Taija Tuominen: Minusta tulee kirjailija

Taija Tuominen: Minusta tulee kirjailija

Kansanvalistusseura 2013

168s.

Hups. Olen ollut viime aikoina hieman laiska päivättämään Vinttikamariin lukemiani kirjoja. Syytän siitä kevättä, joka vie kaiken energiani (vaikka jonkin kummallisen logiikan mukaan kevään pitäisi sitä lisätä!). Olen kuitenkin saanut luettua jotakin ja yritän vähitellen päivittää tilanteen ajantasalle.

Taija Tuomisen Minusta tulee kirjailija päätyi mukaani kirjastosta ihan mielenkiinnosta. Olen sattuneista syistä lukenut viime aikoina muitakin kirjailijuuteen liittyviä kirjoja, mikä on lähinnä mielenkiintoista ja parhaassa tapauksessa se myös tuo omaan ajatteluun jotakin uutta pohdittavaa. Tuomisen kirjaan en ollut tutustunut aikaisemmin ja löysin sen ihan sattumalta. Tämä olikin tuore teos ja sisällöltäänkin mielenkiintoinen ja ajan hermolla.

Minusta tulee kirjailija kertoo nimensä mukaisesti kirjailijaksi tulemisesta Tuomisen ja hänen haastattelemien kollegoiden kertomusten pohjalta. Tuominen käsittelee kirjassaan kirjoittamista harrastavan ihmisen mielessä lymyileviä peruskysymyksiä kuten kirjoittamisen perusedellytyksiä, käsikirjoituksen valmistumista, kustantajan lähestymistä ja sitä, mitä tapahtuu sen jälkeen, kun kirja on hyväksytty kustannusohjelmaan ja kirjoittelijasta on tulossa kirjailija.

Kirjoittamiseen liittyy paljon ambivalenssia ja sekalaiset tuntemukset ovat läsnä. Kun kirjailija, psykiatri Claes Anderssonilta kysyttiin, mitä kirjailijalle kuuluu, hän on vastannut, että kiitos kysymästä, tänään kuuluu sitä tavallista, vuoristorataa, tulevaisuuden uskoa ja pohjatonta pessimismiä. (Tuominen: Minusta tulee kirjailija s.21)

Tuomisen kirjassaan kuvailemista asioista moni on sellainen, johon voin hyvin hyvin rajallisen kokemuksenikin perusteella samaistua. Olen lukenut viime aikoina useammankin aihetta sivuavan kirjan, ja Tuominen onnistuu ilokseni kirjoittamaan asiasta paasaamatta ja saarnaamatta: kirjoittamista harrastavia ja julkaisemisesta haaveilevia ihmisiä ei puhutella kuin typeriä idiootteja, jotka kuvittelevat kirjan julkaisemisen tuovan rahaa ja suuren uran. Ainakin minun kokemukseni perusteella Tuomisen antama näkökulma on realistinen, eikä esikoiskirjailijoita tai käsikirjoitusta kustantajalle tarjoavia osoitella syyttävällä sormella vaan kannustaen ja realistisesti urasta kertoen. Vaikka kirjoittaminen on paikoin raskasta, väsyttävää ja huonosti palkittua puuhaa, on se toisaalta myös varsin tyydyttävää, miellyttävää, riemukasta ja sosiaalista. Itse olen toistaiseksi oppinut näkemään harrastuksessani lähinnä tuon positiivisen puolen: onhan kirjoittaminen harrastuksistani se, jonka parista olen saanut kaikkein eniten samalla aaltopituudella olevia ystäviä.

Vieläkin jos minut herätetään yöllä kello neljä ja kysytään, mitä Asko sanoi, vastaan oitis, että älä ikinä selitä, älä selitä tekstiäsi, älä selitä tekstissäsi, opi valehtelemaan hyvin ja unohda tosiseikat voidaksesi kertoa jotakin niin sanotusta totuudesta. (Tuominen: Minusta tulee kirjailija, s.48)

Minusta tulee kirjailija oli nopealukuinen ja rupatteleva kirja, jonka parissa viihdyin hyvin. Se osuu samaan genreen muun muassa Haluatko todella kirjailijaksi, sekä Esikoiskirjailijasta kirjailijaksi kanssa. Myös Ensimmäinen painos kannattaa silmäillä jos aihepiiri kiinnostaa. Loppuun vielä lainaus joka lämmitti bloggarin mieltä:

Vastaanotto on aina arvoitus ja kirjailijan pitää valmistautua siihen, eikä odottaa pelkkää suitsutusta. Kun seuraat kritiikkejä, muista blogit. Bloggaajilla on nykyään merkittävä rooli. He ovat linkitys lukevien ihmisten verkostoon. Kirjojen suosittelun perinne on muuttunut, ja pääpaino on siirtynyt blogeihin. (Tuominen: Minusta tulee kirjailija, s.125)

Suosittelen Taija Tuomisen Minusta tulee kirjailija kaikille kirjailijuudesta ja kirja-alasta kiinnostuneille.

Ps. Loppuun vielä pieni pohdinta asiasta kirjailijuus ja minä. Saatuani kustannussopimuksen olen puoleen ja toiseen miettinyt Vinttikamarin tulevaisuutta ja sitä, tuonko omaa kirjaani millään tavalla blogissani esille. Tällä hetkellä olen aika vahvasti kääntymässä siihen ratkaisuun, että kirjoittajaminä ja lukijaminä pysykööt erillään. En halua tehdä Vinttikamarista blogia, jossa mainostaisin omaa kirjaani tai kirjoittamistani, vaan haluan mieluummin keskittyä toiseen minulle rakkaaseen harrastukseen, eli lukemiseen. Haluan myös jatkossakin kirjoittaa lukemistani kotimaisista kirjoista, ja tuntuisi jotenkin omituiselta, jos kommentoisin toisten kirjoja ja mainostaisin samalla omaani. Uskon, että kirjablogi tuo monille marginaaliin kuuluville kirjoille näkyvyyttä ja haluan kirjabloggaajana olla omalta osaltani edistämässä kirjojen esilläoloa. Se, että en nosta omaa kirjaani blogissani esille, ja kirjoitan blogia nimimerkillä ei ole mikään salaperäinen protesti maailmankaikkeutta kohtaan, vaan pyrkimys jatkaa lukijana ihan niin kuin ennenkin; ihan vain jonakin sen erittelemättömämpänä tyyppinä joka tykkää lukea hyviä kirjoja ja kertoa niihin liittyviä ajatuksiaan.