 |
| Dan Brown: Murtumaton linnake (WSOY 2007) |
Murtamattomasta linnakkeesta huomaa, että se on esikoinen. Brownin tyyli ei ole kovinkaan hioutunutta, eikä tarinan juonenkuljetus ole vielä ihan sitä luokkaa kuin vaikka Da Vinci koodissa. Murtamaton linnake on paikoin melko pitkäveteinen ja besservisser -tietoa sisältävä opus, joka ehkä inspiroi tietokoneista ja koodeista innostunutta nörttiä, mutta ei humanistia, joka ei tajua puoliakaan tekstin asiasisällöstä.
Mutta ei Murtamaton linnake kuitenkaan ihan ajanhaaskausta ollut. Brown näyttää jo tässä kykynsä koukuttaa lukijaa odottamattomilla käänteillä ja tapahtumilla, sekä yksityiskohdilla, jotka saavat hinkumaan lisää tietoa aiheesta. Mikään henkilögallerian mestari Brown ei ole, ja hahmot ovatkin niin yksiulotteisia kuin vain olettaa saattaa. Virkistävää on se, että Murtamattomassa linnakkeessa ei käsitellä mitään uskonnollista salaseuraa tai yhdyskuntaa, vaan lähtökohdat ovat puhtaasti tieteelliset. Ei sillä, että uskonnollisten yhteisöjen käsittelyssä olisi jotakin vikaa, mutta vaihteeksi on ihan kiva lukea Brownilta myös jostain muusta lähtökohdasta kirjoitettua romaania.
Tämä on kieltämättä ollut oikea jännärikesä. En ole koskaan mitenkään hirveästi innostunut jännäreistä, mutta jotenkin nämä ovat helppoa luettavaa, ja juuri sellaista olen kaivannut kiireiseen kesääni: helppoa ja yksinkertaista!
Suosittelen jännärien ystäville. Erityisesti niille, joita kiehtoo kryptologia, salakoodit ja tietokoneiden ihmeellinen maailma.
8 kommenttia:
Muistelen, että tykkäsin tästä laimeasti muilta osin, mutta naispääosassa pöyritän nerotipun epäjohdonumkaisuus hahmona sai repimään hiuksia juurineen; kalju läikkäni on hänen syytään. Varokaa siis, jännärien ystävät.....
;-)
Äh, "pyörivän" ja "epäjohdonmukaisuus", piti sanomani...
Minulla tämä löytyy omasta hyllystä, mutta olen vältellyt tietoisesti tämän lukemista jo pitkään.. Jotenkin kirjasta huokuva nörttihenkisyys on minusta erittäin luotaan pois työntävää. :D
Voin valottaa vähän nörtin mielipidettä...
...ja se ei eroa humanistin vastaavasta. En pitänyt kirjasta, sillä se yksinkertaisti liikaa mielestäni kaikkea. Tietotekniikasta ihmissuhteisiin. Tietotekniikka on kuitenkin muuttunut 'hieman' kirjan kirjoittamisen ajoista, joten sen verran voin antaa anteeksi epäjohdonmukaisuuksista.
Niin tyypillinen jenkkivouhotuskirja, että voisi helposti käydä parodiasta.
...ehkä sen voisi lukeakin sillätavalla.
Minä olen aika kaukana tietokonenörtistä, mutta minä tykkäsin kovasti Murtamattomasta linnakkeesta. Sähäkkää, nopeaa, jännittävää, joskus muuta ei tarvita. Minä jopa omistan kappaleen tästä kirjasta. =D
Tämä näköjään jakaa tehokkaasti mielipiteitä! Irenen kanssa olen kyllä samaa mieltä siitä, että aina ei vaadita ihmeellistä reseptiä kelvollisenkaan sopan aikaansaamiseksi ;)
Älkää vaan tähän ryhtykö, jos yksikin muu kirja on vielä lukematta.
Kirjan tarjoilema asenne- ja arvomaailma on vastenmielinen. Kerronta on paikoin toivottoman jankkaavaa. Muutamaa loistavaa poikkeusta lukuunottamatta tulevat juonenkäänteet väännetään jo etukäteen rautalangasta. Kun käänne lopulta tulee, sitä hehkutetaan piinallisen junnaavasti, ikäänkuin kaikki lukijat eivät olisi jo pitkään osanneet odottaa "paljastusta". Kauniit ja Rohkeat, sekä tv-elokuvat tarjoilevat vastaavaa kerronnan tasoa. Tapahtumia pidetään yllä keinotekoisesti siten, että henkilöt tekevät uskomattoman epäjohdonmukaisia ja omituisia valintoja. Kirjailija ei vaivaudu selittämään lukijalle, miksei tarjolla ollut ilmeinen, looginen, helppo, ja turvallinen ratkaisu kelvannut sankarille.
Myönnetään, että välillä tapahtumat kyllä ketjuttuivat kiinnostavasti ja odotin jännittyneenä jatkoa.
Minulle ei lopultakaan oikein selvinnyt juonen idea. En kyennyt ymmärtämään edes NSAlaisten näkökulmaa, joka esitettiin kritiikittä oikeaksi. Miksi siis kaikki kiihkeä toiminta ja tappaminen. Tappaminen tuntui lisäksi olevan ällöttävän hyväksyttävää, varsinkin (vähempiarvoisten) ulkomaalaisten.
Meteoriitti oli minusta selvästi parempi, samoin Da Vinci -koodi. Molempien jälkeen jäi samantapainen hämmennys kaiken toiminnan ja tappamisen motiivista, mutta molemmissa tuo sinänsä tarpeeton ja päämäärätön matka oli nautittava ja vauhdikas.
Uskomatonta roskaa. Hiukan tietokoneista tietävänä virheellisyydet ja naurettavuudet hyppivät silmille jatkuvasti. Kuuntelen äänikirjaa juoksulenkeillä ja olen purskahtanut ääneen nauruun useita kertoja. Vaikka kirjassa ei tarkoituksellista huumiria juuri ole. Tahatonta sitäkin enemmän.
Juonen ja henkilöiden epäloogisuus myös häiritsee.
Kaipaan Jarkko Sipilää ja Seppo Jokista.
Lähetä kommentti