 |
| Kirjakahvila Turussa Vanhalla suurtorilla. Siellä, mistä julistetaan joulurauha. |
Vietin tammikuun alussa yhden lyhyen vuodenvaihdelomani parhaista päivistä lojumalla vilttiin kääriytyneenä sohvalla lukien Ernest Clinen romaania Ready Player One. Olen lukenut kirjan aikaisemminkin, ja vieläpä ihan lähivuosina. Silloin kirja teki minuun suuren vaikutuksen, tempaisi mukaansa samalla tavalla kuin joskus Harry Potterit.
Ready Player Onin maailma oli jotenkin poikkeuksellinen, erilainen ja tiesin jo ensimmäisellä lukukerralla, että tulen tarttumaan kirjaan uudelleen. Nyt se osui vastaan kirjastossa, joten nappasin sen mukaani ja ahmaisin koko paksun romaanin päivässä. Se oli edelleen yhtä hyvä kuin ensimmäisellä kerralla. Minua jännitti samalla tavalla vaikka tiesin loppuratkaisun. En voinut laskea kirjaa käsistäni, vaan minun oli pakko lukea se loppuun yhdeltä istumalta. Se istuma kestikin aika lailla koko päivän, mutta onneksi oli vapaa päivä ilman suunnitelmia.
Joissain kirjoissa on sellainen lumo, että niihin voi tarttua aina uudelleen ja uudelleen. Jotkut kirjat taas ovat hyviä, mutta ne on nähty yhden lukukerran jälkeen. Se ei tarkoita, etteikö kirja olisi hyvä tai ansiokas, jostain syystä toisten kirjojen maailmoihin on vain helpompi palata uudestaan.
Minä olen aina ollut aika krooninen kirjojen uudelleenlukija. Se on tavallaan vähän hölmöä varsinkin kun ottaa huomioon, miten lyhyt on elämä ja miten paljon maailmassa on kirjoja, jotka olisi kiva joskus ehtiä lukea. Toisaalta olen opettanut itseni ajattelemaan, että en saa tuntea uudelleenlukemisesta syyllisyyttä. Se on minun tapani nauttia kirjoista ja se on ihan yhtä hyvä tapa kuin jokin muukin tapa.
Minun uudelleenlukusuosikkejani ovat muun muassa L.M. Montgomeryn Sininen linna, Vladimir Nabokovin Lolita, Margaret Michellin Tuulen viemää, Jean M. Untinen-Auelin Maan lapset-sarjan pari ensimmäistä osaa, Tracy Chevalierin Tyttö ja helmikorvakoru sekä Diana Gabaldonin Matkantekijä-sarjan ensimmäiset osat. Muitakin suosikkeja kyllä löytyy...
Millaisiin kirjoihin te tartutte, jos haluatte lukea jotakin tuttua ja turvallista, josta varmasti tiedätte pitävänne, vai pitääkö käsissä mielummin olla joku ennalta-arvaamaton uutuuskirja?
4 kommenttia:
Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo on sellainen, että se on pakko ahmia ja lukea suunnilleen suihkussakin, vaikka tietää ihan jokaisen juonenkäänteen.
Lapsuuden rakkauksista mainittakoon L.M. Montgomeryn Pikku prinsessa, jonka lienen lukenut parikymmentä kertaa.
Minä olen myös krooninen uudelleenlukija, mutta en tunne siitä syyllisyyttä. Enemmänkin tunnen syyllisyyttä siitä, että olen viime vuosina lukenut uudelleen vähemmän kuin nuorempana, koska kirjoista saa usein uudenlaisia asioita irti toisella, kolmannella jne. lukukerralla. Minusta on ihanaa, että minulla on paljon sellaisia kirjoja, jotka tunnen kuin hyvät ystävät ja joiden pariin palaan kerran toisensa jälkeen. Aina lukukokemus on erilainen, koska minä olen muuttunut siinä välillä joten asiat kirjassa näyttäytyvät erilaisina.
Joitain suosikkeja, joihin aina palaan: Montgomeryn Runotytöt, Anna-kirjat (ainakin neljä ensimmäistä) ja Sininen linna, Alcottin Pikku naisia jatko-osineen, Jane Austenin kaikki kirjat, Taru Sormusten Herrasta, Maria Gripen Varjo-sarja.
L.M Montgomeryn pariin palaan itsekin melkein joka vuosi. Anna-sarja on minulle mahdottoman rakas, ja sen olen lukenut läpi niin monta kertaa, että olen seonnut laskuissa. Toinen monen monta kertaa luettu kestosuosikki on Harry Potter -sarja. Uudelleen lukeminen on melkein vieläpä ihanampaa kuin uuden suosikin löytäminen, koska rakkaiden hahmojen ja tärkeän tarinan luokse palaaminen on upeaa.
Itselleni Harry Potterit on sellaisia, joiden pariin palaan uudelleen ja uudelleen Toisella, kolmannella ja jopa neljännelläkin lukukerralla huomaa uusia asioita ja on ihanaa palata tuttuun ja turvalliseen tarinaan, vaikka tietää juonenkäänteet ja sen kuinka kirja tulee loppumaan.
Lähetä kommentti