Anne-Maija Aalto: Syvään veteen
Otava 2016
253s.
Kirjastosta
15-vuotiaan Taikan äiti kuolee auto-onnettomuudessa ja Taika joutuu aloittamaan elämän uudessa kaupungissa isän paettua potemaan suruaan ulkomaille. Oman surunsa keskellä Taika haluaa olla joku muu. Entiset ystävät jäävät kauas, vanhaan kotikaupunkiin joka muistuttaa vain surusta ja menetyksestä. Uudessä koulussa on uusi ystävä ja äidinkielenopettaja, joka tuntuu ymmärtävän Taikaa paremmin kuin kukaan muu.
Kirjan lukemisesta on vierähtänyt jo tovi, mutta sain viimein aikaiseksi kirjoittaa siitä muutaman rivin. Kirja kiinnitti huomioni kustantamon katalogissa, ja varasinkin sen kirjastosta. Ja luin miltei yhdeltä istumalta.
Anne-Maija Aallon esikoinen on hirvittävän kliseinen ja juonikuvioita myöten perinteinen nuortenkirja orpoudesta, menetyksistä, kasvukivuista ja ihastumisesta itseään vanhempaan opettajaan. Minusta kliseet sinällään eivät ole kuitenkaan huono juttu, koska nuorten elämä nyt vaan sattuu usein olemaan aika kliseistä: nuorena kaikki isot jutut koetaan ensimmäistä kertaa ja väistämättä samanlaisia tunteita ja kokemuksia osuu jokaisen elämänpolulle. Näin kaavamaisesti ajateltuna Syvään veteen menee juonensa puolesta siitä, missä aita on matalin, mutta teemoistaan huolimatta kliseisyys ei haittaa. Romaani on toimiva ja eheä kokonaisuus, ja vaikka juoni herättää tuttuuden tunteen, on tarinassa varmasti ammennettavaa kohderyhmään kuuluville lukijoille.
Turun yliopistossa luovaa kirjoittamista opiskelleen Aallon romaanissa näkyy minusta se tietty kirjallinen ilmaisu, johon törmää usein lukiessa luovan kirjallisuuden opiskelijoiden romaaneja. Sama fiilis syntyi lukiessani aikoinaan Henni Kitin esikoista Elävän näköiset. En väitä, että tämä olisi mitenkään huono juttu, koska Aallon kieli on valtavan kaunista ja tekstiä on mukava lukea. En voi kuitenkaan olla ajattelematta, etteikö tiettyyn suuntaan ohjaava opetus ohjaisi kirjoittamaan tietynlaista proosaa. Oli miten hyvänsä, nautin Aallon tekstistä kovasti ja pyyhin useampaan otteeseen kyyneleitä kirjaa lukiessani.
Kirjoittamisen opiskelun vaikutusta oman kirjallisen äänen löytymiseen voisi pohtia enemmänkin, mutta ehkä sen paikka ja aika ei ole nyt. Odotan mielenkiinnolla millainen Aallon seuraava teos on, sillä fiilikseltään miltei taktikoidun eheän ja aiheeltaan konstailemattoman romaanin sivuilta välittyy sellainen syvempi ote tarinan ytimeen, että olisi hauska lukea kirjailijalta jotakin sellaista, joka uskaltaa poiketa valmiiksi tallatulta polulta.
Synkästä teemastaan huolimatta Syvään veteen on toiveikas romaani, jonka sivuilla on myös paljon valoa.
Suosittelen kirjaa nuorille, elämänsä murrosvaiheessa oleville lukijoille.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti