nauroin tälle lapsena ja nauroin tälle myös nyt. Tosin ihan eri kohtien takia. Parkkinen on onnistunut kirjoittamaan tarinan niin, että se vetoaa kaikenikäisiin lukijoihin. Ne kohdat, jotka menevät pienemmältä lukijalta ohitse, naurattavat aikuista. Jos tätä ei ole lapsiperheissä vielä iltasatuna luettu, niin laittakaa ihmeessä listalle!

Vasta myöhemmin Pikkuveli valisti minua kertomalla, että eno oli ollut monta vuotta tekemässä antropologisia kenttätyötutkimuksia Ruandassa ja kirjoittanut siitä teoksen "Hutunkeitto tutsiyhteisön ruokataloudessa".
(Parkkinen: Suvi Kinoksen seitsemän enoa, s.99)

Romaanin juoni ei ole erityisen vauhdikas tai käänteikäs, mutta tapahtumien seesteisyyttä korvaa humoristinen kerronta ja sanoilla leikittely. Suvi Kinoksen elämästä kertovat myös kirjat Suvi Kinos ja puuttuva rengas sekä Suvi Kinos ja elämän eväät. Parkkinen on kirjoittanut sarjaan myös neljännen jatko-osan Suvi Kinos ja isoisän salattu elämä (2006), mutta sitä en itse ole lukenut.

Suosittelen tätä ehdottomasti kaikille lapsille ja aikuisille, jotka rakastavat älykkäitä ja nauruhermoja kutkuttavia kirjoja!