 |
| Okalinnut (The Thorn Birds), 1977 658s. |
Okalinnut kuuluu sarjaan "minun suuret klassikkoni", eli se on kirja, jonka listaan aina kymmenen elämäni tärkeimmän kirjan joukkoon. Colleen McCulloughin riipaisevanromanttinen sukudraama sijoittuu Austraaliaan 1900-luvun alkupuolikkaalle. Sen voisi oikeastaan sanoa kertovan kolmen sukupolven tarinan. Tarinan, jossa erityisesti naishahmojen valinnat, päämäärät ja toiveet värittävät kuivan ja armottoman Australian arkea.
Okalinnuissa Clearyjen perhe muuttaa Uudesta-Seelannista Austraaliaan suurelle Droghedan tilalle, joka myöhemmin päätyy heidän hallintaansa. Pappi Ralph de Bricassart ottaa perheen seurakuntansa suojiin, eikä hän voi olla kiinnittämättä huomiota perheen ainoaan tyttäreen, 4-vuotiaaseen Meggieen, joka tuntuu jäävän perheen poikien jalkoihin. Kunniallinen ja määrätietoinen isä Ralph, Clearyjen perheen katkeroitunut äiti Fee, viaton Meggie ja monet muut hahmot solmiutuvat tarinassa seitiksi ja punovat lukijan otteeseensa.
On olemassa legenda linnusta, joka laulaa vain kerran elämässään, suloisemmin kuin mikään muu olento maan päällä.
Okalinnut on hienosti kerrottu tarina, joka on samalla surullinen, mutta omituisella tavalla myös lohdullinen. Sukusaagoja välttelevälle lukijalle Okalinnut ei ehkä sovi, mutta itse nautin tavasta jolla Cullough kuljettaa henkilöhahmojaan ja nostaa varsinaisten päähenkilöidenkin ohi uuden sukupolven, jolla on tulevaisuus. Cullough antaa ymmärtää, että loppukin voi omalla tavallaan olla uusi alku. Myös silloin, kun pettymykset, katkeruudet ja viha saavat aikaiseksi sen, että oman hyvän sijaan onkin tavoiteltava hyvää jollekin toiselle. Jollain tavalla rinnastan Okalinnut Steinbeckin hienoon Eedenistä itään -romaaniin, joka myös näyttää toiveikkaan perusideologian synkistä tapahtumista huolimatta.
Okalinnut saa minut aina selailemaan karttakirjaa ja miettimään millaista olisi käydä kirjan kuvailemassa Australiassa. Kirja toimiikin samalla nojatuolimatkana paikkaan ja toisaalta aikaan, joka ei ole niin kovin kaukainen. Tarina kuljettaa lukijan 1960-luvun loppuun ja aikakauden muuttuminen sukupolvien myötä näkyy tarinassa kiehtovalla tavalla. Menneisyydestä onkin siirrytty aikaan, joka tuntuu melkein nykypäivältä, melkein tutulta!
Colleen McCulloughin tuotannosta muistuu mieleeni hieno, Australian siirtolaisuusaikaan sijoittuva Morganin matka, jonka niin ikään nappaisin luettavakseni, ellen juuri olisi muistanut, että se lojuu tällä hetkellä kesämökin hyllystä. Tuttujen ja turvallisten klassikoiden pariin siirtyminen tuntui nyt ainakin väliaikaisesti varsin mukavalta ja taidan mennä penkomaan mitä muuta kivaa hyllystäni löytyykään.
Suosittelen Okalintuja luettavaksi kaikille niille, joita kiinnostaa romantiikan ja draaman sävyttämä kertomus australialaistuneen suvun vaiheista. Tämä on mielestäni myös helppo valinta, jos kaipaa luettavakseen klassikkoa. Kirjaa ei ole pahemmin kommentoitu blogeista, löysin arvostelun vain Hömpän helmistä. En tosin miellä kirjaa "viihdekirjaksi", vaikka tässä romanttinen perussävy onkin. Okalinnuista on myöskin tehty dvd-sarja, joka on ihan mukiinmenevä.
13 kommenttia:
Voih, Okalinnut! Allekirjoitan suurin piirtein kaiken mitä olet siitä tässä merkinnässä sanonut, kyseessä on minullekin yksi niistä klassikoista jotka ovat todella tärkeitä.
Minäkin tykkään tästä paljon. Tarkasti en sisältöä enää muista, mutta se on vain hyvä, koska haluan tämän joskus lukea uudestaan.
Olen lukenut tämän kauan kauan sitten ja muistan pitäneeni kovasti. Tämä minunkin pitäisi ehdottomasti lukea uudelleen..
Olen nähnyt tämän tv-sarjana ja lukenut kirjana, varmaan siitä on jo noin kymmenen vuotta. Minäkin tykkäsin enkä pidä Okalintuja kaavamaisena viihderomaanina vaan luonnehtisin sitä ennemmin lukuromaaniksi. Väkevä ja vahvatunnelmainen tarina!
Olen joskus pistänyt tämän lukulistalleni ja ehdottomasti pitää tutustua, kunhan maltan ja ehdin. :)
Täytyy tunnustaa, että minulle tämä oli niitä kirjoja, joista pidin ensimmäisellä lukukerralla kauan sitten kovasti, mutta uusintakierroksella jokunen vuosi sitten jätti kylmäksi. Syytän Richard Chamberlainea... tv-sarja tuli koko ajan mieleeni lukiessa! :-)
Tämän olen hartaasti ja palavalla innolla lukenut 15-vuotiaana. Sen jälkeen en, mutta muistan kyllä, kuinka tästä pidin. En tiedä, tapahtuisiko samalla lailla kuin Booksylle, jos nyt lähtisin uusiolukemaan..
Olen lukenut Okalinnut ja itse asiassa se Hömpän Helmien arvostelu on minun kirjoittama (samoin kuin ne pari muutakin Colleenin kirjan arvostelua). Eihän Okalintujen arvostelussa mainita kirjan olevan viihdekirja eikä mikään romattinen rakkaustarina, vaan paljon muutakin.
Kirja teki minuun aikoinaan suuren vaikutuksen - samoin kuin muutkin lukemani Colleenin kirjat. :)
Elegia: Se viittaus viihdekirjallisuuteen taisi muuten olla arvostelun kommenttiboksissa, luulen?
En tiedä, en lukenut kommentteja (enkä jaksa nyt lukea). Siitähän on tosiaan aikaa, kun tuon kirjan luin.
Tuossa suora linkki, jos jotain kiinnostaa:
http://homppa.vuodatus.net/blog/1042135/colleen-mccullough-okalinnut/
Kiitos, minäpä linkitän. Jostain syystä linkki olikin jäänyt uupumaan arviosta, vaikka olin sen sinne tarkoittanut. Kevät pehmentänyt pään...
Tämä on mieletön tarina! Olen nähnyt aika pienenä tyttönä Okalinnut vain tv-sarjana, en ole lukenut kirjaa, mutta nyt alkoi kiinnostaa. Pistän muistiin ja yritän johonkin väliin nautiskella :-).
Tv-sarjaan liittyy erityinen muisto siitä, kun siihen aikaan jaoimme sisareni kanssa saman huoneen ja meillä oli - ihme kyllä - tv huoneessamme. Katselimme tietysti yleensä yhdessä ohjelmat. Okalintujen erään osan aikaan sisareni ei ollutkaan vieressäni, mutta selostein hänelle sarjan juonta pitkät pätkät (itysekseni) ennen kuin huomasin, että olen yksin.
Okalinnut <3!
Paula: Lue ihmeessä kirjakin joskus. Tämä vaan on niin ihana!
Lähetä kommentti