Ildefonso Falcones: Paljasjalkainen kuningatar

Ildefonso Falcones: Paljasjalkainen kuningatar (La reina descalza)

Suomentanut Susanna Ekman

Bazar 2014

782s.

Lainattu kirjastosta

Odotan aina innolla kevään ja syksyn kirjakatalogeja ja bongaan sieltä ihan ensimmäisenä kaikki vähääkään historiallisen romaanin suuntaankin haiskahtavat teokset. Siksi olinkin ikionnellinen, kun huomasin, että Falconesilta on tulossa jälleen uusi Espanjan historiaan sijoittuva romaani. Espanja ja sen historia eivät sinänsä ole suurimpia mielenkiintoni kohteita, mutta Falconesin aikaisemman tuotannon tuntien osasin odottaa, että luvassa on taattua historiallista draamaa tietyillä falconesmaisilla "puutteilla." Aikaisemmin olen lukenut häneltä Meren katedraalin (ilmeisesti ennen Vinttikamaria, koska en löytänyt arvostelua täältä) sekä Fatiman käden.

Falcones on ottanut asiakseen kirjoittaa tuhteja (tämäkin tiiliskivi oli melkein 800 sivua! Nam!) paketteja Espanjan sorretuista vähemmistöisä. Meren katedraalissa ääneen pääsivät katedraalin rakentajat ja kivenhakkaajat, Fatiman kädessä pohdittiin Espanjan islaminuskoisten maurien asemaa. Paljasjalkaisessa kuningattaressa on keskiössä 1750-luvun Espanjan mustalaiset, sekä yksi Kuubasta Espanjaan päätynyt musta orja. 

Caridad on vapautunut orjan asemasta isäntänsä kuoltua laivalla. Espanjassa hän on kuitenkin vailla paikkaa ja asemaa. Hyväksikäyttöjen ja raiskauksien jälkeen mustalaismies Melchor poimii hänet mukaansa. Caridadin ja Melchorin lapsenlapsen, kauniin mustalaistyttö Milagrosin välille syntyy ystävyys. Elämä kuljettaa naisia kuohuvassa Espanjassa, kumpikin etsii omalla tahollaan rakkautta, hyväksyntää ja paikkaa maailmassa ja omassa yhteisössä, jota valkoinen valtaapitävä kansanosa sortaa.

Milagros ikävöi Caridadia. Pari päivää hanhiravien jälkeen isoisä oli saanut vieraakseen miehen, joka oli soutanut hänen kanssaan joitakin vuosia samalla kaleerilla. Mies oli saapunut yhtä heikoissa kantimissa kuin Melchor aikoinaan, kuten kaikki tuomitut jotka ylipäätään selvisivät kaleerien kidutuksista hengissä, ja muiden selviytyjien tapaan hänkin tunsi satamat ja vertaisensa salakauppiaat, salakuljettajat ja kaikenkarvaiset roistot. (Falcones: Paljasjalkainen kuningatar, s.105)

Valittelin Fatiman käden kohdalla sitä, että Falcones ei onnistunut puhaltamaan hahmoihinsa eloa. Paljasjalkaisessa kuningattaressa tämä onnistui jo paremmin, liekö osittain siksi, että Falcones oli jostanut keskeiseen rooliin voimakkaita naishahmoja. Varsinkin Caridad oli hahmona mielenkiintoinen, vaikka ajankuvan mukaan sekä Caridad että Milagros ovat miesten vietävissä ja määräiltävissä. Historiallisen romaanin kohdalla on ymmärrettävä, että tietynlainen ajankuva vaatii naisen aseman näyttämistä mahdollisimman uskottavassa valossa, mutta väsyin ja ahdistuin jatkuvaan raiskaamiseen, alistamiseen, prostituutioon ja toivottomuuteen. Vaikka naishahmot periaatteessa olivat vahvoja ja toiminnallisia, jäi silti sellainen vaikutelma, että kirjan maailma oli melko miehinen, eikä Falcones päässyt tai edes halunnut astua naisen rooliin syvemmälle. Voi olla, että historiallisten viihderomaanien lukeminen on saanut minut odottamaan naishahmoilta tietynlaista toiminnallisuutta ja ajattelukykyä, tai sitten minun ja Falconesin käsitykset nais- ja miesrooleista eivät vain osu yksiin. 

Tästä tulikin aasinsiltana mieleen, että onpa merkillistä, miten vahvoja naishahmoja sisältävät historialliset romaanit mielletään helposti "viihteeksi", kun taas historiallisia sotakuvauksia ja naisten raiskaamista sisältävät kirjat ovat vakavasti otettavaa historiallista fiktiota. Ehkä hieman kärjistetty mielipide, mutta mitä mieltä te olette?

Falcones sortuu pitämään lukijalle aika ajoin luentoja Espanjan historiasta ja mustalaisten asemasta, mutta minua se ei oikeastaan haitannut, koska ajanjakso on kiinnostava, enkä varsinaisesti tiedä paljoakaan Espanjan historiasta. Tämä minulle kävi selväksi jo Fatiman kättä lukiessa. Kieltämättä mielenkiintoista odottaa, millaisia vaiheita ja ihmiskohtaloita Falcones nostaa esille seuraavassa romaanissaan. Vaikka Falconesia välillä kritisoinkin, hänen tulevatkin romaaninsa ovat ehdottomasti lukulistallani, sillä tällaisia paksuja, historiallisia romaaneita julkaistaan vain ihan liian vähän. Ainakin Suomessa.

Suosittelen Paljasjalkaista kuningatarta tuhtien ja historiallisten romaanien ystäville.