Elina Rouhiainen: Kesytön

Elina Rouhiainen: Kesytön
Tammi 2012

Elina Rouhiaisen Kesytön on uutta, kotimaista ja varsin lajityypillistä paranormaalia romantiikkaa - Suomalaiseen maisemaan sijoitettuna. Löysin Kesyttömän kirjastosta ja luin sen yhtenä aurinkoisena päivänä viltillä maatessani. Nyt alkaa paranormaali romantiikka -mittani olla aika täynnä: on näitä sen verran paljon tullut viime aikoina luettua.

Kesytön sijoittuu Kainuun Hukkavaaran kylään, jonne äitinsä menettänyt Raija muuttaa. Kylä saa elantonsa susiturismista ja pian käykin ilmi, että susien rooli on muullakin tapaa merkittävä. Koulun urheilulliset ja kauniit oppilaat tuntuvat kantavan salaisuuksia, joista Raija pääsee perille, ja saa kuulla samalla asioita omasta taustastaan. Kaikkein tärkein on kuitenkin sudensilmäinen poika, koulun komistus, joka iskee silmänsä Raijaan.

Kesyttömän juoni ja idea seurailee alkuun hyvinkin tyypillisellä tavalla paranormaalin romantiikan tyyliksi muodostunutta traditiota. On uusi paikkakunta, koulu ja jumalaisen kaunis poika. On hiukan itsetunto-ongelmainen ja epävarma tyttö, joka ei pidä itseään kovin ihmeellisenä. Ja sitten ne kaikki yliluonnolliset jutut, jotka tekevät seurustelusta niin vaikeaa. Virkistävää kuitenkin on se, että tässä tapauksessa tarina sijoittuu Suomeen, ja loppuratkaisussa Rouhiainen poikkeaa sivuun valmiiksi tallatulta polulta. Vaikka lukijalla luultavasti onkin ensimmäisen osan lopussa aika vahva käsitys siitä, miten koko juttu tulee päättymään, on ihan virkistävää vaihteeksi lukea jotakin sellaista, jonka loppuratkaisu ei tunnu valmiiksi pureskellulta kauralta.

Kesytöntä on vaikea olla vertaamatta genreen, joka ainakin Suomen maassa muuttui huikean suosituksi Stephenie Meyerin Houkutus -kirjan myötä. Rouhiaisella genre tuntuu olevan hallussa, ja vaikka ehdin jo huokaista helpotuksesta luullessani, ettei Kesyttömässä puhuta verenimijäystävistämme, en loppujen lopuksi ollut kovinkaan pettynyt, vaikka vanhat tutut paranormaalit kaverit olivat kuvioissa mukana. Houkutuksen lisäksi Kesytön vertautuu helposti Stiefvaterin ihmissusi -trilogiaan. Muita ihmissusikirjoja en olekaan tainnut lukea, mutta muistaakseni Teoksen kilpailussa tuli toiseksi jokin ihmissusimyyttejä pohtiva opus, joka julkaistaan kaiketi tulevana syksynä.

Rouhiainen kuljettaa tarinaa mukavasti eteenpäin, tosin minä nopeana lukijana meinasin alussa ihan hengästyä, kun tarina potkaistiin alkuun sellaisella rytinällä, etten ehtinyt miettiä yhtään missä mennään. Olisin kaivannut lisää suomalaisella maisemalla ja mentaliteetillä maalailua, sillä toisaalta paikkasijoittelustaan huolimatta Kesytön olisi periaatteessa voinut sijoittua mihin tahansa. Suomalaisuus ei sinänsä ole olennainen teema, vaan pelkkä tausta. Ehkä aiheesta kuitenkin olisi saanut lisää irti.

Yleisesti - toki Kesytöntä sivuten- olen pohtinut paranormaaliin romantiikkaan liittyen sitä, miksi genrelle tyypilliseksi muodostuneet piirteet toistuvat niin orjallisesti monissa teemaa käsittelevissä romaaneissa. Paranormaali hahmo on nähtävästi aina tarinan miessankari, joka on ehdottoman hyvännäköinen ja komea. Poikkeuksena Maria Turtschaninoffin Helsingin alla, jonka ehkä voi niputtaa genreen kuuluvaksi. Tytöt ovat usein silmälläpidettäviä reppanoita, jotka ovat kokeneet elämässään traumaa ja menetystä, ja kaipaavat huolehtivaa poikaystävää. Paranormaali poikaystävä on jotenkin hiukan paha, pidäteltyä seksuaalisuutta uhkuva ja maskuliininen. Asetelma tuntuu hyvin patriarkaaiselta, jopa sovinistiselta: paranormaali rakastaja ottaa tytön hoiviinsa ja tyttö tekee valintoja sen suhteen luopuuko elämästään (vrt. Meyerin Aamunkoi) vai rakkaastaan. Lähtökohdat ovat jopa sovinistisia ja kaikkea muuta kuin nykymaailmankuvaan kuuluvia. Tyypillistä genrelle tuntuu myös olevan ensimmäisessä persoonassa toteutettu kerronta.

Tämä ei ollut genreen kohdistuvaa kritiikkiä, vaan pohdintaa. Minua kiinnostaa se, miksi genre on muodostunut sellaiseksi kuin se on? Mitä se kertoo ajastamme ja länsimaisesta yhteiskunnasta?

Suosittelen Elina Rouhiaisen Kesytöntä paranormaalin romantiikan ystäville. Tämä pesee jenkkivastineet ja sopii lukemistoksi niille, jotka eivät ole vielä ihan kyllästyneet yliluonnollisiin rakastajiin.