 |
| Suljettu maa (Nothing to envy), Atena 2011, 350s. |
Annoin hänelle usein kirjoja luettavaksi. Hänen suosikkinsa oli George Orwellin Vuonna 1984 koreankielisenä käännöksenä. Hän ihmetteli sitä, kuinka George Orwell oli ymmärtänyt pohjoiskorealaista totalitarisimia niin hyvin.
Tätä kirjaa on pitänyt sulatella muutama päivä. Barbara Demick kirjoittaa Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa kirjassa pohjoiskorealaisten loikkarien tarinaa. Kertomusta ihmisistä, jotka ovat eläneet sellaisessa maassa, joka meidän näkökulmastamme kuulostaa dystopiaromaanin fiktiolta. Se vaan ei fiktiota ole, vaan totisinta totta.
Olen aina tuntenut jonkinlaista omituista viehätystä maailman erikoisia kolkkia kohtaan. Haluaisin käydä Tsernobylissä ja nähdä autiot kaupungit. Haluaisin nähdä Syyrian ja arabianhevoset. Tahtoisin Huippuvuorille jääkarhuja katsomaan ja nyt, tahtoisin nähdä Pohjois-Korean, joka tuntuu niin absurdilta paikalta, ettei sellaista voi olla olemassakaan. Toisten ihmisten elämän kamaluudella ei saisi rahastaa, mutta vilaus Pohjois-Korean kaltaiseen maailmaan -ihan kirjan sivujenkin kautta - antaa realiteettejä tarkastella elämää muutenkin uudessa valossa.
Demicin kirjassa keskiöön nousee kuusi elämäntarinaa. Mi-ran ja Jung-san ovat nuoria rakastavaisia. Rouva Song on suurta johtajaa kunnioittava perheenäiti joka tuskailee kapinallisen tyttärensä Oak-heen kanssa. Kim on työlleen omistautuva tohtori, Hyuck orpo katulapsi. Kaikki he yrittävät parhain keinoin selvitä 90-luvun nälänhädästä, sähköpulasta ja tiukasta valvonnasta, joka rankaisee jokaista suurta johtajaa kritisoivaa ihmistä, jokaista joka uskaltaa katsella rajan yli ja epäillä onko maailmalla tarjota muuta. Meillä ei ole mitään kadehdittavaa maailmalta -sanovat propagandajulisteet. Mutta mikä on totuus?
Tämä oli varsin mielenkiintoinen kirja. Yhteydet jo aikaisemmin mainitsemaani scifikirjallisuuteen ovat ilmeiset. Maailma on niin outo ja niin kummallisia asioita tapahtuu jatkuvasti joka paikassa. Täällä meidän on hyvä olla, ellei sitten länsimaalaisuuskin ole kollektiivinen harha, jonka vallassa me kaikki elämme. Tosin pieni sisäinen kulttuurintutkijani heräsi tätä lukiessa ja huusi pienellä äänellä: lähdekriittisyys! Suljettu maa on tietysti yhden toimittajan näkemys, yhden toimittajan välityksellä kerrottu kuva maailmasta. Se miten asiat ovat todella, onkin toinen asia.
Suosittelen kirjaa luettavaksi kaikille, joita kiinnostaa tuon mystisen maailmankolkan tilanne. Niille, joille fiktiivinen dystopia ei ole tarpeeksi.
5 kommenttia:
Mielenkiintoinen linkitys scifiin! Kieltämättä, onhan P-Korea niin omituinen ja salattu maailmankolkka, että vertaus on ihan oikeutettu.
Minuun tekivät suuren vaikutuksen tai siis järkytyin nälänhädän totaalisuudesta, en ollut jotenkin tajunnut sitä, vaikka aihe on uutisista tuttu.
Hieno kirja kaiken kaikkiaan, toki Demickillä on jenkkitoimittajana tietty maailmankuva ja halua tuoda asiat tietyllä tavalla ilmi, mutta mielestäni hän teki sen varsin uskottavasti.
Näin tämän kirjan juuri viime viikolla ja melkein ostin sen, mutta koska luettavien lukemattomien pino on liian korkea muutenkin, jätin suosiolla myöhemmäksi. On muuten kiinnostavaa, kuinka Pohjois-Korea muuttuu uuden hallitsijan myötä ja kuinka paljon uusia kuvauksia saamme pian luettavaksemme.
Jaan kiinnostuksen omituisiin asioihin :-)!
Löysinpä minäkin tänne sivuillesi;D
Pohjois-Korea on mielenkiintoinen maa ja kaikkeen informaatioon tulee mielestäni suhtautua varauksella. Maailma ei tosiaankaan ole sitä miltä näyttää. Jotkut vain osaavat hyödyntää propagandaa paremmin kuin toiset. Tämä ei tarkoita että hyväksyisin tai ihannoisin Pohjois-Koreaa tai muitakaan suljettuja maita, tarkoitan että kaikissa maissa on hyvät ja huonot puolensa ja riippuu vinkkelistä, mitkä asiat nousevat esiin ja miten.
Lukaisin itsekin kirjan viime viikolla. Tietty kriittisyys on toki hyvä pitää, mutta en usko, että kirjailija on pyrkinyt mitenkään vääristelemään loikkarien sanomisia, eikä vaikuttanut myöskään siltä, että hän olisi keskittynyt liian yksipuolisesti vain tietynlaisen kuvan luomiseen.
Oman lukukokemuksen perusteella tuntui kyllä siltä, että suomentajalla oli tullut turhankin paljon virheitä: parissa kohtaa tuntui menneen Pohjois-Korea ja Etelä-Korea sekaisin, yhdessä kohtaa kaksi tunnetta, ja luvuissa sekoiltiin moneen otteeseen. Jokin virheistä saattoi tietysti olla jo alkuperäisteoksessa, mutta eipä ollut sitä vertailtavana.
Johannes: Joo, ei tässä varmasti ole vääristelyyn sorruttu, mutta jostain syystä suhtaudun aina hiukan skeptisesti tällaisista lähteistä koottuun kirjaan. Joka tapauksessa todella mielenkiintoinen lukukokemus tämä!
Lähetä kommentti