Julie Murphy: Dumplin - isosti tai ei ollenkaan
Otava 2016
335s.
Arvostelukappale
Joskus sitä osuu vastaan sellainen kirja, josta ei olisi ennakkokäsityksen perusteella tiennyt pitävänsä. Takakannen perusteella en olisi osannut ottaa kirjaa luettavakseni, mutta koska sain siitä arvostelukappaleen, halusin tutustua kirjaan ja antaa sille mahdollisuuden. Yllättäen sivut kääntyilivät kuin itsestään ja huomasin viihtyväni tarinan parissa erinomaisesti!
Willowdean on teksasilainen tyttö, joka ei turhia stressaa ulkonäköpaineista, vaikka äiti vetääkin pikkukaupungin missikisoja ja muistuttelee ylipainoisena kuolleen sisarensa kohtalosta. Willowdeanin eli Dumplinin mielestä bikinivartalon saa kun laittaa bikinit päälle, ja työpaikallakin kannattaa kertoa uudelle työkaverille olevansa paikan virallinen läski, että asia tulee heti alkuun käsiteltyä. Dumplin alkaa kuitenkin kokea epävarmuutta, kun söpö ja sänkileukainen Bo kiinnittää häneen huomiota. Äkkiä läskit alkavat ahdistaa, eikä Dumplin voi olla ajattelematta, mitä muut miettivät, jos hän ja Bo alkavat seurustella. Asiaa ei helpota yhtään se, että paras ystävä on juuri päässyt neitsyydestään ja tavannut uuden tyttökaverin, joka katsoo Dumplinia kuin halpaa makkaraa.
Julie Murphyn Dumplin on romaani, joka ei oikeastaan käsittele niinkään lihavuutta kuin ylipäätään ulkonäköön kohdistuvia paineita ja oikeutta olla sellainen kuin on. En ole itse oikeastaan koskaan uhrannut ajatustakaan ylipainolle tai lihavuudelle, koska asia ei ole henkilökohtaisesti koskettanut. Dumplinin tarina kuitenkin alleviivasi osuvasti sitä, ettei kyse ole lihavuudesta, laihuudesta, rumista hampaista tai näppylöistä vaan siitä hyväksyykö itsensä vai ei. Ei siitä hyväksyykö lihavuuden tai laihuuden, vaan itsensä sellaisena kuin on.
Romaanin Dumplin on itsevarma, mutta silti samaan aikaan epävarma. Yhdistelmässä on jotakin samastuttavaa ja toivon, että romaaniin tarttuvat myös - tai ehkä juuri nimenomaan ne nuoret lukijat, jotka mittailevat senttejä vyötäröltään ja ihailevat laihuutta. Dumplinin epävarmuus on samaistuttavaa, ja vaikka teos on selkeästi nuorten ja nuorten aikuisten romaani, löysi aikuinenkin lukija siitä ajattelemisen aihetta.
Jos romaania pitäisi jostakin moittia, voisi sen löyhästi niputtaa minämuodossa kerrottujen viihteellisten ja lukijoita kalastelevien nuortenkirjojen genreen. Kerronta ei ole mitenkään hirveän korkeakirjallista ja tarina liikkuu samoissa ihastumisen, rakastumisen, kolmiodraamailun, kaverikriiseilyn ja ulkonäköpohdintojen maailmassa kuin usea amerikkalainen nuortenkirja. Minua helppolukuisuus ei tänä hektisenä keväänä kuitenkaan ole haitannut, lähinnä harmitti se, että kirja loppui niin pian, sillä olisin voinut jatkaa mukavan hömpän parissa vähän pidempäänkin.
Suosittelen Dumplinia luettavaksi kaikille nuorille ja aikuisille lukijoille, jotka ovat joskus kokeneet olonsa epävarmoiksi omissa nahoissaan.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti