Jude Deveraux: Ylämaan lupaus

Hömppää, hömppää, oi kyllä! Muutaman uuvuttavan lukuokemuksen jälkeen halusin jotakin aivotonta luettavaa ja onneksi kirjahyllystäni löytyi Ylämaan lupaus, Skotlantiin sijoittuvan romanttisen kirjasarjan osa, jota en ole lukenut aikaisemmin. Ylämaan taika tuli luettua pari vuotta sitten ja hankin myös tämän siltä varalta, että haluan lukea jotakin kevyttä. Nyt oli sen hetki.

Jostain syystä tuntuu, että nämä Montgomeryn veljesten elämää käsittelevät kirjat ovat toinen toistensa kopioita. Naimakauppoja, joissa lähtökohtana on se, että pariskunta vihaa toisiaan, mutta sitten kaikesta huolimatta rakkaus heidän välillään syttyy! Tässä luostarielämään valmistautunut Judith naitetaan Montgomeryn perheen Gavinille. Gavinilla on Alice niminen rakastettu, jonka olemassaolo paljastuu Judithille hääpäivänä. Morsian suuttuu Gavinille verisesti ja päättää, ettei koskaan rakasta tätä (ja muuta saman suuntaista). Sänkypuuhat toki sujuvat. Ja kyllä se yhteinen sävelkin sieltä löytyy, varsinkin sitten kun Alice paljastuu petolliseksi ja kieroksi naikkoseksi. Juoni pääpiirteittäin siinä.

Eniten näissä Deverauxin kirjoissa harmittaa se, että nämä ovat todella huonosti suomennettuja. En tosin tiedä miten laadukkaita alkuperäisetkään versiot ovat. Onhan näissä aika stereotyyppiset henkilöhahmot, joiden käytös on todella yksioikoista ja naiivia. Mikä sai minut ajattelemaan: onko hömpän lukeminen juuri siksi niin rentouttavaa, että se saa aikaan ylemmyydentuntoja? Kun sitä lukiessa ajattelee, että itse kyllä toimisi fiksummin, jos olisi vastaavanlaisessa tilanteessa. Ehkä asian ydin piileekin siinä, että yksinkertaiset ja yksioikoiset hahmot saavat lukijan kokemaan, että itsellä menee oikeastaan ihan hyvin. Päti ainakin minuun, koska tämä poisti ainakin hetkellisesti uupumuksen, jonka George R.R. Martin pääsi aiheuttamaan.

Suosittelen luettavaksi historiallisen hömpän ystäville.