Laura Gustafsson: Korpisoturi
Into 2016
254s.
Arvostelukappale
En ole aikaisemmin lukenut Laura Gustafssonin kirjoja, enkä olisi luultavasti Korpisoturiinkaan sattunut tarttumaan, ellei se olisi putkahtanut minua vastaan arvostelukappaleen muodossa. Mutta huh, enhän mitenkään olisi voinut jättää lukematta kirjaa, joka on omistettu Ahmoille! Kirja ei yksinkertaisesti voi olla huono... eikä se ollutkaan.
Korpisoturi kertoo Ahmasta, joka ostaa mökin metsästä, varustaa sen talven ja mahdollisen maailmanlopun varalle ja alkaa omavaraiseksi. Ahma on itse asiassa ihan kauhea tyyppi: hän on sovinisti, rasisti, epäsosiaalinen ja aika juntti. Mutta ihan hirveän sympaattinen. Hän on nähnyt mitä tuleman pitää ja aikoo varautua siihen lanttumaan ja rynnäkkökiväärin turvin.
Ahma kaveeraa metsässä elävän villiintyneen sian kanssa, tutustuu Pamsuun ja mustalle miehelle raskaana olevaan hevosnaiseen. Kaikki ei mene suunnitelmien mukaan silloin, kun kännykkäverkko oikeasti romahtaa ja ihmiset jäävät yhteiskunnan kouran tavoittamattomiin. Spekulatiivisista maailmanlopunajatuksista hypätäänkin ihan oikeaan dystopiaan, tarina saa tummia sävyjä.
En tiedä oliko Gustafsson varsinaisesti tarkoittanut romaaniaan komediaksi, mutta itse nauroin välillä kippurassa Ahman toilailuille. Toisaalta tarinassa oli yhteiskuntakriittinen sävy, mutta Gustanfsson oli onnistunut piilottamaan kaikki saarnat Ahman kärjistetyn persoonan taakse.
Lukematta Gustafssonin aikaisempia teoksia en osaa sanoa millainen rooli Korpisoturilla on kirjailijan tuotannossa, mutta minä joka tapauksessa viihdyin kirjan parissa mainiosti ja aion tarttua kirjailijan teoksiin vastaisuudessakin. Täytyykin seuraavalla reissulla kirjastoon katsoa, jos hyllystä löytyisi jotain mukaan.
Suosittelen kirjaa sarkastisella huumorintajulla varustetuille lukijoille, jotka ovat joskus halunneet ryhtyä erakoiksi ja muuttaa metsään.
2 kommenttia:
Sarkastinen ja yhteiskuntakriittinen huumori kuulostaa kyllä hyvin Gustafssonilta. Olen lukenut aiemmin häneltä Huorasadun, jossa oli aika päätön ja makaaberikin meno. Vaikka kirja ei ollut sitä ihan ominta aluettani, en voi olla ihailematta sitä, kuinka Gustafsson osaa olla jotenkin räävitön ja hirvittävän älykäs samanaikaisesti.
Pitää kyllä laittaa Huorasatu lukulistalle!
Lähetä kommentti